Aluksi hyvinvointikonsultti Linda Rauloa alkoivat etoa
proteiinijuomat. Aikansa hän kulautteli varovaisesti maitomaista litkua
muovisesta mukista, josta törrötti pilli, kunnes juoman nauttiminen kävi
mahdottomaksi. Hyvinvointikonsultin alkoi tehdä mieli korvapuusteja. Lindan
äiti neuvoi puhelimessa miten niitä valmistetaan ja Linda vaivasi litran
pullataikinan, josta hän leipoi kuusikymmentä kohtuullisen kokoista puustia.
Hän käytti taikinaan voita ja kaulittuaan taikinan levitti päälle reilusti voita,
sokeria ja kanelia, rullasi, voiteli kananmunalla ja sirotteli vielä ylle
raesokeria. Linda vahti uunin luukun lasin läpi kun leivonnaiset paistuivat
kullanruskeiksi. Hädin tuskin hän malttoi odottaa niiden jäähtymistä ennen
kuin söi kokonaisen pellillisen maidon
kera.
-
Minulla on
flunssa, Linda soitti seuraavana päivänä töihin ja leipoi mustikkapiirakan
Viikon kuluttua Lindan oli
pakko palata töihin. Aiemmin Linda oli ollut sitä mieltä, että säännöllinen
kuntosaliharjoittelu oli jokaisen kansalaisen oikeus ja miksei velvollisuuskin,
mutta enää hän ei ollut asiasta oikein varma. Tietokoneelta Linda luki seuraavan
asiakkaan tiedot: insinööri Lauri Läärä, joka oli 39-vuotias, 174 cm pitkä ja
painoi 102 kiloa. Lauri oli vuosia myrkyttänyt itseään eläinrasvoilla,
suolalla, lisäaineilla ja oluella.
Lauri asteli Lindan luo, kätteli
naista jämäkästi ja loi himokkaan silmäyksen Lindan tiukoissa trikoissa
edukseen pääseviin pakaroihin. Linda alkoi testata Laurin lihaskuntoa
tavalliseen tapaan ja ohjasi miestä kohti penkkiä ja sen yläpuolelle poikittain
viriteltyä rautatankoa. Kaiuttimista
kuului kun Kaija K lauloi ”Kaunis rietas ja onnellinen”.
Lindaa alkoi oudosti kiehtoa
Laurin keskikeho, eikä hän pystynyt vastustamaan kiusausta vaan sipaisi Laurin
vatsaa kun tämä teki penkkipunnerruksia. Vatsa tuntui yllättävän kimmoisalta.
Lindan teki mieli painaa päänsä tuolle kummulle. Ääneen hän kuitenkin sanoi
-
Laitetaan alkuun
40 kiloa
Tanakka mies nosti painot
yllättävän kepeästi, eikä juurikaan hengästynyt. Linda lisäsi painoja ja Lauri
teki neljä kymmenen noston sarjaa. Lauri suoritti muutkin testit noin tanakaksi
mieheksi varsin oivallisesti.
-
Mennään
toimiston puolelle niin tulostan sinulle kuntosaliohjelman ja ruokavalio-ohjeet
Lindalla oli kuntosalilla oma
pieni ikkunaton soppi, jossa hän teki paperitöitä. Huoneen seinälle oli
kiinnitetty proteiinivalmistemainoksia, joissa ruskettuneet miehet ja naiset
esittelivät lihaksiaan uima-asuissaan ja hymyilivät niin, että koko valkoinen
hammaskalusto näkyi. Linda ja Lauri yrittivät yhtä aikaa ahtautua huoneeseen,
jolloin Laurin vatsa painui Lindan vartaloa vasten. Lindan suusta pääsi pieni
hento huokaus ja samassa Lauri tarttui lujasti Lindan pakaroihin. Komerosta
remontoidussa, papereita ja urheiluvälineitä täynnä olevassa kopissa ei
vaaka-asentoon mahtunut, mutta ei se suuremmin pariskuntaa haitannut.
Puolen vuoden kuluttua Linda
jätti työnsä hyvinvointikonsulttina, sillä oli kadottanut työmotivaationsa. Hän
muutti Orivedelle ja perusti pitopalvelun, joka on keskittynyt
hautajaistarjoiluihin ja tullut kuuluisaksi voileipäkakuistaan ja korvapuusteistaan.
Lauri puolestaan asuu Tampereella ja käy työssä vesilaitoksella. Hän on
treenannut itselleen vatsalihakset ja kilpailee kehonrakennuksessa ja onpa
kerran päässyt suomenmestaruuskisojen loppukilpailuunkin.
3 kommenttia:
Oliko tämä harjoitusteksti? Saakohan tätä kommentoida? Ai ei? No, siinä tapauksessa minusta seksi ei jotenkin tuntunut sopivan tarinan aihepiiriin, sellaisena kuin sen aihepiirin itse koin. Minusta tämä tarina käsittelee ihmistä, joka kyllästyy pingottamaan joka tilanteessa ja sanalla sanoen haluaa "lyödä läskiksi".
Minusta Laurin ja Lindan kohtaamisessa voisi olla toimivampaa se, että Linda alkaisikin kysellä Laurilta elämäntapaohjeita ja vinkkejä rennompaan oleiluun.
Tarinan alusta jättäisin kokonaan pois virkkeen, joka alkaa sanoilla: "Aikansa hän kulautteli..." Syntyisi sähäkämpi vastakohta-asetelma kun siirryttäisiin heti terveysjuomista korvapuusteihin.
Saanko minäkin kommentoida?
Hyvä. Nimittäin tekstissä on vauhtia kuin MM jalkapallossa, tämä story riittäisi jo pienoisromaanin aiheeksi. Minusta olisi kiva tietää millainen ympäristö oli, mitä ihmiset ajattelivat, mikä heidät sai tekemään mitäkin. Ja ei kai kukaan puolessa vuodessa pääse kehonrakennuskilpailuun?
Lisäksi "myrkyttänyt itseään" tuntuu vähän kioskikirjallisuudelta. Ei olisi Hemingway noin sanaillut. Nautinhan minäkin noita mutta en tietääkseni ole myrkytyksen kourissa.... ainakaan ei ole diagnosoitu.
Hyvin menee, blogisti H, kirjoituskurssi on kiintoisa.
Puolustaudun ajan vähyydellä, mitään suurta kirjallisuutta ei alle puolessa tunnissa luoda (ikäänkuin loisin sitä muutenkaan). Tällainen siitä tuossa rajallisesssa ajassa kehkeytyi. Totta on ettei kehonrakennuksen alalla noin nopeasti edetä, ainakaan rehellisin keinoin. Seksistä puheenollen, minusta oli hauska ajatus, että Lindaa kiehtoisi sixbagin sijaan Laurin lievä keskivartalolihavuus.
Lähetä kommentti