Särö

Meillä on kaksi minää: some-minä korjaa laiturin, käy festivaaleilla, lukee uutuuskirjan, nauttii skumppaa hyvässä seurassa ja leipoo Macaron-leivoksia se toinen minä makaa sohvalla, haukkuu kaverin vaatevalintoja, katsoo televisiosta "Huippumalli haussa" ja juo olutta mökkirintaliiveissa. Välillä ei saa selvää kumpi on oikea. Voihan aina alkaa elää omaa facebook-elämäänsä.

Eräs perhe otti vaihto-oppilaan. Nuori nainen mainitsi olevansa urheilullinen ja lenkkeilevänsä vähintään kolme kertaa viikossa.  Vaihto-oppilas otti ensimmäisellä ja viimeisellä yhteisellä lenkillä oikein reippaan alkuvauhdin ja väsähti 200 metriä juostuaan. Aktiivinen ja kaikenlaista harrastava nuori nainen istui koko vuoden television ja läppärin ääressä. Eipähän tarvinnut pelätä, että neito joutuisi huonoille teille.

Kävin kerran nettitreffeillä miehen kanssa, joka harrasti maratonjuoksua. Puhelimessa jutellessa hieman epäilytti, sillä mies kuulosti juopuneelta jo aamupäivällä. Mies vakuutti, ettei urheilijana voinut ajatellakaan alkoholin nauttimista. Ensimmäisellä ja ainoalla tapaamisella maratoonari oli melkoisen tillin tallin.

Kukapa sitä olisi täydellinen.  En minä ainakaan. Kaikessa pitää olla särö. Se vasta tekee ihmisen ja tarinan.

Rinnoista

Voisin antaa vihjeen jollekin naispuoliselle pilapiirtäjälle, sillä näen tämän piirroksena: pyöreärintainen nainen menee mammografiaan, jossa hänen rintansa litistetään. Seuraavassa kuvassa rinnat ovat litteät kuin patakintaat.

Pelasimme Orivedellä peliä: "tämä julkkis on minulle sukua". Kilpailussa pärjäsi myös "Cisse Häkkisen auto väisti minua suojatiellä"- tyyppisillä ansioilla. Eräs ryhmämme jäsen kertoi kirjailijasta, joka oli puristanut yllättäen hänen tissejään. Miehellä oli tuollainen tapa. Nuorena naisena ei ollut mitenkään tavatonta, että joku humalainen mies tarttui rintoihin. Usein se tuntui kipeältä ja aina vähintäänkin nololta. Jotkut miehet katsoivat puhuessaan maitorauhasiani ikäänkuin puhe kumpuaisi niistä.

Vuosia sitten kävin kuuntelemassa Popedaa. Istuimme konsertin jälkeen ravintolan baarissa ja Pate Mustajärvi tuli juttelemaan kanssani. Ystäväni sanoi rock- tähdelle "Se imettää vielä". Keskustelumme loppui aika lyhyeen, olisi kai loppunut muutenkin. Tämä oli yksi minun "tämä julkkis on minulle sukua"- yritykseni.  Maitoa pursuavista rinnoista kiinnostuu korkeintaan nälkäinen vauva. Maitoa valuu joka puolelle ja vaatteet ovat jatkuvasti maidon tahraamat. Elämä on suttuista, raskasta ja täyttä.

Opisto-haiku

Veryttelimme aamulla Haiku-runoilla. Haikussa kuuluu olla 17 tavua: ensimmäisellä rivillä viisi, toisella seitsemän ja viimeisellä viisi. Oriveden opiston ja lopultakin ilmaantuneen auringon kunniaksi se voisi olla tällainen:

Opisto nauraa
rapistuneet ikkunat
katso aurinko!

Olen nukkunut koko viikon huonosti, laitostunut ja menettänyt kirjoitusitsetuntoni. Silti kokemus oli varsin opettavainen ja viihdyttäväkin. Opin, ettei adjektiiveja pidä käyttää ja sain tietää että tarinani on (liian) tavanomainen. Toisaalta minulle kerrottiin, että pitää luottaa lopulta vain itseensä. Opin täyttämään kirjan päähenkilöstä lomakkeen, josta käy ilmi hänen salaisuutensa ja harrastuksensa. Kirjoitin paljon ja mietin taas kerran, että kannattaisiko kuitenkin harrastaa vaikka pitkänmatkanjuoksua sen sijaan, että roikkuu selkä köyryssä läppärin yllä.

Ryhmäni oli erittäin aktiivinen. Kun yleensä kursaillaan, nyt melkein tapeltiin siitä, kuka saa lukea tekstinsä. Porukkamme kuului toimittajia, tiedottaja, lakinainen, opettajia, koulutusjohtaja, sosiaalityöntekijä, juuri ylioppilaaksi kirjoittanut tyttönen ja muutama muu, joiden ammateista en ole varma. Yksi nuori mies jäi vielä viikoksi opistolle.

