Epävarmuusleima

Räntää mättää, tiedän sillä pesin "työhuoneeni" ikkunan. Huoneessani on sänky (vieraita varten), kirjahylly, pöytä, porrastikkaat, likavaatekori, imuri, silityslauta ja -rauta, printteri, vihannespunkkeja vastaan taisteleva kiinanruusu ja Kertun vessa. Näen ikkunastani kerrostalon sisäpihalle. Tässä tilassa luodaan suurta kirjallisuutta. Tuo oli sitten ironiaa.

Vuoden loppuun mennessä julkaistaan vähintään 176 suomalaisen kirjailijan kirjoittamaa uutta kaunokirjaa (nappasin luvun Kulttuuritoimituksen sivuilta). Se on hurja määrä, ilmankos kaikista ei kirjoiteta kritiikkejä. Saa nähdä saanko mahdollisuuden esiintyä kirjamessuilla ja pidetäänkö niitä. Kaikessa on nykyään epävarmuusleima. 

Vierastan somen äitienpäiväpäivityksiä vaikka kaipa ne pulppuavat rakkaudesta. Miltä kuulostaisi omani: soitin äidilleni ja molemmat poikani soittivat minulle. Montako sydäntä irtoaisi? Eikä järjestelyillä ollut mitään tekemistä koronan kanssa. Toimimme samoin jo viime vuonna.  Tarjoan tätä vertaistueksi niille, jotka eivät saa kukkia, kortteja, aamukahveja sänkyyn, lauluja, kuoharia, brunsseja ja lahjoja tai jotka eivät jaksa, halua tai voi tavata omaa äitiään äitienpäivänä. Kyllä mekin olemme ihan arvokkaita ihmisiä.