Olen vältellyt pinnalla olevaa aihetta, vaikka se herättää minussa voimakkaita tunteita. Olen aina ollut sitä mieltä, että hoitajille pitäisi maksaa parempaa palkkaa, enkä ole muuttanut mieltäni.
Olin erikoistumisaikoinani teho-osastotyössä neljän kuukauden ajan. Kyseessä oli yliopistosairaalan teho. Kaikissa potilaissa roikkui sellainen kymmenen letkua ja piuhaa ja kaikki olivat hengityskoneissa. Sepsispotilaita, suurten leikkausten jälkitiloja, elvytettyjä potilaita, monivamma- ja palovammapotilaita. Nuoria, keski-ikäisiä ja ehkä joku vanhakin. Sellaisia, jotka kuolisivat ilman tehohoitoa.
Työn stressaavimpia hetkiä olivat käynnit rtg-osastolla, silloin kun potilas piti viedä TT-tutkimukseen, tavalliset rtg-kuvat otettiin teho-osastolla (rtg-laite tuotiin siis paikan päälle). Rtg-matkaan lähtö vei vähintään puoli tuntia: Potilas piti siirtää kuljetusrespiraattoriin, kuljetussänkyyn ja ne kymmenen tippapulloa ja lääkeinfuusiota oli pakko saada mukaan. Jos potilaan tila oli labiili (epävakaa), tuli matkalla taatusti hapetus- yms. ongelmia ja paluumatkalla teholle ihan oikeasti melkein juostiin.
Jos joku teho-osasto suljettaisiin (onneksi ei suljeta), tämä tarkoittaisi potilassiirtoja kaupungista toiseen. Meidän siirtomme oli vain sadan metrin juoksu. Ambulanssiin tarvittaisiin hoitaja, joka osaisi hoitaa tehopotilaita ja taidot omaava lääkäri. Siitä huolimatta potilaita kuolisi.
Miettikää vaikka vakavaa auto-onnettomuutta, jossa auto olisi täynnä nuoria, joista moni tarvitsisi tehohoitoa.
Minusta työtaistelut ovat myös terveydenhuollon henkilöstön oikeus ja onhan niitä ollut. Suojelutyötä on tehtävä, sillä onhan se jokaisen inhimillinen velvollisuus, eihän ketään loukkaantunuttakaan jätetä kadulle virumaan. Muunkinlaisella lakolla voidaan saada tuloksia. Hallituksen velvollisuus on suojella ihmishenkiä.