Kuolleet lehdet on ohjaajalle tutulla melankolisella tavalla hauska ja ottaa samalla kantaa työelämän epäkohtiin, käsittelee alkoholismia ja huomioi Venäjän hyökkäyssodan Ukrainassa.
Alma Pöysti ja Jussi Vatanen ovat lutuisia rakastavaisina ja hienoja näyttelijöitä. Elokuvassa esiintyvä Aki Kaurismäen Alma-koira palkittiin Cannesissa Juryn erikoismaininnalla roolistaan Chaplin-koirana. Ihan syystä.
Kaurismäkeä on verrattu Ken Loachiin, mutta Loach kuvaa yhteiskunnallisia vääryyksiä eri tavalla, viiltävämmin. Hänen elokuviaan on vaikea, mutta tärkeä katsoa.
Alkoholismi on noussut Aki Kaurismäen elokuvissa yhä tärkeämmäksi aiheeksi. Riemu on kaikonnut ryyppäämisestä niissäkin.
Pidän siitä, että Kaurismäen naishahmot ovat elokuvassa vahvoja. Hauskaa, että Alma Pöystin esittämä naishenkilö on nimetty Ansaksi. Onko siihen innoittanut peräti Ansa Ikonen? Mies, jota Jussi Vatanen näyttelee, on pelkästään Holappa.
Elokuvaa katsoessa nappaa kaikenlaisia pieniä juttuja: elokuva, jota pari käy katsomassa, elokuvajulisteet, romaani, jota Holappa on lukenut (Marko Tapion Arktinen hysteria), karaoken vetäjä, joka esiintyi ihanassa Karaoke -dokkarissa, Sodankylän elokuvajuhlien taiteellinen johtaja Timo Malmi , joka vilahtaa elokuvassa ja hieno vanha ja uusi musiikki. Pääasiassa vanha.
Kuolleet lehdet on visuaalisesti tuttua Kaurismäkeä. Kaikki tietävät miltä näyttää kahvila, jota sanotaan kaurismäkeläiseksi.
Luin jostain, että Aki Kaurismäki on sanonut, että elokuvateatterista pitää kävellä ulos vähän onnellisempana kuin sinne on raahautunut ja se toteutui tälläkin kertalla.
