Opisto nauraa
rapistuneet ikkunat
katso aurinko!
Olen nukkunut koko viikon huonosti, laitostunut ja menettänyt kirjoitusitsetuntoni. Silti kokemus oli varsin opettavainen ja viihdyttäväkin. Opin, ettei adjektiiveja pidä käyttää ja sain tietää että tarinani on (liian) tavanomainen. Toisaalta minulle kerrottiin, että pitää luottaa lopulta vain itseensä. Opin täyttämään kirjan päähenkilöstä lomakkeen, josta käy ilmi hänen salaisuutensa ja harrastuksensa. Kirjoitin paljon ja mietin taas kerran, että kannattaisiko kuitenkin harrastaa vaikka pitkänmatkanjuoksua sen sijaan, että roikkuu selkä köyryssä läppärin yllä.
Ryhmäni oli erittäin aktiivinen. Kun yleensä kursaillaan, nyt melkein tapeltiin siitä, kuka saa lukea tekstinsä. Porukkamme kuului toimittajia, tiedottaja, lakinainen, opettajia, koulutusjohtaja, sosiaalityöntekijä, juuri ylioppilaaksi kirjoittanut tyttönen ja muutama muu, joiden ammateista en ole varma. Yksi nuori mies jäi vielä viikoksi opistolle.
Eilen illalla pelasimme hauskoja pelejä kuten mielisairaalaa. Opettajat tunteva laajan repertuaarin pelejä ja leikkejä, toisin kuin lääkärit, jotka eivät juurikaan leiki. Juotavaa sai jos mokasi. Minulla ei olekaan tänään krapula.
4 kommenttia:
Oi! Olen usein leikkinyt ajatuksella... osallistua Oriveden kursseille. Nyt kun oli Supinen vetäjänä, osallistuminen oli erittäin vakavan harkinnan alla.
Olen jo kolmesti päättänyt etten enää mene. Nyt se päätös ehkä pitää.
Ei kolmea ilman neljättä! Mutta kai sieltä sitten jotain käteenkin on jäänyt kun aina olet kuitenkin mennyt?
Se ryhmässä oleminen on homman hankalin puoli ja samalla paras. Olen ollut jostain syystä aina viikon jälkeen tosi väsynyt. Mutta milloin en sitten olisi. Kuten tyttäreni sanoo: kerro sitten kun et ole väsynyt.
Lähetä kommentti