Joulukalenteri (21. luukku)

Käväisin Suomalaisessa kirjakaupassa, jossa vanhempi mieshenkilö etsi lastenkirjaa. Olin kuulevinani puhetta mummokirjasta (luultavammin kyseessä oli ylioptimistinen kuuloharha). Myyjä valisti ostajaa  "Lapset pitävät pieruhuumorista". 

Pierusta on kirjoitettu lastenloruja kirjassa nimeltä Pierun elämää (Malin Klingenberg, suomennos Hannele Huovi). Takakansi lupaa päräyttävää pierulyriikkaa. Epäilemättä löytyy monta muutakin aihetta käsittelevää teosta.

Pitkät, paksut tai nuoret sekä harmaahapset,/ pyhimykset tai konnat ja etenkin lapset-/ jokainen, jolla on sydän, selkäranka ja suolet/ voi paremmin kun ulos pieraisee huolet.

Muistin juuri lapsuuden lällätyksen: Läl, läl, läl, läl lieru, Pekalta pääsi pieru, keskellä kirkonmäkkee, siel oli paljon väkkee. 

Suoli saattaa olla nolo, mutta kovin tarpeellinen elin.

Nyt sitten arvaattekin, että joulukalenterin  suolesta putoaa pökäle nimeltä Kuura ja karkaileva isomummo (ei sisällä pieruhuumoria) ja tietysti jouluinen sananlasku: Tulis joulu, että sais yölläkin syödä. Lukijalahjaksi bonussananlasku: Kun on joulu, niin on joulu, paistahan akka toinen silakka. En ole koskaan kuullut kenenkään käyttävän moista patriarkaalista sananlaskua. 

Joulukalenteri (3. luukku)

Päivi Haanpää haastatteli minua Kuurasta ja isomummosta Tampereen kirjafestareilla.  Haastattelu meni mielestäni tosi hyvin ja haastattelija oli erinomainen. Kuulijoita ei ollut edes kymmentä ja muutamat heistä olin valheellisesti houkutellut paikalle ämpäreillä, kahveilla ja konjakeilla. Lastenkirjahaastattelut järjestettiin toisen kerroksen nurkassa. Signeerasin parin kaverin kirjat. Heidän mielestään Kuura ja karkaileva isomummo oli ihana.

Kävin kuuntelemassa Sirpa Kähköstä, jolla oli useampiakin esiintymisiä suurissa saleissa. Siitä huolimatta kuulijat hädin tuskin mahtuivat niihin sisälle. 

Kähkönen puhui Jutta Urpilaisesta, jonka ahkeruudesta ja tunnollisuudesta mainittiin tänään Hesarissa moneen kertaan. Niinhän menestyneistä naisista aina sanotaan. Kympin tyttöjä ja tylsiä ahertajia, ilman suuria visioita ja nuorten lupaavien avustajien kähmintää. Kun haastattelija oli sanonut Kähköstä ahkeraksi kirjailijaksi, hän oli sanonut "Ei, minä olen lahjakas kirjailija". 

Tänään saatte joulukalenterista ruskean paperipussin, josta löytyy omena ja piparkakku. Älkää syökö kaikkea kerralla.

Lapsuus

Istun sohvalla läppäri sylissäni. Kerttu tassuttelee reisieni ylitse eikä osaa päättää kummalla puolellani makoilisi. Nyt se kehrää vasemmassa kyljessäni.  Kuin istuisin moottoroidun karvahatun vieressä.

Minulle selvisi vasta aikuisena, että olen viettänyt pari ensimmäistä vuottani mummojen hoidossa Pohjois-Savossa. Olen kirjoittanut tästä tänne moneen kertaan ja kirjoitan varmaan edelleen. Vanhempani asuivat Helsingissä, nykymaailmassa se olisi sama kuin he olisivat majailleet New Yorkissa. Ei siinä todellakaan käyty joka viikonloppu. Olen hiljalleen selvitellyt varhaislapsuuttani lähinnä vanhoista kirjeistä.

