Kävimme eilen P:n kanssa Gopalissa syömässä (tamperelainen vegelounaspaikka). Siellä oli asiakkaita ruuhkaksi asti. Ehkä kaikki tamperelaiset osallistuvat tammikuun vegaanihaasteeseen tai sitten pitävät hyvästä kasvisruoasta tai ehkä mustamakkara on loppunut Tammelantorilta.
Keskustelimme koulun kasvisruokapäivistä. Omassa lapsuudessani koulussa syötiin usein lounaaksi puuroa, vetistä kesäkeittoa tai pinaattikeittoa. Kaikki oli tasaisen pahaa. Hernekeiton kanssa meille tarjottiin raaka porkkana, joka tuntui melkein ylelliseltä. Syön muuten edelleenkin hernekeiton kanssa porkkanan.
Olen tämänkin kertonut, mutta olimme aikoinaan vanhempieni kanssa kylässä, jossa tarjottiin tosi sitkeää lihaa. En saanut purtua ja nielaistua säikeistä naudanlihaa vaan istuin kylässä lihaköntti suussani. Kuljin isän ja äidin kanssa raitiovaunulla kotiin, jossa vasta sylkäisin lihan roskikseen.
Kirjojen tekeminen on outoa hommaa. Ensin kirjoitetaan yksin. Sitten lähetetään käsikirjoitus eteenpäin ja odotetaan. Sitten saadaan kustannussopimus tai ei. Ensin mainitussa tapauksessa tekstiä muokataan kustannustoimittajan ohjeiden mukaisesti. Ei ole kiire mihinkään.
Sitten yllättäen tulee hoppu, vaikka julkaisuun on yli puoli vuotta. Lastenkirjallani on nyt nimi ja kansikin (ihana kansi onkin)! Nimeksi tulee Kuura ja karkaileva isomummo.
Kärsin taas kerran blogikriisistä. Katsotaan mihin se johtaa vai johtaako mihinkään.
