Anjovishaarukka

Loistava päivä. Heräsin virkeänä kello viisi. Sinnittelin sängyssä niin kauan,että aamun lehdet putosivat postiluukusta. Kuudelta vatkasin kakkutaikinaa naapurien iloksi. Otin kakun uunista kello seitsemän, jolloin palohälytin parahti soimaan. Jos siis naapurin bilettäjäpoika vielä nukkui niin siinä vaiheessa hän varmasti heräsi. Meni melko kauan, ennen kuin sain laitteen vaiennettua. Tarvitsin tikkaat. Olen miettinyt onko hälyttimessä toimiva patteri: kyllä on.

Kirjoittajakurssilla opimme mikä on anjovishaarukka ja norjalainen perunalusikka. Kun seuraavan kerran vastaani tulee hopeinen anjovishaarukka ei sormi mene suuhun vaan osaan toimia sen kera.

Olen lievästi addiktoitunut spider-pasianssiin. Oikeastaan inhoan koko peliä, silti pelaan sitä 2-5 kertaa päivässä. Oivalsin kurssilla, että voin poistaa pelin koneelta ja sen tein. Mietin ensin pelaanko jäähyväispelin, en sitten kuitenkaan pelannut.

Illalla vielä kokoonnuimme kuusi naista ensimmäistä kertaa luokseni lukupiiriin. Luettava kirja oli Riikka Pulkkisen uutuusromaani Totta. Mielenkiintoista miten eri tavalla eri ihmiset olivat kirjaa lukeneet.

Apua, minulla ei ole enää spider-pasianssia!

Pikkutarina

Hannu

Hannu tuijottaa lääkärin suuta. Sieltä sinkoilee hienoja sanoja kuten korkea kolesteroli, riskitekijät, verenpaine, verensokeri, diabetes, sukurasitus ja keuhkoahtaumatauti. Valkoinen lääkärintakki pingottuu peittämään naislääkärin vatsaa. Nainen on raskaana. Huolitellut kädet piirtävät ilmaan kaaria. Nyt nainen luettelee laboratoriokokeiden tuloksia. Hannu ei ymmärrä sanaakaan.

Nainen vyöttää Hannun olkavarren verenpainemittarilla. Hän painaa nappulaa ja laite alkaa surista. He tuijottavat yhdessä mittarin digitaalista näyttöä. Mittari puristaa ikävästi Hannun kättä. 190/ 104 sanoo nainen ja puistelee päätään. Lääkäri oli määrännyt viime kerralla Hannulle verenpainelääkkeen. Hannu haki sen apteekista, mutta ei aikonutkaan syödä. Vuosi sitten lääkäri kirjoitti kolesterolilääkereseptin, sitäkään ei Hannu ollut käyttänyt, eikä aikonutkaan käyttää. Syökööt lääkäri itse ihmepillerinsä. Nainen ihmettelee, miksi kolesteroli ei ole yhtään laskenut. Ensin lääkäri kirjoitti reseptin, jossa luki Simvastatin 10 mg, seuraavassa reseptissä luki 20 mg, nyt oli menossa 40 mg. Kolesteroli on 6.2. Nainen utelee, oliko hän syönyt lääkkeen säännöllisesti, Hannu vakuuttelee niin tehneensä. Hannu huomaa, kuinka lääkäri salaa vilkaisee kelloaan.

Lääkäri puhuu vielä tupakanpolton lopettamisen tärkeydestä. Hän tarjoaa reseptiä, jonka avulla olisi helpompi lopettaa, mies kieltäytyy. Lopettaisi sitten laakista ilman lääkkeiden apua. Sitten kun sen aika olisi. Naapurin mies polttaa ketjussa ja ikää on jo kahdeksankymmentä. Mitä lääkäri siihen tuumaa?.

Nainen alkaa näyttää siltä, että asia on jo loppuun käsitelty. Näprää kynäänsä ja vääntelehtii tuolillaan suuren vatsansa kanssa. Hannu kaivaa reseptinipun taskustaan. Nainen kirjoittaa nuhruisiin papereihin epäselvän nimikirjoituksensa ja täräyttää alle leiman. Alimpana on Viagra resepti, siihenkin nainen laittaa nimensä. Hannu kerää reseptit tyytyväisenä taskuunsa. Nainen kehottaa käymään verenpainemittauksissa. Seuraava aika olisi hyvä varata puolen vuoden päähän. Silloin täällä olisikin toinen lääkäri.

