Kirjailija

Kun näin kirjailijaliiton laihan kirjekuoren (ohut kuori tarkoittaa monessa muussa yhteydessä hylkäystä) eteisen lattialla, ajattelin, etteivät ne ole minua jäsenekseen ottaneet (päätöksen tekee kirjailijaliiton johtokunta), mutta kyllä olivat kuitenkin: Vuosijäseneksi hyväksyminen edellyttää pyrkijän julkaisseen vähintään kaksi sellaista, itsenäisesti luotua alkuperäistä suomenkielistä kaunokirjallista teosta, että häntä tuotantonsa taiteellisen ja ammatillisen tason perusteella voi pitää kirjailijana. Näin  sanotaan kirjailijaliiton sivuilla. Lähetin kirjat ja anomuksen helmikuussa. Toisinaan odotetaan vielä lisänäyttöä.

Sain tavallaan uuden ammatin, joten olen hyvin onnekas. Huomenna jo valitan.

Luen Märta Tikkasen kirjeitä naisystävilleen (Pakko yrittää kir- Elämä kirjeissä, suomentanut Outi Menna, kustantamo S&S). Kirjeitä ei ole tehty julkaistavaksi, joten kaikenlainen poseeraus puuttuu, arkielämä tuntuu ja monesti myös häiritsee kirjailijaa. Näinkin kokenut ja arvostettu kirjailija potee sivuutetuksi tulemista, särkyy kritiikeistä ja kadehtii kollegoja.

Kävin Metsossa tunnin verran lukemassa 80-luvun alun Savon sanomia. Kuopion korkeakouluun oli otettu somalialainen opiskelija opiskelemaan ympäristöhygieniaa ja hän valitti, ettei ymmärtänyt suomenkielisistä luennoista mitään. Televisiokanavia oli kaksi ja ohjelmat loppuivat yhdentoista aikoihin mm. sellaisiin ohjelmiin kuin Kiitos ajatuksesta -mietelause illan päätteeksi. Kauppoihin oli saatu katalysaattorikiharrin, jota tyrkytettiin joululahjaksi. Lehdestä löytyi presidentinvaalien valitsijamiehiksi pyrkivien mainoksia. Elizabeth Taylor erosi kuudennesta miehestään John Warnerista. Puolan tilanteesta kirjoitettiin.

Oli kiva käydä Metson kahvilassa pitkästä aikaa. Enää ei saanut ronkkia pullia itse vaan nainen tiskin takana asetti leivonaisen lautaselle ja kaatoi kahvin mukiin.