Jos vol.2

Mainitsin esiintymiseni Suomalaisen kirjakaupan Kirjailijakiertueella (vaihe 1), sittemmin haastatteluni siirrettiin toiseen kaupunkiin (vaihe 2) ja nyt koko kiertue peruttiin epidemiatilanteen vuoksi (vaihe 3).  

Toki ihmisten terveys on tärkeämpi kuin tällainen tapahtuma, joka ei ole missään määrin välttämätön. Olin nukkunut yöni huonosti hammassäryn vuoksi ja melkein itketti. Minulta vietiin taas kerran jäätelö ja lettukestit. Ilmapallo karkasi käsistäni. En saanut koiranpentua tai Creedence Clearwater Revivalin LP-levyä Cosmos Factory.

Pirkkalaiskirjailijat esiintyvät Tampereen kirjaviikko -tapahtumassa Tampere -talossa marraskuussa. Varsinaiset kirjamessut siirrettiin vuodella eteenpäin. Liitän kirjaviikkoonkin sanan JOS. 

Kävin eilen uudestaan hammaslääkärillä, hammas avattiin ja kipu helpotti. Hammas on edelleen niin arka, että puren ruokaa varovasti ja vain oikean puolisilla poskihampaillla. 

Sain tummanvioletteja myrkkykapselien näköisiä antibiootteja. Niitä syödessä miettii, että lähteekö henki, tulehdus vai molemmat. Nämä kapselit oikein huutavat, että JOS syöt näitä niin "Syytä itseäsi JOS saat pseudomembranoottisen koliitin!" 

Ja tähän loppuun google -haku 

Jos

jos sä tahdot niin

jos rakastat

jos vielä oot vapaa

jos sairastat koronaa

jos menet pois

jos metsään haluat mennä nyt

Seuraavalla kerralla epäonnistun paremmin

Pitäisi kerätä lohtulauseita, joita sitten tarvittaessa nostelisi lohtulaarista. Esko Salminen siteerasi Hesarissa kehnoja arvosteluja saanutta Samuel Beckettiä: Seuraavalla kerralla epäonnistun paremmin. 

Koronan vuoksi ovat jotkut kärsineet tylsyydestä. Luin sanomalehdestä mainion tylsyyden määritelmän: Tylsyys on lievän vastenmielinen sosiaalinen tunne, jonka tuottaa hetkellisesti väistämätön ja ennakoitavissa oleva olosuhde. 

Lapset kärsivät tylsyydestä, aikuisena tapahtumattomuutta on oppinut arvostamaan. Miten voi sitäpaitsi olla tylsää, sillä ainahan voi lukea, kiillottaa pöytähopeita, kävellä, kytätä naapureita, neuloa, puhdistaa kylpyhuoneen kaakelien saumoja tai katsella ranskalaisia elokuvia.

Osallistuin työväenopiston galleriakierros -kurssille. Ensimmäisen kierroksen teimme Mältinrannassa. 

Alkuun piti esitellä itsensä ja kertoa mitä kurssilta toivoo saavansa. Minulla oli maski naamalla vaikka en juurikaan usko niiden kykyyn katkaista epidemian leviäminen. Maskeja käytetään eniten niissä maissa, joissa epidemia etenee kiivaimmin (on monia sekoittavia tekijöitä, joiden vuoksi tästä ei voi kuitenkaan päätellä juuri mitään). Olen kuitenkin tunnollinen ja käytän maskia silloin kun turvavälit eivät onnistu. Sanoin, että minä nyt sitten pidän maskia ja voi olla, ettei puheeni kuulu kunnolla vaan ääneni pysähtyy kuitukankaaseen. Heti sen jälkeen naiset alkoivat kaivella käsilaukkujaan ja viisi muutakin puki maskit naamalleen. 

Kurssin osallistujat olivat nuorempia kuin ounastelin ja mukana kulki myös pakollinen kiintiömies.  Opin taas jotain uutta taiteesta.