Hannu hyvästelee ja sulkee oven. Terveyskeskuksen pihalla Hannu sytyttää tupakan. Hän kävelee autolle. Tarkistaa lompakosta, että siellä on rahaa lääkkeiden ostoa varten. Hannu starttaa Toyotansa ja ajaa lähimpään apteekkiin puolen kilometrin päähän.

Suunnitemia

Lisää Kai Niemistä:

Minä suunnittelen kaikenlaista uutta täällä:
hyllyköitä kaappien oviin, toisia asentoja
huonekaluille, ikkunoiden pesua, lisää kuk-
kia, työhuoneesi radion korjaamista, ullakon
siivoamista. Kyllä yllätyt kun tulet kotiin ja
näet koko lehtiön täynnä suunnitelmia.

Minä suunnittelen kirjoittamista: suunnitelmia, suunnitelmia, esteitä, esteitä. Ilahduin, kun huomasin, että blogilla on 51 lukijaa. 50 on jonkinlainen rajapyykki. Nyt voin alkaa pelätä teidän kaikkoamistanne. Haluan, että joku lukee, muutenhan kirjoittaisin jonhonkin muualle.Kun vain saisin lisäksi kirjoitettua jotain kunnianhimoisempaa, mutta se on työlästä ja liekö minusta siihen. Voin syyttää ajan puutetta. Jotainhan sitä on syytettävä. Itseäni en haluaisi syyttää.

Striptease aerobic

Kävin pari vuotta sitten Zumbassa, jonka latinotaustaisella pienellä miesohjaajalla oli kaksi ohjetta eri liikkeille: sexy and very sexy. Nyt on tullut markkinoille uusi laji tankotanssi. Sehän on kuulemma oikein hyvä kuntoilulaji. Kun kysytään harrastuksista niin on kiva mainita käsityöt, lukeminen, kirkkokuoro ja tankotanssi. Maailmalla on kuulemma uusi kuntoilulaji nimeltään striptease aerobic, vaatteita ei riisuta, mutta väännellään striptease malliin. Ihan vain kuntoilumielessä tietty. Minusta olisi kiva kuvitella sellainen tunti, johon tultaisiin talvipalttoot päällä ja pipot päässä ja niitä sitten heitettäisiin nurkkaan musiikin tahtiin. Tunnilta olisi helppo mennä suoraan suihkuun.

Elämäni netissä

Keskustelimme töissä sosiaalisesta mediasta. Tietty (mies)joukko halveksii ihmisten tapaa kertoa omasta elämästään FB:ssa. He paisuttelevat asian vaaroja. Elämä voi olla piloilla, ihmiset ovat kuulemma joutuneet vaihtamaan nimeään töppäiltyään FB:ssa. Toimin itse ammatissa, jossa pitäisi olla asiallinen, suorastaan täydellinen, ainakin hajuton ja mauton. Silti hölmöilen täällä.

Olen kirjoittanut kolumneja ammattilehteemme. Itsesensuuri on monesti ollut ottaa vallan. Toisaalta ihmisiä kiinnostaa juuri se, että kirjoittaja laittaa persoonallisuutensa peliin, nolaa itsensä. Kirjoitin kerran kuinka olen niin väsynyt, että tekisi väsymystä valittaville potilaille sanoa, että teidän väsymyksenne ei ole mitään verrattuna minun väsymykseeni. Moni naiskollega on kertomansa mukaan kokenut saman.

Suoraan sanoen vähän taas pelottaa seuraavan kolumnin vastaanotto ja hävettää. Oikeastaan pahinta on hiljaisuus, kun kukaan ei sano mitään.

Alan kasvatella lentopelkoani ensi viikonlopun Atlantan lentoa varten. Pommijutut kivasti lisäävät jännitystä. Sen lisäksi, että jännitystilallani pidän konetta ilmassa (jos hetkeksikin herpaannun se putoaa maahan tai vielä pahempaa mereen kuin kivi), joudun tarkkailemaan kanssamatkustajiani mahdollisen terrorivaaran varalta.

