Kirjoittajakoulu

Suunnittelin meneväni Helsingin kirjamessuille ja olisin saanut vapaalipunkin. En kuitenkaan mennyt. Ainoa sopiva päivä olisi ollut lauantai, jolloin kaikki muutkin tuppautuvat sinne ruuhkauttamaan käytävät ja lavojen edustat.

Katsoin muutaman haastattelun Hesarin sivuilta. Minusta on kiinnostavinta kuunnella, kun kirjailija haastattelee kirjailijaa, mutta näissä taltioinneissa Hesarin toimittajat jututtivat kirjailijoita . 

Taija Tuominen haastatteli minua kirjamessuilla, kun esikoiskirjani julkaistiin 2016. Yleisöä oli niukasti ja osa heistäkin viereisen kahvilan asiakkaita. Yllättäen tilanne oli jännittävä. Toinen romaanini julkaisiin 2020. Esiintymiseni peruuntui koronan vuoksi. 

Somesta olen lukenut Ruotsin suurlähetystön vastaanotosta ja kaiken maailman bileistä, joihin kirjailijat pääsevät.

Olen kuunnellut liikuntaa harrastaessani Miina Supisen podcastia Miina Supisen kirjoittajakoulu (löytyy ainakin Open Spotifysta).  Jos olet kiinnostunut kirjoittamisesta tai ihan vaan kirjallisuudesta, niin suosittelen. Viimeisimmässä osassa Supisen "apuopettajana" toimi Jari Tervo. Hän neuvoi poistamaan tekstistä turhat sanat. Jari Tervo on arvostettu kirjailija, joten kuunnelkaa häntä. Jari Tervolla on jännä tapa vastata kysymyksiin: Hän alkaa esitelmöidä. 

Osallistuin Miina Supisen pitämälle viikon kurssille Oriveden opistolla ehkä kesällä 2015. Saimme henkilökohtaisen palautteen (en muista montako sivua opettajalle sai viedä). Palautteeni jäi viime tinkaan ja se hoidettiin samalla kun kiirehdimme paikalliseen markettiin. Supinen sanoi tekstistäni "Onhan tämä aika tavanomainen, mutta on tällä mahdollisuuksia tulla julkaistuksi". Jännä, miten tyytyväinen olin saamaani palautteeseen. 

Pirulliset sukkahousut

Käyn nykyään hengailemassa kirjaston lastenosastolla. Luin kirjojen nimiä ja huomasin mielenkiintoisen teoksen, jonka nimi oli Pirullinen poro (Pilkullinen poro).  Mielenkiintoni väheni lähes 90 prosenttia, kun ymmärsin kirjan oikean nimen. Varmasti erinomainen lastenkirja.

Haahuilin eilen L:n kanssa kirjamessuilla. Ostin messukeskuksesta leikkuulaudan.

Etsin oman kirjani, joka oli aseteltu täyteen ahdetun pöydän laidalle ihan kustantamon osaston äärimmäisen vasempaan nurkkaan. Tuntui pahalta, kunnes ymmärsin, että jonkunhan on sielläkin oltava. Kuten huomaatte, yritän vähitellen kulkea kohti  Pollyanna -vanhuutta. En ole vielä siellä, mutta teen jo tarvittavia harjoitteita. 

Kaiken lisäksi olin ostanut vyötäröä kiristämättömät sukkahousut, vaikka kiristävä vyötärökuminauha ei ole ongelmani. Jouduin koko päivän nostelemaan sukkahousujeni valuvaa housuosaa. 

Marjatta on kirjoittanut ihanan blogiarvion kirjastani (linkki)!

Jos

Lokakuussa oli tarkoitus järjestää Helsingin kirjamessut, jotka nyt sattuneesta syystä vääntyivät virtuaalitapahtumaksi. Vuosi on ollut yhtä peruutusten ja siirtämisten ketjua. Olemme oppineet liittämään jokaisen suunnitelman eteen sanan jos. Jos on ollut siellä ennenkin, mutta olemme sulkeneet silmämme josseilta. Nyt kaikki uskovat, että jos on olemassa.

Messutapahtuman esiintyjämäärä supistunut kymmenesosaan alkuperäisestä. Nimeni on pyyhitty esiintyjälistalta. Tämä kerrottiin  "esiintyjille on ilmoitettu henkilökohtaisesti" -sähköpostilla.

Tarkistin virtuaalimessuesiintyjät ja tuntui, että paikalla ovat kaikki muut tänä vuonna kirjan julkaisseet minua lukuunottamatta. Varsinkin kirjansa syksyllä julkaisseet. Pyörittelin esiintyjälistaa uudestaan ja huomasin, että muitakin nimiä puuttuu. Ehkä kaikki eivät edes halua osallistua tapahtumaan.

Minusta ei taida olla messujen vetonaulaksi. En ole Tommi Kinnunen, Maaret Kallio, Kjell Westö, Petri Tamminen, Pajtim Statovci, Ruben Stiller, Cristal Snow tai Ronja Salmi, ihan muutamia mainitakseni. Hienoja esiintyjiä riittää.

Sain lohdutukseksi mahdollisuuden esiintyä paikallisessa kirjakaupassa. Odotan senkin peruuntuvan, kuten kaikille muillekin kirjailijaesiintymisilleni on tähän mennessä käynyt. Eikä sinne tulisi kuitenkaan ketään.

Jatkaisinko vielä ruikutusta vai lähtisinkö kävelylle? Turvottaisinko tätä itsesääliä edelleen vai kävisinkö Pyynikillä munkkikahvilla? Itkisinkö naamani tärviölle vai hymyilisinkö hassusti? Kaatuisinko kaikkien nähden vai pysyisinkö pystyssä? Säilyttäisinkö suhteellisuudentajuni vai alkaisinko kehitellä salaliittoteorioita? 

Julkaisisinko tämän vai enkö julkaisisi?

Sain juuri viestin, että esiinnyn (jos!) Suomalaisen kirjakaupan Ratinan myymälässä pe 16.10 klo 18. Tulkaa paikalle, ettei tarvitse esiintyä itselleen!

Tyynyn möyhentäjä

Sängyssäni makaa minun lisäkseni kolme tyynyä, yksi pitkä perustyyny, joka tarvitsee suojakseen tavallista suuremman tyynyliinan ja kaksi normaalin kokoista pielusta. Perustyyny pysyy yön ajan paikoillaan, pienempiä ruttaan ja leivon ja säätelen näin nukkumistani. Lukiessani kasaan kaiken irtonaisen pääni alle.

Face-ystäväni kertoo miehensä nukkuvan tyyny tiukasti vaaterissa, tyynyn keskelle painuu miehen pään aiheuttama siisti painauma, kun hän taas möyhentää tyynynsä epäsiistiin tilaan.

Minäkin kuulun noihin tyynyn ruttaajiin. 

Taitava kirjoitusystäväni sai tällä viikolla hylsyn eräästä kustantamosta. Pettymyksen jälkeen hän toivoi ääneen saavansa jonkun merkin siitä kannattaako työtä enää jatkaa. Heti kun hän oli sanonut tämän, menivät sähköt (en pyytänyt lupaa tämän kertomiseen, mutta kun juttu oli vaan niin herkullinen).

Pääsen esiintymään sekä Tampereen että Helsingin kirjamessuille, esiintymiset eivät ole mitenkään messujen kiihkeimpänä ajankohtana, mutta hyvä kuitenkin.

Esikoiskirjastani tehdään äänikirja, joka kertonee kiihtyvistä äänikirjamarkkinoista. Mainittavia tuloja äänikirjoista ei kerry ainakaan kirjoittajalle.