Peto irti

 

 

Reuma-lehteen kirjoittamani kolumni julkaistiin eilen ja sain siitä hyvää palautetta (kukaan ei uskaltanut haukkua). Teksti miellytti erityisesti lääkäreitä, joita kuuluu sattuneesta syystä ystäväpiiriini. Eräs kirjailija (joka ei ole ollut potilaani) sairastaa selkärankareumaa ja hän kehui tekstiä, joten jonkinlainen potilasmielipidekin on olemassa. Kolumnin ulkoasu oli kiva. Pidin valokuvasta, jonka Tiia-Mari Tervaharju otti Ojakadun jalkakäytävällä. 

Kävin eilen hammaslääkärissä ja jännitin toimenpidettä ihan turhaan. Hammaslääkäri (joka on vanha kaverini) sanoi, että hammasta saattaa särkeä jälkeenpäin, joten tietysti lääkitsin itseni kunnolla. Aamuyöstä jouduin vielä ottamaan lisämyrkyt. Hammas on arka, mutta se kuuluu kuulemma asiaan. 

Kävimme vastaanoton jälkeen hammaslääkärini kanssa ihanassa lankakaupassa. 

Kotoilu on nyt niin muodikasta. Nuoretkin ovat innostuneet vanhojen mummojen harrastuksista, kuten viherkasveista, virkkaamisesta, neulomisesta ja makrameejuttujen solmimisesta. Makrameet ovat puuvillalangoista solmittuja seinälle ripustettavia pölynkerääjiä. Makrameetekniikkaa voi käyttää myös kukka-amppelien askartelemiseen, jolloin voi yhdistää kaksi mummoharrastusta. 

Nuoren kirjoituskurssiystäväni viherkasvien kasvatus on noussut korkeimmalle levelille, Kasveja on paljon, mutta siitä huolimatta hän tuntee kaikki nimeltä. 

Kasveihin iski ripsiäisarmeija, jota vastaan S kävi taistoon petopunkeilla. Petoja voi tilata netistä. Kun petopunkit ovat syöneet kaikki ripsiäiset, ne syövät nälissään toisensa, eivätkä ihmisiä tai kasveja. Viimeinen petopunkki kuolee ilmeisesti nälkään.

Jos

Lokakuussa oli tarkoitus järjestää Helsingin kirjamessut, jotka nyt sattuneesta syystä vääntyivät virtuaalitapahtumaksi. Vuosi on ollut yhtä peruutusten ja siirtämisten ketjua. Olemme oppineet liittämään jokaisen suunnitelman eteen sanan jos. Jos on ollut siellä ennenkin, mutta olemme sulkeneet silmämme josseilta. Nyt kaikki uskovat, että jos on olemassa.

Messutapahtuman esiintyjämäärä supistunut kymmenesosaan alkuperäisestä. Nimeni on pyyhitty esiintyjälistalta. Tämä kerrottiin  "esiintyjille on ilmoitettu henkilökohtaisesti" -sähköpostilla.

Tarkistin virtuaalimessuesiintyjät ja tuntui, että paikalla ovat kaikki muut tänä vuonna kirjan julkaisseet minua lukuunottamatta. Varsinkin kirjansa syksyllä julkaisseet. Pyörittelin esiintyjälistaa uudestaan ja huomasin, että muitakin nimiä puuttuu. Ehkä kaikki eivät edes halua osallistua tapahtumaan.

Minusta ei taida olla messujen vetonaulaksi. En ole Tommi Kinnunen, Maaret Kallio, Kjell Westö, Petri Tamminen, Pajtim Statovci, Ruben Stiller, Cristal Snow tai Ronja Salmi, ihan muutamia mainitakseni. Hienoja esiintyjiä riittää.

Sain lohdutukseksi mahdollisuuden esiintyä paikallisessa kirjakaupassa. Odotan senkin peruuntuvan, kuten kaikille muillekin kirjailijaesiintymisilleni on tähän mennessä käynyt. Eikä sinne tulisi kuitenkaan ketään.

Jatkaisinko vielä ruikutusta vai lähtisinkö kävelylle? Turvottaisinko tätä itsesääliä edelleen vai kävisinkö Pyynikillä munkkikahvilla? Itkisinkö naamani tärviölle vai hymyilisinkö hassusti? Kaatuisinko kaikkien nähden vai pysyisinkö pystyssä? Säilyttäisinkö suhteellisuudentajuni vai alkaisinko kehitellä salaliittoteorioita? 