Viikonlopun runo

Yritän nostaa blogini tasoa oikeiden kirjailijoiden teksteillä (miten sitä muuten nostaa kuin varastamalla muilta), nyt reippaasti Kai Niemistä siteeraamaan

jos haluat elää terveenä, ikävysty ja nuku hyvin:
kun innostuu kaikesta ei malta mennä nukkumaan,
herää liian varhain
on aina väsynyt


ei vain eilistä,
olen lakannut raahaamasta mukanani myös huomista
eikä elämä ole yhtään sen kevyempi:
hetki on raskas
ja sanomattoman ihana

BGF

Kirjoitin pätkän, jossa viestittelin hyvän ystäväni A:n kanssa, äidin BGF (best gay friend) sanoo tyttäreni. Päätin, että ei ehkä ole kuitenkaan korrektia julkaista tekstiviestejä ilman hänen lupaansa.

Olimme kerran New Orleansissa. Hieno kaupunki, en tiedä onko enää. Kuljimme A:n kanssa pitkin Bourbon streetiä. Siellä oli vähän samantyyppinen meno kuin Suomessa Vappuna. Ilmeisesti ihmiset ympäri Yhdysvaltoja kokoontuivat sinne juhlimaan. Kadun varrella oli baareja, joissa oli elävää musiikkia, jatsia, soulia, bluesia... Siellä oli kuppiloita, joiden seinällä pyöri masinoissa mansikka yms. margaritaa. Se maistui raikkaalle jäiselle mehulle. Ihmettelimme miksi emme humallu yhtään. Menimme kauppaan, jossa myytiin Vappukrääsän tyyppistä sälää. Sovittelimme peruukkeja, nauroimme kippurassa toisillemme, pyörimme vatsaamme pidellen pitkin putiikkeja ja olimme edelleen sitä mieltä, että olimme ihan selvin päin. Alkoholi oli tyystin lakannut vaikuttamasta meihin. Sellainen oli A:n ja minun New Orleans.

Ikävä hammaslääkäri

Hammaslääkärini on ikävä ihminen, ei sano koskaan mitään positiivista hampaistani. Kampaajani sanoo sentään: hiuksesi ovat hennot, mutta onhan niitä ihan kohtalaisesti. Ohuempia hiuksia on nopeampi kuivata. Jyväskylän hammaslääkäri ei koskaan sanonut mitään epämiellyttävää, käski vaan tulemaan vuoden kuluttua uudestaan, ei kyninyt minulta kaikkia rahoja. Sitä edeltävä hammaslääkäri oli ihana flirttaileva mies, joka kehui minua koko ajan. Suutelimme kerran. Hän muutti sittemmin pysyvästi ulkomaille. Elämä on riittävän synkkää näin lokakuun lopussa ilman nyreää hammaslääkäriäkin.

Mieli ala

Noloa tunnustaa: kuuntelin jossain vaiheessa moneen kertaan Mamma Mia musikaalin Soundtrack levyä. Hoilasin kappaletta "I have a dream... I believe in angels
Something good in everything I see". Hävettää. Katkerana naisena soitin lenkillä P!NKin kappaletta "So what". Välillä sieluni on värissyt Leonard Cohenin tahtiin, toisinaan huudatan Patti Smithiä, nostalgoin Neil Youngia, nyt istun sohvalla torkkupeittoon kääriytyneenä ja taustalla soi Bach. Musiikki on mieliala.

En voi illalla valita mitä aamulla laitan päälleni. Sen tietää vasta aamulla. Kyse ei ole lämpötilasta, sateesta tai tuulesta. Vaatteet ovat mieliala.

Hesarissa puhuttiin tänään laajasti kirjallisuudesta. Claes Andersson oli näyttävästi esillä. Hän on kirjoittanut: Ei ole helppoa elää sellaisen kanssa, joka valittaa koko ajan- varsinkin jos itse sattuu olemaan tuo henkilö. Totta. Muista ikävistä ihmisistä pääsee eroon ainakin hetkeksi. Hankin itselleni lähestymiskiellon.

Mummopyörä

Ajoin uudella mummopyörälläni ensimmäistä kertaa. Upea ylväs pysty ajoasento. Katson muuta liikennettä ikäänkuin yläpuolelta. Kevyt polkea vaikka on nastarenkaat eikä vaihteen vaihdetta. Nyt minulla on kesä- ja talvipyörät. Ei tarvitse vaihdella renkaita, sitäpaitsi talvella ei tee vaihteilla mitään, ne jäätyvät. Aion leikkiä hollantilaista tai tanskalaista, heille polkupyörä on kulkuneuvo siinä missä autokin. Heidän pyöränsä ovat samantyyppisiä peruspyöriä kuin tämä uutuuttaan kiiltävä menopelini.

