Taksilappu

Lapseni kävi elektiivisessa leikkauksessa, joka aiemmin peruuntui koronahässäkän vuoksi. Leikkaus meni hyvin, mutta sen verran jännitin, että leivoin sämpylöitä, imuroin ja kävin Tokmannilla.

Lapseni on jo aikuinen ja naimisissakin, joten hän ei todellakaan ole yksin. Kun kysyin, millä hän menee leikkaukseen, hän kertoi käyttävänsä bussia. Autoa heillä ei ole. Lapseni kutistui mielessäni pieneksi isoa koulureppuaan raahaavaksi ekaluokkalaiseksi, joka ei millään pärjäisi yksin vaan jäisi bussin oven väliin, auton alle tai savolaisen suden raatelemaksi.

Kotiin hän palaa taksilla. Kun aikoinaan työskentelin sairaalan vuodeosastolla, potilaat kysyivät lääkärin kierrolla aina ensimmäiseksi "Saako taksilapun?" Sen jälkeen kysymys toistettiin varmuuden vuoksi joka päivä.

Pienen paikkakunnan terveyskeskukseen tuotiin välillä rintakivuista kärsivää mummoa  syrjäkyliltä taksilla koko perhekunnan voimin. Kun mummo jäi odottamaan tutkimista (siinä vaiheessa rintakivut olivat yleensä jo hellittäneet) hajaantui muu perhe Alkoon, pankkiin ja K-kauppaan.