Muutin vanhempieni luo Helsinkiin kaksi ja puolivuotiaana. Nuori tätini hoivasi minua alkuun, äitini kävi töissä ja isäni opiskeli. Tätini kirjoitti äidilleen kirjeitä, joista käy ilmi, että kyselin jatkuvasti, milloin palaan Savon perukoille. "Luulee varmaan, että on täällä vain käymässä", hän  kirjoitti. 

Hoitajani oli opetellut lausumaan runoja, sillä "Heidille pitää jatkuvasti runoilla". Isänikin luki minulle Kirsi Kunnaksen runoja. Varsinkin suosikkiaan Kattila ja perunat.

Tätini leipoi munkkeja ja minä söin niitä kuusi kappaletta. Söin kokonaisen pannukakun. Pian hoitajani sitten vaihtui.

Kun puhun näistä ajoista, saan jatkuvasti kuulla, että sehän oli siihen aikaan ihan tavallista. Lapsia heiteltiin sukulaiselta toiselle, nuorten vanhempien oli tärkeää kouluttautua ja edetä elämässään. Kaikki osaavat kertoa samanlaisia tarinoita. Meistä on tullut kunnon kansalaisia. 

Ei se poista ajatusta kaksi ja puolivuotiaasta lapsesta, joka ikävöi, eikä ymmärrä mistä on kyse. 

Vasemman käden blogi

Osallistun ihanalle runokurssille. Runojen kirjoittaminen ei ehkä olekaan jotain ihan mystistä, sellaista johon pystyvät vain terävimmät älyköt. Oudot hyypiöt, jotka kauhovat aivoistaan arkeen kuulumattomia sanayhdistelmiä.

Kotitehtäväksi saimme jonkun luonto-objektin kotiin kantamisen ja luontorunon kirjoittamisen. Tarkoitus oli käyttää kaikkia aisteja. Toin kotiin vaahteranlehden. Valintani ei osoita räjähtävää luovuutta. Paijasin ja haistelin lehteä ja kuuntelin mitä se sanoi. Sillä ei ollut mitään asiaa minulle. 

Luin Riina Katajavuoren Vasemman käden runot (Tammi, 2023). Olin kuullut, että kirjasta löytyy runo, joka on saanut inspiraationsa Hailuodon hautausmaalta, jossa minäkin olin kävellyt innoitusta löytämättä. Huhu piti paikkansa. 

Siteeraan pätkän kokoelman "nimirunoa": Vasemman käden runot/ kirjoitetaan hitaasti ja huomaamatta/ silloin kuin pitäisi tehdä jotain muuta. Pidän kovasti tästä ajatuksesta (pidin myös kyseisestä runokokoelmasta). Tykkään myös kurssilla mainitusta termistä "napostelukirjoittaminen". Minua eivät elämän synkät virrat inspiroi. 

Netistä olen huomannut, että Kuura ja karkaileva isomummo on ilmaantunut tipoittain joihinkin kirjastoihin täällä ja muualla. Varsinkin muualla. Miksi kukaan kälviäläinen, petäjävetinen, kivijärveläinen tai valkeakoskelainen ei lainaa sitä? Kysyn vaan. Kuura ja isomummo kärsivät tästä ostrakismistä (=sosiaalinen hyljeksintä ja torjunta).

Innostavat ihmiset

Kirjauduin Omapostin sivuille, jossa arvioitiin Kirjavälityksen paketin saapumispäiväksi tätä päivää. Eilen Kuuran ja karkailevan isomummon tekijänkappaleet viipyilivät vielä Tampereella, ja tänään ne viettävät päivää Ylöjärvellä. Kai niiden piti käydä sielläkin.  

Paketti ei jäänyt Ylöjärvelle vaan saapui juuri kohteeseensa. Kotiin asti kantoivat.

Ystävä  tuli maanantaina kylään Kuopiosta. Olemme luokkakavereita ja tunteneet toisemme melkein aina. Tiedän, että hän syö mielellään leipää ja juustoa, on kova kävelemään ja muistaa asioita, jotka olen unohtanut. 

Maanantaina reippailimme Näsijärven rantaa ja joimme punaviinilasilliset konttiravintolassa, josta avautui hieno järvimaisema. Seuraavat punaviinit joimme Sisko ja sen veli-baarissa. Tänään joimme munkkikahvit Pyynikin näkötornin kahvilassa. 