Olin tanssitunnilla ja nyt on liikaa energiaa. Ainakin liikaa nukkumiseen.

Palohälytys

Tänään työpaikallamme alkoi palohälytin piristä. Meteli oli niin kova, ettei töistä tahtonut tulla mitään. Potilaita ei enää ollut. Toimitilamme ovat viidennessä kerroksessa. Päätin noudattaa sääntöjä ja kävellä portaita alas ja mennä ulos. Portaat olivat täynnä muissa kerroksissa työskentelevää väkeä, suurin osa muita kuin terveydenhuollon ammattilaisia. Hälytys oli pian ohi. Yksikkömme suoraselkäiset sisarhentovalkoiset eivät hievahtaneet tietokoneittensa äärestä. Voimme olla iloisia terveydenhuoltomme tilasta. Vaikka lieskat nuolisivat varpaita suomalainen sisukas hoitohenkilökunta kirjaa lain ja hallintoportaan määräämiä kirjauksia koneelle.

Pallero poronjäkälä

Joskus yksitoistavuotiaina Sarin kanssa poimimme niityltä kullerot ja möimme niitä Kuopion torilla. Teimme kieloista pieniä kimppuja, joita kauppasimme ovelta ovelle. Sari muisteli, että kukka-asetelmissa käytetään jäkälää. Hän pakotti minut soittamaan kukkakauppaan "Hyvää päivää (reippaasti sanottuna)! Ostaisitteko palleroporonjäkälää?" Eivät ostaneet. Ajoimme pyörällä kaupunkiin kymmenen kilometriä ja ostimme kioskilta molemmat kahdeksan nakkia. Siihen hupenivat kukkabisneksen rahat. Sitten suhasimme pyörillä takaisin kotiin.

Romantiikkaa

Lehtireferaatti on väännetty, hutiloitu, aikaansaannos käsittää kaksi artikkelista kopioitua diaa ja otsikkodian.

Katsoin elokuvan "Kun Harry tapasi Sallyn", olen nähnyt sen ainakin kymmenen kertaa. Romanttiset elokuvat palvelevat jotain erilaista tarvetta kuin muut elokuvat. Ne ovat kuin lämmin pehmeä peitto johon kääriytyä. Tuo elokuva on lajityyppinsä eliittiä. Sopii nautittavaksi sunnuntaina, kylmällä, pimeällä viheliäisellä ilmalla. Jos elämässä menee lujaa ei tällaisia elokuvia tarvita ja koska niin kovaa kenelläkään naisella kulkisi. On koliikkivauva, haistatteleva murkku, juopotteleva mies, yksinäisyyttä, ryppyjä, ylipainoa (sitähän naisilla aina on oli paino mitä tahansa), ikävä pomo, suuri Visa-lasku, työttömyyttä, kuukautiset, vaihdevuodet, liian vähän ja vääränlaisia vaatteita, hiukset huonosti, ikävä anoppi ja vaikea äitisuhde. Aina on jotain, johon tarvitaan romanttista komediaa. Ei poista ongelmaa vaan tuo hetken valheellisen suloisen helpotuksen.

Viikonlopun runonpätkä, siitä runokirjapinosta, jonka lainasin. Pätkä runosta KUVIA JOTKA KATOAVAT VALOSSA, Tuija Välipakka "Klovnin pelko". Anteeksi, että olen joutunut muuttamaan runon typografiaa.

Joskus jos etsii puutarhansa peilisalista pientä sinistä kukkaa,
saattaa löytää mitä tahansa muuta
aivan kuin etsiminen ja löytäminen olisivat vastakohdat toisilleen.

Jonakin toisena päivänä voi jättää kätensä huolimattomasti viileän lakanapinon väliin,
jalkansa auringonlämpimälle kivelle, itsensä kokonaan
kuin sulkisi hyvän kirjan
ja unohtuneena, unohdettuna litistyisi sen väliin,
onnenapila,
muuttuisi hauraan läpinäkyväksi,
niin kuin kaikki säilyttämisen arvoinen muuttuu.

