Puhun niin totta kuin osaan

Ostin eilen lipun Työviksen Eino Salmelaisen näyttämölle Jeanne d'Arcin housut -näytelmään.  Jos lipun käy ostamassa esityspäivänä teatterin lipputoimistosta, saa kirjailijaliiton kortilla alennusta. Tämänkin näytelmän oli sattumoisin ohjannut Linda Wallgren kuten hiljattain näkemäni Red Nose Companyn Aleksis Kiven. 

Näytelmä oli humoristinen, poliittinen ja feministinen ja siinä käsiteltiin 1400-luvulla roviolla poltetun Jeanne d'Arcin elämää sekä kahden Annelin, Auer ja Jäätteenmäki, kohtaloa. Housut liittyvät siihen, ettei nainen saanut Jeannen elinaikana pukeutua pitkiin housuihin. Jeanne d'Arc julistettiin myöhemmin pyhimykseksi. Hän ei itse saanut nähdä tätä uranousua.

Jeanne d'Arcin housut oli karnevalistinen ja ehkä vähän liiankin runsas (henkilöitä oli edellä mainittujen lisäksi Paavo Lipposesta ja Sanna Marinista Tytti Yli-Viikariin). Jännä yksityiskohta oli poliisin peitetehtävässä esiintynyt Anneli Auerin miesystävä Seppo. 

Välillä nopeatempoiset repliikit tahtoivat peittyä hälinään, mutta ei se minua suuremmin häirinnyt. Näytelmän jälkeen kuulin erään katsojan sanovan, että teatteri on multimodaalinen taidemuoto, googlasin sanan tänä aamuna ja huomasin sitä käytettävän lähinnä verkkosisällöistä, joissa tarjotaan materiaalia kaikille aisteille.

Olin jo osittain unohtanut Jäätteenmäki-tapauksen, jossa pääministeri (Jäätteenmäen ura päämisterinä kesti 69 päivää) vuosi salaisia papereita, jotka hän sai presidentin neuvonantajalta Martti Manniselta. Papereissa oli Paavo Lipposen ja George W Bushin keskusteluja koskien Suomen liittymistä Yhdysvaltain johtamaan koalitioon Irakin sodassa (Wikipedia...).  En ehkä vieläkään ihan ymmärrä mistä Jäätteenmäkeä syytettiin, ilmeisesti valehtelusta. Luotan siihen, että joku besserwisser-lukija oikaisee minua tässäkin asiassa.

Esityksessä saunottiin paljon, joka taitaa olla pelkästään suomalaiseen politiikkaan liittyvä harrastus.

Moni asia jäi minulta varmaan huomaamatta, sellaista tykitystä esitys välillä oli. Näytelmän alkupuolella mietin mitä ruokaa tänään sunnuntaina valmistaisin, mutta unohdin ruoka-asiat melko pian.

Näytelmä muuten päättyi mainioon musiikkipläjäykseen. Petra Poutasen musiikki oli muutenkin olennainen osa näytelmää. 

Nyt siteeraan Jäätteenmäkeä "Puhun niin totta kuin osaan". Tämän otan ihan arkikäyttöön. 

Kuva Kari Sunnari/ Tampereen työväenteatteri

Teatteria Lahdessa

Lahden kaupunginteatteri valmistui 1983 ja se on palkittu Vuoden betonirakenne -palkinnolla. Se on myös äänestetty Lahden rumimmaksi rakennukseksi (kyllä kaupungista rumempiakin löytyy). Jostain syystä pidän näistä betonipytingeistä ja minusta ainakin hienoimmat niistä pitäisi säästää. 

Rakennus metalliosineen viittaa Lahden radiomastoihin ja sen on suunnitellut arkkitehtitoimisto Pekka Salminen. Sisustusarkkitehti Yrjö Kukkapuro on suunnitellut kalusteet. Vuosien mittaan teatterin sisustusta on muutettu, mutta Kukkapuron tuolit löytyvät edelleen teatterin lämpiöstä.

Lahden teatterissa on kolme näyttämöä: Juhani (653 paikkaa), Eero (250-290 paikkaa) ja Aino (81 paikkaa). Istuimme Eero-näyttämön katsomossa, jonka toiseksi ylimmältä riviltä oli harvinaisen hyvä näkyvyys näyttämölle. "Istutte siellä kuin kaksisataa oravaa", näyttelijä totesi meitä katsottuaan. 

Kävimme katsomassa kiertue-esityksen, Red Nose Companyn näytelmän Aleksis Kivi. Näytelmä käy läpi Aleksis Kiven elämän ja tuotannon. Näyttelijöitä on kaksi: Tuukka Vasama ja Timo Ruuskanen, jotka ovat ohjanneet Aleksis Kiven yhdessä nuoren lahjakkaan Linda Wallgrenin kanssa. Mukana ovat myös muusikot: harmonikkaa soittaa Niko Kumpuvaara ja jousisoittimia Avanti!-yhtye.

Näytelmä on viihdyttävä, sivistävä ja liikuttava. Esitys sai Hesarin arvostelijalta viisi tähteä ja jos minun tähdityksilläni on väliä, niin antaisin 5/5 tähteä. Red Nose Company kiertää Suomea Aleksis Kiven kanssa. Haluaisin niiden, jotka eivät Aleksis Kivestä piittaa, näkevän tämän esityksen ja niille taas, jotka rakastavat kansalliskirjailijaamme, tämä on suorastaan pakollinen. 

Vasama ja Ruuskanen tekevät kovan työn, sillä he ovat lavalla koko esityksen ajan ja tekevät kaikki mies- ja naisroolit, kiipeilevät vaarallisen näköisesti lavasteissa, laulavat ja tanssivat. 

Kiitos Red Nose Company!

Kuva: Red Nose Company, Tero Ahonen