Eilen kävimme toisen luokkakaverin ja hänen miehensä luona Härmälänrannassa. Ostimme tuliaisiksi Alkon myyjän suosituksesta punaviiniä, jota hän piti loisto-ostoksena. Viini haisi navetalle, joka on ilmeisesti kyseisen ranskalaisviinin toivottu ominaisuus.

L lähti tätinsä luo ja myöhemmin illalla hän tapaa vielä poikansa. 

En ole kirjoittanut vierailun aikana mitään (ihan hyvä asia). En usko, että olisin koskaan alkanut kirjoittaa, ellen asuisi yksin. Hailuodon residenssin pienessä kirjatapahtumassa kysyttiin, mistä saamme inspiraatiomme kirjoittamiseen, J:n vastausta en muista, mutta huomasin yllättäen sanovani, että ihmiset inspiroivat minua. Toisinaan omista sanoistaan yllättyy.

Kuura ja karkaileva isomummo on saapunut kaupunkiin

Kuura ja karkaileva isomummo on saapunut muutamaan kirjakauppaan. En ole vielä saanut tekijänkappaleita. Otavan markkinointi teki kirjasta erinomaisen tiedotteen. En tiedä lukeeko niitä tiedotteita kukaan. Toivottavasti. 

Lähdin toivioretkelle Ratinan Suomalaiseen kirjakauppaan, josta netin mukaan piti löytyä hengentuotettani. Löysin! 

Neljä kappaletta Kuuraa ja karkailevaa isomummoa kyyristeli arkana Tammen lastenromaanien, Spider-Man, Naamioitu vaara ja Etsiväkerho Hurrikaani ja kurpitsakostaja välissä. Eroa omalla kirjallani ja sen vierustovereilla oli kun Yliopiston almanakalla ja perheraamatulla. 

Otin oman pikkuläpyskäni, lehteilin sitä varovasti ja palautin vahingoittumattomana noiden kahden suuren väliin. Kirjani selkämys paljastui käärijänvihreäksi. 

Myyntipöydällä oli näyttävästi esillä Cristal Snow'n lastenkirjaa Penni Pähkinäsydän. Tarinoita Tuulenpesän metsästä. Onnea Cristal! 

Kävelin Haloselle ja ostin juhlamekon. Olin varmaan jotenkin sekaisin.

Pimeä ei tullut tälläkään kertaa vähitellen vaan se heitettiin yhtenä päivänä niskaamme kuin sammutuspeite. Pimeys on taas kerran yllättänyt meidät. En löydä heijastimiani.

Nyrkkisääntö

Tehy kampanjoi sosiaali-, terveys- ja kasvatusalalla yleistä väkivaltaa vastaan Nyrkkisääntö-kampanjalla. Jokainen voi maalata silmänsä mustaksi tai laittaa nyrkkinsä silmän peitoksi ja jakaa kuvansa somessa.

Kampanja koskee hoitotyötä tekeviä henkilöitä. Viimeisimmässä Lääkärilehdessä oli juttu lääkäreistä, jotka ovat joutuneet potilaan tai kollegan vainoamiksi. 

Työskentelin 80-luvun loppupuolella osastolla, jossa makasi pieni vaarattoman näköinen mummo. Kädet lepäsivät sievästi peitolla ja päätä peitti huivi, joka oli solmittu tiukasti leuan alle. Sanoin vanhukselle, että hän pääsisi samana päivänä kotiin. Silloin mummo löi yllättäen minua nyrkillä kipeästi olkavarteen. Pienestä kädestä löytyi hämmästyttävän paljon voimaa. Hän ei sitten vissiin halunnut lähteä kotiin. Jotkut eivät halua. En muista, mitä sitten tapahtui. Minua taisi koko episodi huvittaa. Selvisin mustelmalla.

Luokkakaveriani (psykiatri) potilas löi puukolla hartiaan ja hänelle jäi siitä pysyvä hermovamma. Ehkä potilas oli psykoosissa. 

Humalaiset ovat päivystyksessä uhkailleet, mutta ne uhkaukset olen jo unohtanut. 