Yö kuuluu rakkaudelle, tämä päivä televisiolle

Olen tehnyt Pyynikkilenkkini. Aion viettää poikkeuksellisesti pävän television ääressä:Teemalta tulee Louis Mallen "Yö kuuluu rakkaudelle" ja lempihömppäelokuviini kuuluva "Kun Harry tapasi Sallyn" näytetään MTV3-kanavalla. Ne tulevat peräkkäin ensimmäinen alkaa 13.05.

Huomiseksi pitäisi tehdä lehtireferaatti. Pitäisi.

Pohdin lenkilläni iloisia asioita. Hiljattain nyrkkeilykisassa Tampereella nyrkkeilijä joutui teho-osastolle saatuaan iskun päähänsä ja sen seurauksena verenvuodon. Jos nyrkkeilijä kuolisi iskun voimasta haastettaisiinko kilpakumppani oikeuteen taposta vai onko nyrkkeilykehässä tappaminen laillista puuhaa?

Elokuu

Kävin Tampereen Työväenteatterissa katsomassa yhdysvaltalaisen Tracy Lettsin kirjoittaman näytelmän Elokuu. Perinteista klassista draamaa, ilman kummempia kommervenkkejä ja videopätkiä, hyvä teksti ja hienot näyttelijät. Tajusin, ettei ainoastaan Suomi ole persläpi, täällä on viheliäisen kylmä, näytelmässä taas sietämättömän kuuma. Aloin heti miettiä savolaista versiota näytelmän perhehelvetistä.

Isopäisiltä ihmisiltä pitäisi kieltää teatterikäynnit tai heidät tulisi ainakin sijoittaa takapenkkiin. En nähnyt koko esityksen aikana kuin puolet näyttämöstä, joko oikean tai vasemman.

Vuorikiipeilijän opit

Kuuntelin eilen vuorikiipeilijää ja sain tänään siivottua jääkaapin. Paskahommat on tehtävä. Seuraavaksi suunnittelen imurointia. Eilen join lasillisen punaviiniä, jotta en erottaisi näkökenttäni laidoille ja erilaisille tekstiilipinnoille kasautuneita vaaleita kissankarvoja. En voi jatkuvasti juoda punaviiniä, joten on tartuttava toimeen. Ei hyödytä alkoholisoitua kissankarvojen takia. Kannattaa löytää parempi syy.

Illalla lähden teatteriin.

Eräs hoitaja töissä sanoi, että sinulla on aina kaikenlaista mukavaa. Olin tuolloin lähdössä teatteriin erään suomalais-sveitsiläisen pariskunnan kanssa. Olimme teatterissa ja kerroin tuttavalleni E:lle tämän. "This did not fall to your head, you bought these tickets" hän sanoi. Näin taitaa olla: jos haluaa jotain mukavaa tapahtuvan, on sitä itse järjestettävä.

Power hour

Olin koulutuksessa. Viimeisenä oli sellainen "viihdeosuus". Puhujana oli seikkailija Patrick Degerman. Hänen tarinansa olivat varsin mukaansatempaavia, vuorikiipeilyä, autiomaita, yksinäisiä vaarallisia paikkoja. Sanoma oli, että ei pidä luovuttaa, on tosissaan tavoiteltava unelmiaan. Mitään ei saa jos ei pyydä. Toivoisin välillä olevani tuollainen toiminnan ihminen, mutta kun tapanani on vatvoa asioita. Patrick puhui rohkeudesta. Termi Power hour oli kiva. Jos päivän tai viikon kaiken rohkeuden pakkaa yhteen tuntiin, niin sen ajan on sitten tosi urhoollinen ja uskaltaa mitä vaan. Olen huomannut, että auktoriteettien pelko häviää iän myötä.

Minua pyydettiin erääseen "tieteelliseen väittelyyn" keväällä. Yleisön edessä toinen on erään asian puolesta ja toinen vastaan. Mistään suuresta jutusta ei ole kyse. Ajattelin kieltäytyä. Patrickin jälkeen muutin mieleni. Tulen vielä katumaan.

