Kävin tällä viikolla kustantamon takkatuli-illassa. Olin turhaan valmistautunut vaatimaan vegaanimakkaraa, sillä takkatulta ei näkynyt. Pitäisikö ilta nimetä uudestaan vaikka Ei takkatulta -illaksi.
Liimauduin juhlissa parin tutun kirjailjan kylkeen ja kuljin kylki seiniä pyyhkien juhlatiloissa, jotka sijaitsivat kolmessa kerroksessa.
Tilaisuudessa tarjottiin erinomaista buffetruokaa. Viinilasi kiinnitettiin lautaseen integroituun muovihärpäkkeeseen. Ruokailua varten oli tarjolla vain haarukat. Ehkä näin suojeltiin ihmisiä veitsien aiheuttamilta vahingoilta ja väkivaltaisuuksilta, joihin alkoholi ja veitset yhdessä vääjäämättä johtavat.
En koskaan totu syömään ilman tuolia ja pöytää, vaikka olen kyllä mielestäni harjoitellut seisten syömistä kiitettävästi. Jos ruoka olisi tarkoitettu seisaallaan syötäväksi, olisi ihmiselle tehty kolme kättä. Jälkiruoaksi tarjottu leivonnainen piti nauttia sormin, sillä edes jälkiruokalusikoita ei ollut tarjolla.
Minut esiteltiin Anna-Leena Härköselle.
Kipitin kymmenen junaan. Istuin loosissa kahden kirjailijan ja yhden kääntäjän kanssa. Kääntäjä halusi tietää, mikä kirja oli erityisesti vaikuttanut kuhunkin meistä. Menin niin lukkoon, etten muistanut ainuttakaan kirjaa tai kirjailijaa. Sitten keksin, että nuorena tyttönä vaikutuin Marianne Alopaeuksen romaanista Pimeyden ydin. Ehkä se johtui romaanin rakkaustarinasta.
Myöhemmin mieleeni tuli paljon parempia esimerkkejä kirjoista, jotka ovat vaikuttaneet minuun, mutta silloin se oli jo liian myöhäistä.
L Kuopiosta kävi kylässä. Ostin perjantaiksi liput Työviksen Momentum 1900 musikaaliin. Musikaalin ovat tehneet Heikki Salo, Sirkku Peltola ja Eeva Kontu. Momentum 1900 kertoo Pariisin maailmannäyttelyn Suomen paviljongin pystyttämisestä vuonna 1900. Se käsittelee Suomen itsenäisyyden tavoittelua, luokkataistelua, taidetta, rakkautta ja tasa-arvoa.
Momentum 1900 oli sujuva, komea ja välillä humoristinenkin esitys. Musiikki oli monipuolista ja tarttuvaakin, tanssit näyttäviä ja lavastus taustavideoineen kerrassaan hieno. Ei tarvinnut hävetä.
Mietin taas kerran Martti Suosaloa, miten hän vie kaiken huomion liikkuessaan näyttämöllä ja kuinka vaivattoman oloisesti hän sen tekee.
Nyt on palattava arkeen, vaikka on sunnuntai.