Luin netistä, että Kuura ja karkaileva isomummo on jo tilattavissa Karistolta, Suomalaisesta kirjakaupasta ja Adlibrikseltä. Tottahan kaikki sen hankkivat. 

Roskakeissi

Vappu on taas vietetty, ja hämmästyttävää kyllä, elossa ollaan. Kävin oikein kivoilla vappuetkoilla, joissa oli paljon toimittajia, kuohuviiniä, munkkeja ja teekkarisimaa. Vappuaattona olin tutummassa porukassa, tarjottiin kuohuviiniä ja hyvää ruokaa. 

Eilen kävin Hatanpäällä kävelemässä ja pyyhin keittiöstä yläpölyt (sen tahman, jota kertyy keittiön kappien päälle). Tänään menen kuntosalille. Huomenna vesijumppaan. Kohti säntillisempää elämää siis. Kuuntelin lenkillä Riikka Suomisen podcastia Suuri rakkaushuijaus, suosittelen, jos uudet erilaiset, ehkä vähän anarkistisetkin ajatukset parisuhdeasioista kiinnostavat. Ihan vaikka vaan teoreettisessa mielessä.

Taloni yhtiökokouksessa pohditaan toistuvasti puutteellista roskien lajittelua, sillä sekajäteroskiksien tilavuus ei tahdo riittää. Riittäisi, jos roskat lajiteltaisiin oikein. 

Talossa on paljon pieniä asuntoja ja vuokralaiset vaihtuvat tiuhaan. Eilen löysin roskasäiliöiden vierestä imurin ja silityslaudan. Jokin aika sitten aitaan nojasi kookas peili. Kyllä niistä tavaroista saisi hiljalleen koottua itselleen kaiken tarpeellisen ja vähän ylimääräistäkin.

Nyt porraskäytävän ilmoitustaululle on ripustettu lappu, että asukkaat ovat vieneet roskiaan kirjaston roskasäiliöihin. Niin ei saisi tietenkään toimia. Odotan jännityksellä roskakeissin seuraavaa vaihetta. 

Kuura ja karkaileva isomummo -lastenkirjaa on nyt tilattu 29 kirjastoon, joten sitä voi varata, jos kiinnostaa. Arvioitu julkaisupäivä on 12. lokakuuta.

Aamu

Olen pukeutunut urheiluvaatteisiin ja kohta lähden kahlaamaan lumisia jalkakäytäviä Nääs-hallille, kuntosaliryhmään. Liikunta on hyvä mielialalääke. Vaikka menisin kuntosalille kuinka alakuloisena tai äkäisenä, niin palaan kotiin rallatellen. Rallattelen onneksi vain sisäisesti. Voi tietysti ihmetellä miksi käyn siellä vain kerran viikossa.

Eilen illalla puskin läpi nilkkoihin ulottuvan lumen ja silmät sumentavan lumisateen. Kävelen usein Näsijärven rantaa. Näin pari pyöräilijääkin. Alkuun kävely tuntui järjettömältä puuhalta, mutta jossain puolen kilometrin kohdalla siitä tuli automaattista ja meditatiivista. 

Aamuyöstä aura-autot jyristivät kuin tankit konsanaan ja häiritsivät herkkää untani. 

Kariston kesän ja syksyn kirjakatalogi julkaistiin eilen. Lastenkirjaa Kuura ja karkaileva isomummo nimitettiin lempeän humoristiseksi. Odotan innolla Marja Siiran kuvituksen valmistumista. 

Pirkkalaiskirjailijoiden jäsenet voivat hakea mahdollisuutta atelejeekritiikkiin, käsikirjoituksen lukija saa palkkion (ei kovin suurta), kirjoittajalle se on ilmainen. Mietin uskaltaisinko antaa keskeneräisen kässärini jonkun tuntemattoman luettavaksi (voi se olla tuttukin, joka voi olla vielä pahempaa). Entäpä jos joku älykäs ja herkkä runoilija lukisi sen ja saisi pysyviä vammoja. Ateljeekritiikkiin pääseminen ei ole itsestään selvää, ja siinä yritetään löytää jokaiselle tekstille sopiva lukija.  