Julkaisisinko tämän vai enkö julkaisisi?

Sain juuri viestin, että esiinnyn (jos!) Suomalaisen kirjakaupan Ratinan myymälässä pe 16.10 klo 18. Tulkaa paikalle, ettei tarvitse esiintyä itselleen!

Lippu korkealle!

Nuori mies soitti aamulla ja tarjosi sähkösopimusta. Näitä soittojahan tulee ja olen torjunut ne toistuvasti, katkaissut puheen heti alkuunsa. Miksi nyt sitten vaihdoin sopimusta? Johtuiko se siitä, että puhelinmyyjä puhui savon murretta? Vai oliko syynä kenties uusiutuvalla energialla tuotettu sähkö? Vai se että myyjäkin säästää vuodessa 70 euroa 20 neliön yksiön sähkölaskussa? Epäilen syyksi murretta. Lopussa tyyppi kannusti minua  "Pidetään lippu korkealla". 

Luin järjestelmästä, jossa luovutaan itselle iloa tuottamattomasta roinasta niin, että maanantaina deletoidaan yksi epätoivottu esine, tiistaina kaksi ja tänään onkin kolmen objektin päivä. Heitin roskiin kolme kuivahtanutta kynsilakkaa. Tummaa punaista kaikki. Tämänhän te halusitte tietää.

Ystävä ja kollega joutui odottamaan junaa Tampereella ja kävimme syömässä ravintola Muusassa. Suosittelen. 

Pohdimme koronaepidemiaa ja sen hyviä puolia. Huonot kaikki tietävätkin.

Lisääntyneet etätyön mahdollisuudet vaikuttavat työelämään jatkossakin. 

On myös terveellistä, että ihmiset ymmärtävät, ettei ihan kaikkea voi hallita, vaan elämä voi viedä arvaamattomiin suuntiin, joskus se tie johtaa rakastumiseen, joskus saattaa jäädä auton alle.

No girls, no coctails

Virpi Suutarin kaunis dokumentti arkkitehti Alvar Aallosta (1898-1976) koostuu arkistofilmeistä, aikalaisten kommenteista, Alvar ja Aino Aallon kirjeenvaihdosta (lukijoina Martti Suosalo ja Pirkko Hämäläinen) ja pitkistä otoksista, joissa kuvataan Alvar Aallon rakennuksia. Vaikuttaa siltä, että dokumentilla pyritään kansainvälisille markkinoille. 

Alvar Aallon ensimmäinen vaimo Aino Aalto oli myös arkkitehti (niin oli toinenkin vaimo). Aino Aalto osallistui miehensä työhön ja veti Artekia. Pariskunta sai kaksi lasta, joiden hoito oli Ainon tehtävä, niin kuin muidenkin arkisten asioiden.

New Yorkista Ainolle lähettämässään kirjeessä Alvar vakuuttaa vaimolleen: no girls, no coctails. Miehessä on viehätysvoimaa ja alkoholi maistuu.

Kun Aalto jää leskeksi, hän menee naimisiin huomattavasti nuoremman Elsa Mäkiniemen kanssa, josta Alvar tekee itselleen mieleisen vaimon, nimi vaihtuu Elissa Aalloksi, hiusten pitää olla suorat entisten kiharrettujen sijaan ja Aalto haluaa pukea vaimonsa arkkitehtiväreihin, valkoiseen ja mustaan. Elissa Aalto on tiiviisti mukana miehensä projekteissa. 

Aallon rakennukset näkyvät kuvissa kauniina, tyhjinä temppeleinä, olivat ne sitten mitä rakennuksia tahansa. 

Alvar Aalto kuolee käytännössä työnsä ääreen. Loppua kohti hänen arvostuksensa hupenee niin kuin on tapana, sillä on nuorempien vuoro.

Mielenkiintoinen ja tyylikäs dokumentti jos arkkitehtuuri vähänkin kiinnostaa. Monet rakennukset ovat sellaisia, joissa on tullut käydyksikin. 

Toivoisin vielä joskus dokumenttielokuvaa neron vaimoista, Ainosta ja Elissasta tai noin yleisesti suomalaisista naisarkkitehdeistä.