Ruumis kirjastossa

Keskiviikkoisissa Kustantamon pihajuhlissa tarjottiin lähinnä vegaanista ruokaa. Tiskille, josta sai moctaileja ja laimeita aperol spritzejä, muodostui pitkä kiemurteleva jono. 

Kun eräkirjailijoille järjestettiin saunailta 80-luvulla, oli meininki kuulemma erilaista, mutta ei siitä sen enempää. Pidän suuni kiinni ja sormeni poissa näppäimiltä. Paljastan tietoni muistelmissani, jotka tulevat vavisuttamaan eräkirjailijapiirejä.

Tapasin pihajuhlissa muistelmakirjailijan, jonka ystäväpiiriin oli kuulunut Samuel Becket, puhumattakaan hänen nuoruusaikansa suomalaisista kirjailijajulkkiksista. 

Lastenkirjastani ei ollut vähään aikaan kuulunut mitään ja olin jo päätynyt siihen, että sen julkaiseminen on jollain jämerällä syyllä peruttu. Laitoin viimein viestin kustannustoimittajalle, joka oli saapunut samana päivänä töihin kesälomalta. Ei ole peruttu! Kirja menee painoon 11. syyskuuta ja se ilmestyy 12. lokakuuta. 

Istun kirjastossa kirjoittamassa. Tuossa takanani kokolattiamatossa näkyy tummempi alue, jonka ääriviivat muistuttava lattialla makaavaa ruumista. Agatha Christie on kirjoittanut dekkarin nimeltä Ruumis kirjastossa, mutta siinä lie kyse kotikirjastosta eikä verovaroilla pystytetystä sivistyslaitoksesta.

Arkisunnuntai

Kävin tällä viikolla kustantamon takkatuli-illassa. Olin turhaan valmistautunut vaatimaan vegaanimakkaraa, sillä takkatulta ei näkynyt. Pitäisikö ilta nimetä uudestaan vaikka Ei takkatulta -illaksi.

Liimauduin juhlissa parin tutun kirjailjan kylkeen ja kuljin kylki seiniä pyyhkien juhlatiloissa, jotka sijaitsivat kolmessa kerroksessa. 

Tilaisuudessa tarjottiin erinomaista buffetruokaa. Viinilasi kiinnitettiin lautaseen integroituun muovihärpäkkeeseen. Ruokailua varten oli tarjolla vain haarukat. Ehkä näin suojeltiin ihmisiä veitsien aiheuttamilta vahingoilta ja väkivaltaisuuksilta, joihin alkoholi ja veitset yhdessä vääjäämättä johtavat.

En koskaan totu syömään ilman tuolia ja pöytää, vaikka olen kyllä mielestäni harjoitellut seisten syömistä kiitettävästi. Jos ruoka olisi tarkoitettu seisaallaan syötäväksi, olisi ihmiselle tehty kolme kättä. Jälkiruoaksi tarjottu leivonnainen piti nauttia sormin, sillä edes jälkiruokalusikoita ei ollut tarjolla. 

Minut esiteltiin Anna-Leena Härköselle. 

Kipitin kymmenen junaan. Istuin loosissa kahden kirjailijan ja yhden kääntäjän kanssa. Kääntäjä halusi tietää, mikä kirja oli erityisesti vaikuttanut kuhunkin meistä. Menin niin lukkoon, etten muistanut ainuttakaan kirjaa tai kirjailijaa. Sitten keksin, että nuorena tyttönä vaikutuin Marianne Alopaeuksen romaanista Pimeyden ydin. Ehkä se johtui romaanin rakkaustarinasta. 

Myöhemmin mieleeni tuli paljon parempia esimerkkejä kirjoista, jotka ovat vaikuttaneet minuun, mutta silloin se oli jo liian myöhäistä. 

L Kuopiosta kävi kylässä. Ostin perjantaiksi liput Työviksen Momentum 1900 musikaaliin. Musikaalin ovat tehneet Heikki Salo, Sirkku Peltola ja Eeva Kontu. Momentum 1900 kertoo Pariisin maailmannäyttelyn Suomen paviljongin pystyttämisestä vuonna 1900. Se käsittelee Suomen itsenäisyyden tavoittelua, luokkataistelua, taidetta, rakkautta ja tasa-arvoa. 

Momentum 1900 oli sujuva, komea ja välillä humoristinenkin esitys. Musiikki oli monipuolista ja tarttuvaakin, tanssit näyttäviä ja lavastus taustavideoineen kerrassaan hieno. Ei tarvinnut hävetä.

Mietin taas kerran Martti Suosaloa, miten hän vie kaiken huomion liikkuessaan näyttämöllä ja kuinka vaivattoman oloisesti hän sen tekee. 

Nyt on palattava arkeen, vaikka on sunnuntai.

Yhtä juhlaa?

Sain kutsun vappubileisiin, jotka ovat ehkä vapun etkot tai jatkot. Juhlia ei ole järjestetty pariin vuoteen, mitä nyt kerran pidettiin etäbileet. Niissä tuskin edes Sanna Marin olisi ryhtynyt vapautumaan. 

Kerron teille suuren kustantamon kesäjuhlista. Ensinnäkin menin sisään väärästä ovesta. Juhlien alkua odotellessani olin kiertänyt korttelin ja käynyt Helsinki Contemporary- galleriassa. En muista taiteilijan nimeä, mutta muistan taulun, jossa hedelmien seassa oli miehen sukupuolielin. 

Seisoin jo juhlapihalla, kun muut vasta alkoivat valua paikalle pahvimukeihin annostellut Aperol Sprizit käsissään.  Kävelin vastavirtaan ja hain juomani. Parijono kiemurteli suuren kustantamon suuren johtajan luo ja näin miten kirjailijat halasivat häntä. Minä puikkelehdin sisään tai oikeastaan pihalle jonon vierestä. Katselin hätääntyneenä ympärilleni ja huomasin yhden tutun, jonka viereen parkkeerasin. Roikuin tutuissa ihmisissä koko illan. En verkostoutunut. 

Näin paljon julkisuudesta tuttuja tyyppejä. He eivät puhuneet minulle, enkä minä heille. Söin ruokaa ja join viiniä kohtuudella. En tanssinut, vaikka siihenkin olisi tarjottu mahdollisuuus. Ryntäsin junaan.

Luin aamun Hesarista, että yli 60 prosenttia pojista ja lähes 40 prosenttia tytöistä kertoo lukevansa vain jos on pakko. Ajatellaan, että vähäinen vapaaehtoinen lukeminen huonontaa lukutaitoa, jota tarvitaan opiskelussa ja työelämässä. Ei näytä hyvältä kustantamojenkaan kannalta. Siinä mielessä ymmärrän tuon influenssereille järjestetyn kirjoituskurssin.