SDP:n Ilmari Nurminen jakoi hallissa kahvilippuja. Hänen eteensä rakentui pitkä eläkeläisten jono. Entä jos olisi saanut vielä ämpärin? Jono olisi varmasti yltänyt Keskustorille saakka. 

Kävin äänestämässä Metso-kirjastossa, mutta en Nurmista, enkä hänen puoluettaan vaan Vihreitä. Ehdokkaan valinnan tein siinä jonottaessani. Näin yllättävän paljon nuoria äänestäjiä. Join vaalikahvit Cafe Metsossa.

Kuura ja karkaileva isomummo tulee lokakuussa

Nyt saanee tulevan lastenkirjan kansikuvan julkaista blogissa, sillä löysin sen ihan vaan googlaamalla. 

Ihanan kansikuvan on tehnyt Marja Siira, joka myös kuvittaa kirjan. Minusta Siiran suunnittelema ja piirtämä kansi on kirjan hengen mukainen. 

Kuura ja karkaileva isomummo -teoksen julkaisupäivä on 12. lokakuuta. Esittelytekstissä lukee, että kirja on tarkoitettu lapsille seitsemästä vuodesta ylöspäin. Itse näkisin tämän kirjan niin, että isovanhempi lukisi sitä lapsenlapselleen ja nauttisi itsekin lukemastaan. Sukupolvet kohtaisivat.

Palkittu ja rakastettu lastenkirjailija Timo Parvela on sanonut: "Lastenkirjallisuus on maailman tärkeintä kirjallisuutta. Jos lastenkirjallisuus lakkautettaisiin tänään, alkaisi kaiken kirjallisuuden lähtölaskenta samalla hetkellä."

Voin kertoa kirjan synnystä sen verran, ettei sen kirjoittaminen poikennut aikuisille kirjoittamisesta.

Lastenkirjat eivät saa huomiota, ellei kirjoittaja ole julkkis (samoin on käymässä muullekin kaunokirjallisuudelle). En ole julkkis, mutta kerjään tässä huomiota Kuuralle ja karkailevalle isomummolle. Pitkään minulla on ollut sellainen olo, että kirjan julkaisu peruuntuu jollain kierolla tavalla. Nyt melkein jo uskon, että se toteutuu (meinasi ihan unohtua, että kirjan kustantaa Karisto). 

Kuura ja karkaileva isomummo

Kävimme eilen P:n kanssa Gopalissa syömässä (tamperelainen vegelounaspaikka). Siellä oli asiakkaita ruuhkaksi asti. Ehkä kaikki tamperelaiset osallistuvat tammikuun vegaanihaasteeseen tai sitten pitävät hyvästä kasvisruoasta tai ehkä mustamakkara on loppunut Tammelantorilta.

Keskustelimme koulun kasvisruokapäivistä. Omassa lapsuudessani koulussa syötiin usein lounaaksi puuroa, vetistä kesäkeittoa tai pinaattikeittoa. Kaikki oli tasaisen pahaa. Hernekeiton kanssa meille tarjottiin raaka porkkana, joka tuntui melkein ylelliseltä. Syön muuten edelleenkin hernekeiton kanssa porkkanan. 

Olen tämänkin kertonut, mutta olimme aikoinaan vanhempieni kanssa kylässä, jossa tarjottiin tosi sitkeää lihaa. En saanut purtua ja nielaistua säikeistä naudanlihaa vaan istuin kylässä lihaköntti suussani. Kuljin isän ja äidin kanssa raitiovaunulla kotiin, jossa vasta sylkäisin lihan roskikseen. 

Kirjojen tekeminen on outoa hommaa. Ensin kirjoitetaan yksin. Sitten lähetetään käsikirjoitus eteenpäin ja odotetaan. Sitten saadaan kustannussopimus tai ei. Ensin mainitussa tapauksessa tekstiä muokataan kustannustoimittajan ohjeiden mukaisesti. Ei ole kiire mihinkään. 

Sitten yllättäen tulee hoppu, vaikka julkaisuun on yli puoli vuotta. Lastenkirjallani on nyt nimi ja kansikin (ihana kansi onkin)! Nimeksi tulee Kuura ja karkaileva isomummo.  

Kärsin taas kerran blogikriisistä. Katsotaan mihin se johtaa vai johtaako mihinkään.