Eilen illalla pelasimme hauskoja pelejä kuten mielisairaalaa. Opettajat tunteva laajan repertuaarin pelejä ja leikkejä, toisin kuin lääkärit, jotka eivät juurikaan leiki. Juotavaa sai jos mokasi. Minulla ei olekaan tänään krapula.

Puhelu (kirjoitusharjoitus 2)

Puhelu

Istuin odottelemassa autokoulun toisen osan ajorataharjoittelua. Aamupäivän ajan olin seurannut teoriaopetusta, joka ei suuremmin minua kiinnostanut. Katselin ulos niukasti kalustetun luokkahuoneen ikkunasta ja suunnittelin viikonloppua. Autoilu ei ollut intohimoni ja yleensä Antti ajoi silloin kun saimme auton isältä ja äidiltä lainaksi. Odottelu turhautti, vaikka eihän minulla varsinaisesti ollut mihinkään kiire. Osa porukasta oli häipynyt pihalle tupakalle.

Lehteilin James Joycen Odysseusta, joka minun olisi pitänyt lukea seuraavan viikon tenttiin. En voinut varsinaisesti sanoa ahmivani kirjaa. Paksun romaanin raahaaminen alkoi kyllästyttää, sitä paitsi teosta oli hankala lukea sängyssä selällään. Olin hävittänyt kirjanmerkin ja nyt oli vaikea hahmottaa missä olin menossa. Jatkoin summassa sivulta 55, luettavaa oli jäljellä enää 750 sivua.

-       Mitä luet?

Edessäni seisoi kolmekymppinen mies. Käänsin kirjan kannen näkyviin. Olin ylpeä kirjavalinnasta, joka ei kylläkään ollut omani. Minua imarteli minua kymmenisen vuotta vanhemman miehen huomio.

Pääsin vihdoin radalle. Oli vaikea keskittyä ajamiseen, sillä minua kihelmöi ajatus miehen kiinnostuksesta. Olin nainen, joka luki James Joycea ja josta fiksut miehet innostuivat.

Kokoonnuimme vielä lopuksi luokkaan. Tuijotin miehen farkkuja, mustaa paitaa ja käsiä, jotka näpräsivät kännykkää. Jostain syystä kurssin loputtua viivyttelin käytävässä niin että mies tavoitti minut.

-       Olisi kiva joskus käydä kahvilla ja jutella, mies sanoi kun olimme poistumassa rakennuksesta.

Mies naputti numeroni ja nimeni kännykän muistiin ja soitti minulle, jotta minä vuorostaan saisin hänen numeronsa. En koskaan tallentanut numeroa. Lakkasin pian ajattelemasta miestä.

Seuraavalla viikolla yliopistolla haahuillessani kännykkäni soi. Näytöllä näkyi vieras numero. Vastasin soittoon ja tajusin pian, että soittaja oli mies ajokurssilta.

-       Nyt on huono hetki, sanoin miehelle ja lupasin soittaa myöhemmin

Illalla kerroin Antille miehestä, jonka kiinnostus tavallaan nosti markkina-arvoani. Kinusin neuvoa, miten minun pitäisi menetellä. Miehelle soittaminen tuntui työläältä. Toisaalta  en ollut ihminen, joka jättää asiat kesken. En vieläkään ymmärrä, miksi en heti kieltäytynyt. Halusin olla James Joycea lukeva kiinnostava nainen.

-       Toi on sun oma ongelmasi, Antti sanoi ja niinhän se tietysti olikin

Lopulta sain soitettua miehelle ja kerrottua etten voisikaan tulla kahville. Kiitin miestä kutsusta.

Kolme kertaa on joku vieras mies pyytänyt minulta puhelinnumeroa. Ei sen puoleen, että sitä laskeskelisin. James Joycen Odysseusta en ole vieläkään saanut luettua loppuun.

Muutos (kirjoitusharjoitus)

-->

Aluksi hyvinvointikonsultti Linda Rauloa alkoivat etoa proteiinijuomat. Aikansa hän kulautteli varovaisesti maitomaista litkua muovisesta mukista, josta törrötti pilli, kunnes juoman nauttiminen kävi mahdottomaksi. Hyvinvointikonsultin alkoi tehdä mieli korvapuusteja. Lindan äiti neuvoi puhelimessa miten niitä valmistetaan ja Linda vaivasi litran pullataikinan, josta hän leipoi kuusikymmentä kohtuullisen kokoista puustia. Hän käytti taikinaan voita ja kaulittuaan taikinan levitti päälle reilusti voita, sokeria ja kanelia, rullasi, voiteli kananmunalla ja sirotteli vielä ylle raesokeria. Linda vahti uunin luukun lasin läpi kun leivonnaiset paistuivat kullanruskeiksi. Hädin tuskin hän malttoi odottaa niiden jäähtymistä ennen kuin  söi kokonaisen pellillisen maidon kera.

