Saattaa kirpaista

Olen koronaepidemian ajan ruiskauttanut käsidesiä kauppojen eteisissä seisovista automaateista. Monista tippuu ikävä kyllä vain säälittävä tippa kyseistä ainetta. Niin vähäisestä määrästä ei ole merkittävää hyötyä. Sellainen pisara lie turhauttava myös ainetta päihtymistarkoituksessa nauttivan kannalta. Tulee vain paha mieli. Toisissa liikkeissä viinaa suorastaan suihkuaa. Erään seinään kiinnitetyn käsidesipullon kohdalle oli kiinnitetty lappu, jossa luki "Yksi painallus riittää!". Ei riitä, hygieniahoitaja ohjasi ottamaan kolme painallusta. 

Luen Adam Kayn kirjaa "Kohta voi vähän kirpaista", joka kertoo kirjoittajan työskentelystä lääkärinä NHS:ssä, brittien julkisessa terveydenhuollossa. Kayn kirja on ollut suuri kansainvälinen menestys (kannessa lukee, että se on käännetty 37 kielelle). En ole vielä lukenut teosta ihan kokonaan. 

Lääkärinä löydän kirjasta monta tuttua asiaa. Valtavan työmäärän. Toimimattomat potilastietojärjestelmät. Uran alkuvaiheeseen liittyvän jatkuvan päivystysrumban (joillain aloilla se jatkuu koko uran ajan). Huonon ohjauksen (ehkä se on jo parantunut), moni toimenpide näytetään kerran, sitten se pitää tehdä itsenäisesti ja kolmannella kerralla pitäisi olla valmis opettamaan se muille. Ihan kaikkea ei ehdi edes nähdä, mutta nuorilla lääkäreillä on onneksi nykyään YouTube, ennen kaikki piti opetella kirjoista. 

Kayn tekstissä kiusaa se, että hän työskentelee sairaalassa gynekologina ja kertoo potilastapauksista (nimettöminä tietysti), jotka ovat kyllä hauskoja, mutta saattavat kuitenkin olla potilaille kipeitä. Voivat lukiessa kirpaista, luulisin.

Minunkin olisi ehkä pitänyt pitää päiväkirjaa ja merkitä kaikki erikoiset/hassut jutut ylös, niin nyt voisin olla rikas ja kuuluisa.

Hygienia

Jalkakäytäviä peittää tänä aamuna ohut valkoinen kuorrutus, jonka alta kuultaa likainen asfaltti. Kyllä se lumi sieltä iltaan mennessä sulaa.

Eräs ystävä sanoi, että kun pandemia on ohitse, hän ei enää koskaan pese käsiään, pyykäisee vaan tassunsa vaatteisiinsa. 

Pidän käsien pesemisestä, vessassani on sekä neste- että palasaippuaa ja puhdas pyyhe. Kädet pitää pestä niin, että ne rutisevat kuivuuttaan ja iho halkeilee. Pesemiseen käytän niin kuumaa vettä kuin iho suinkin kestää. Päälle voi ruikata käsidesiä, joka kirvelee rikkoutuneessa ihossa siinä määrin, että suusta pääsee pieni valitus. 

Työkäsidesi piti käsien ihon kunnossa. Ruokakauppojen automaateista ruiskuava pontikka saa kädet kivasti kihelmöimään ja kuivuu nopeasti. Harva sitä näyttää käyttävän. 

Kävin aikoinaan Thaimaan kiertomatkalla. Ravintoloissa meidät suomalaiset erotti siitä, että kun olimme istuutuneet pöytään ihan ensimmäisenä kaivoimme kassista henkilökohtaiset käsidesimme ja tarjosimme niillekin, joiden käsidesi oli unohtunut hotellille.

Kerttu tuossa pesee tassujaan. Ja sen jälkeen näyttää olevan takapuolen vuoro.

What do you want to do ?

New mail

What do you want to do ?

New mail

What do you want to do ?

New mail

What do you want to do ?

New mail

What do you want to do ?

New mail

Vapaamatkustaja

Kävin ystävän kanssa tamperelaisessa ravintolassa syömässä kanansiipiä (tarjolla olisi ollut myös niiden vegeversioita). Eteemme kannettiin laarit vähän happamassa kastikkeessa uivia siipiä, porkkanatikkuja, sellerin varsia, valkosipulimajoneesia ja bataattiranskalaisia. 

Ryhdyin desinfioimaan käsiäni (pöydässä oli tarjolla käsidesiä), ja kun hinkkasin sormien välejä, pyörittelin sormenpäitä kämmenissäni, ja hankasin tassujani vastakkain, minulle tuli sellainen olo, kuin olisin aloittamassa vaativaa lääketieteellistä toimenpidettä, vähintään sydänleikkausta tai lonkan protetisaatiota. 

Kävin Tampereen taidemuseossa, jossa oli esillä vuoden nuoren taiteilijan, Aapo Huhdan valokuvanäyttely. Joku kuvista näytti epäonnistuneelta otokselta (se oli toki painettu kankaalle), ylivaloittuneelta. Kaikki oli varmasti tehty ihan tarkoituksella. Kuvat herättivät ajatuksia nykyisessä kauniiden ihmisten, kotien, kotieläinten, maisemien ja ruokapöytien käsitellyssä kuvavirrassa. 

Näyttelyssä huomasin, että pariskunnat käyttivät samanlaisia maskeja. Yhdellä tyylikkäällä parilla mustat ja toisella harmaat, useimmilla kertakäyttöiset perusversiot. Itse käytän vaaleansinistä kertakäyttöistä perusmaskia, vaikka maskilla voisin ilmaista itseäni. 

Haluan kuulua maskiuskovaisiin ja käyttää maskia (vaikka olen salaa jonkinlainen maskiagnostikko). Bussissa viereeni istui nainen, jolla ei ollut maskia. Koin, että hän oli vapaamatkustaja, joka hyötyi maskistani, mutta ei viitsinyt itse nähdä vaivaa ja suojata minua.

Käsidesiä ja runoja

Join kirjaston kahvilassa pullakahvit, noukin pullan ottimilla, joihin oli ties kuka rähmäkoura ennen minua tarttunut. Kävin kirjaston vessassa, jonka seinään oli pultattu kaksi nestesaippuatelinettä, joista kummastakaan ei herunut edes saippuan haamua. Pesin käteni vedellä.

Söin Laikun kahvilassa papusoppaa, joka kauhottiin lautaselle ihan itse. Moni oli kauhaan ennen minua tarttunut ja tuhoutunut. Käytin kolme painallusta käsidesiä ennen syömistä, aine haisi vahvasti alkoholilta.

Facessa joku kysyi mistä saisi ostettua litran käsidesipulloja.

En ole viruskammoinen. En. Joku yskii nyrkkiinsä.

Nykyrunous on edelleen minulle kuin vierasta kieltä, jota taitaa vain muutaman fraasin. "Hyvää huomenta", "Kiitos", "Anteeksi", "Missä on lähin apteekki", "Tilatkaa ambulanssi" ja "Lasi punaviiniä, kiitos".

Olen tehnyt mielenkiintoisen havainnon, runot aukeavat minulle parhaiten aamulla aikaisin. Luen juuri Kristiina Wallinin kokoelmaa Meduusameri, muutaman sivun joka aamu, ja ne sivut kulkevat mukanani melkein koko päivän.