Lokakuu

Lokakuusta Claes Anderssonin sanoin:

Lokakuu repii puiden vaatteet, sinkoaa linnut
maan alle,ryöstää rouvien hatut, paidat pyykkinarulla
ovat sairastuneet tanssimaniaan, myrsky tyrkkii mihin tahtoo
Talo on muuttunut suuriksi uruiksi joita tuuli soittaa
Raitis ilma saa sydämen iloitsemaan luuhäkissään
tunkkaisen kesän jälkeen. Kaupassa ollaan yhtä mieltä, ettei
ilma ole kummoinen mutta viimein voi olla oman itsensä
toivoton janoinen allapäin äkäinen tyly paranoidi rahaton ja ruma

Laajennettu toimenkuva

Viittaan siihen seikkaan (kts ed. päivitys), että lääkärin tulisi tehdä ilmoitus, jos henkilölle ei perustellusta syystä tulisi myöntää aseenkantolupaa. Lääkärin puutteellista toimenkuvaa pitäisi laajentaa. Jotainhan sitä on tehtävä tuon ökypalkan eteen.
- Tämä ihminen näyttää perustellusti siltä, että saattaa jättää maksut maksamatta. Lääkärin tulee ilmoittaa asiasta Luottokuntaan.
- On syytä perustellusti epäillä, että tämä ihminen saattaa tulevaisuudessa pettää puolisoaan. Lääkärin tulee ilmoittaa asiasta kirkkoherranvirastoon/ maistraattiin, jottei tämä ketku ajaudu avioliittoon.
- Tämä henkilö näyttää perustellusti siltä, että saattaa käyttää väärin alkoholia (mahdollisesti myös perustellusti haisee siltä). Lääkärin tulee ilmoittaa asiasta Alkoon, jotta he jatkossa kieltäytyvät myymästä alkoholia tälle juopolle.
- Tämä ihminen tekee perustellusti sen vaikutelman, että saattaa olla ettei hänestä ole lasten vanhemmaksi. Hänelle tehtäköön sterilisaatio mitä pikimmin ennen kuin ehtii jatkaa surkeaa sukuaan.

Poliisilääkäri

"Lääkäreille lakiin on kirjattu ilmoitusvelvollisuus koskien ihmisiä, jotka “perustellusta syystä saattavat olla sopimattomia” aseluvan haltijoita."

Lääkäreistä tehdään poliiseja. Alanko kysellä potilaiden aseluvista? Katselenko heitä sillä silmällä, että tässä voisi olla potentiaalinen pyssyn kanssa riehuja? Entäpä jos joku potilaani ampuu jonkun joudunko siitä edesvastuuseen? En ole saanut koulutusta asian arviointiin ja vaikka olisinkin niin auttaisiko se mitään.

Lainaa vaan

Nyt kun lainaa kirjastosta (siis Tampereella) levyjä ja kirjoja saa niitä pitää laillisesti 15.12 saakka. On siis runsaasti aikaa hävittää lainatut teokset. Kasasinkin niitä aimo pinon mukaani. Keskityn henkistämään itseäni runoilla ja Bachin musiikilla. Välillä viihdytän itseäni Aila Meriluodon vaateostoksilla ja miesjutuilla (päiväkirjaa ei jaksa kovin pitkään lukea yhteen menoon).

Tekisi taas mieli ostaa yksi taulu (grafiikkaa). Ei pitäisi, ei ole nyt rahaa. Mutta kun silti haluaisin sen.

Lähimmäinen

Lapsena en ymmärtänyt käskyä rakastaa lähimmäistä niin kuin itseään- niinkö vähän?

Työtyö ja yö

Jouduin lähtemään takaisin töihin juuri kun pääsin kotiin. Ensiavussa oli kiukkuinen hoitaja, varmaan kovan paineen alla, mutta olisi tehnyt mieli näyttää hänelle keskaria. Nuorempana tuollaisen olisi ottanut raskaasti. Kiukun voimalla kävelin kotiin. Kohta joutaa nukkumaan, jotta jaksaa reippaana aamulla töihin herätä.

Siinä meni Jazzercise ja balettitunti. Sen saisi korvata vaikka huomenna Jogalates tunnilla. Siinä joutuu ikävästi hikoilemaan. Haluaisin joogaan, jossa maataan lattialla silmät kiinni ja mieli tyhjennetään ajatuksista, jos niitä nyt päässä sattuu olemaan.

Pelottavaa

Tänään eräs miespotilas sanoi minulle: sinä kuljet vielä töihin pyörällä. Minusta se tuntui melkein pelottavalta, työminä on työminä ja kotiheidi ja työmatkaheidi ovat erikseen.