-       Minulla on flunssa, Linda soitti seuraavana päivänä töihin ja leipoi mustikkapiirakan

Viikon kuluttua Lindan oli pakko palata töihin. Aiemmin Linda oli ollut sitä mieltä, että säännöllinen kuntosaliharjoittelu oli jokaisen kansalaisen oikeus ja miksei velvollisuuskin, mutta enää hän ei ollut asiasta oikein varma. Tietokoneelta Linda luki seuraavan asiakkaan tiedot: insinööri Lauri Läärä, joka oli 39-vuotias, 174 cm pitkä ja painoi 102 kiloa. Lauri oli vuosia myrkyttänyt itseään eläinrasvoilla, suolalla, lisäaineilla ja oluella.

Lauri asteli Lindan luo, kätteli naista jämäkästi ja loi himokkaan silmäyksen Lindan tiukoissa trikoissa edukseen pääseviin pakaroihin. Linda alkoi testata Laurin lihaskuntoa tavalliseen tapaan ja ohjasi miestä kohti penkkiä ja sen yläpuolelle poikittain viriteltyä rautatankoa.  Kaiuttimista kuului kun Kaija K lauloi ”Kaunis rietas ja onnellinen”.

Lindaa alkoi oudosti kiehtoa Laurin keskikeho, eikä hän pystynyt vastustamaan kiusausta vaan sipaisi Laurin vatsaa kun tämä teki penkkipunnerruksia. Vatsa tuntui yllättävän kimmoisalta. Lindan teki mieli painaa päänsä tuolle kummulle. Ääneen hän kuitenkin sanoi

-       Laitetaan alkuun 40 kiloa

Tanakka mies nosti painot yllättävän kepeästi, eikä juurikaan hengästynyt. Linda lisäsi painoja ja Lauri teki neljä kymmenen noston sarjaa. Lauri suoritti muutkin testit noin tanakaksi mieheksi varsin oivallisesti.

-       Mennään toimiston puolelle niin tulostan sinulle kuntosaliohjelman ja ruokavalio-ohjeet

Lindalla oli kuntosalilla oma pieni ikkunaton soppi, jossa hän teki paperitöitä. Huoneen seinälle oli kiinnitetty proteiinivalmistemainoksia, joissa ruskettuneet miehet ja naiset esittelivät lihaksiaan uima-asuissaan ja hymyilivät niin, että koko valkoinen hammaskalusto näkyi. Linda ja Lauri yrittivät yhtä aikaa ahtautua huoneeseen, jolloin Laurin vatsa painui Lindan vartaloa vasten. Lindan suusta pääsi pieni hento huokaus ja samassa Lauri tarttui lujasti Lindan pakaroihin. Komerosta remontoidussa, papereita ja urheiluvälineitä täynnä olevassa kopissa ei vaaka-asentoon mahtunut, mutta ei se suuremmin pariskuntaa haitannut.

Puolen vuoden kuluttua Linda jätti työnsä hyvinvointikonsulttina, sillä oli kadottanut työmotivaationsa. Hän muutti Orivedelle ja perusti pitopalvelun, joka on keskittynyt hautajaistarjoiluihin ja tullut kuuluisaksi voileipäkakuistaan ja korvapuusteistaan. Lauri puolestaan asuu Tampereella ja käy työssä vesilaitoksella. Hän on treenannut itselleen vatsalihakset ja kilpailee kehonrakennuksessa ja onpa kerran päässyt suomenmestaruuskisojen loppukilpailuunkin.

Treffit itsensä kanssa

Tällä viikolla on seitsemän Oriveden opiston kesäkurssia peruttu ilmoittautuneiden vähäisyyden vuoksi. Opiston langaton verkko ei toimi, joten istun ATK-luokassa. Illalla kävelin hautausmaalla, luin nimiä hautakivistä ja mietin mitä täällä teen, kun voisin olla kotonakin. Kohtuullisesti nukutun yön ja kunnon aamiaisen jälkeen tilanne näyttää kelvollisemmalta. Kirjoitin vielä myöhään illalla tehtävän, joka koski muutosta jonkun henkilön elämässä ja kerroin hyvinvointikonsultti Linda Raulosta, jota alkavat proteiinijuomat tökkiä ja joka himoitsee korvapuusteja.

Opettajamme kehoitti meitä tekemään taiteilijatreffit itsemme kanssa, jolloin valitaan joku mukava treffipaikka (vaikka elokuvateatteri). Treffeille pitää tietysti laittautua ja saattaa vähän jännittääkin miten ne menevät, sillä eihän sitä lopulta tiedä synkkaako.

Häivyn hiljalleen luokkaani, ehkä tästä tuleekin hyvä päivä. Toiset ovat illalla menossa tanssilavalle, minun tanssimekkoni unohtui ja kärsin tanssilavaneuroosista, joten taidan jättää väliin.