Sairaalamme kehittyy: aiemmin matkalasku tehtiin paperille ja vietiin sihteerille kuitteineen. Nyt sitä varten on oma tietokoneohjelmansa. Kirjauduin ohjelmaan omilla salasanoillani, sieltä löytyi sama nimi kuin minulla, mutta kaimani osoite. Tietokonehenkilö ei osannut sanoa syytä tapahtuneelle. Hän lupasi huolehtia, että asia korjataan. Rahani olisivat menneet kaimani tilille. Hän olisi kuulemma ne mielellään ottanut. Nyt siis skannaamme laskut ja lisäksi lähetämme alkuperäiset. Meillä ei satu kylläkään olemaan toimitiloissamme skanneria. Pitää varmaankin laittaa keräys pystyyn. En ole koskaan käyttänyt moista laitetta. Epäilemättä opin sen käytön. Väitöskirjan sijaan olisi ollut järkevämpää hankkia sihteerin tai ATK alan koulutus.

Suoraselkäisyys

Minua ärsyttää Aamulehden opettavaiset itsestäänselvät ohjeet: käytä pimeällä pyöräillessä valoa, talvella kadut saattavat olla liukkaita ja pue pipo päähän pakkasella. Joka talvi revitellään sillä kuinka lumimyrsky yllätti autoilijat.

Ihailen kisun suoraselkäisyyttä. Laitoin kuppiin Lidlin kissanruokaa, kisu kävi haistamassa einettä puolen metrin päästä ja perääntyi. Kisuni on kulinaristi, en vain ole vielä saanut selvää mistä se pitää.Olen kokeillut tuoretta lohta, raakaa paistijauhelihaa ja n. kymmentä eri kissanruokamerkkiä. Mieluiten hän nauttii kuivamuonaa, mutta sitä ei saisi koko ajan antaa, kisulle saattaa tulla munuaiskivet. Rainbow kissanruoka meni, muistaakseni lihaa kastikkeessa. Aterian on oltava pienessä annospussissa ei purkissa. Luonnossakin kissaeläimet taitavat pärjätä useamman päivän ravinnotta. En enää muista mistä pirkuleen kaupasta sen Rainbow-muonan ostin.

Minunkin on sanottava sanani tähän homokeskusteluun. Minusta se on täysin turhaa. Ne, jotka ovat sitä mieltä, että Raamattu on sanasta sanaan totta eivät mielipidettään muuksi muuta. Fundamentalismi on minulle täysin käsittämätöntä. Kuvitelkaa Suomi, jossa kristilliset olisivat ainoa puolue ja Päivi Räsänen pääministeri.

P.S. Kisu syö Lidlin ruokaa. Se ymmärtää, että joskus on annettava periksi. Tämä on se hetki.

Peanut Butter

Minun oli suorastaan pakko ostaa Stockmanilta amerikkalaista jauhetta, josta valmistetaan Peanut Butter pikkuleipiä. Jauhon joukkoon heitettiin vettä, kananmuna ja öljyä. Pieneen huoneistooni levisi pähkinäinen ihana tuoksu. Pikkuleivät olivat pettymys, ne olivat öklömakeita. Vien ne huomenna töihin, siellä menevät vaikka styrox-palat. Viimeinen pikkuleipä pyörii astiassa pitkään, kukaan ei kehtaa ottaa sitä. Sitten joku rohkea halkaisee siitä puolikkaan, seuraava ottaa puolikkaasta puolikkaan, keksi on ikuinen.

Ikkunastani tunkee valo. On siis aika vääntäytyä ulos.

Runoraatiruno mietittäväksi:

Satu Manninen
TALO RAKENTUU PERHEEN YMPÄRILLE…
Gummerus

Talo rakentuu perheen ympärille, makaan likaisella
patjalla tai ulvon posliinikoirana kirjahyllyssä, ihan sama.
Auton ovet lyödään kiinni, jätetään vauva autoon
kunnes se ei pyristele, suljetaan muovipussiin.
Olen vauva, en jaksa kannatella päätäni.
Rastitan lomakkeelle, alkuun olen valkoinen paperi
mutta jo kahdenkymmenen minuutin kuluttua yhtä suttua.
Vietän aikaani piiloutumalla koirien sekaan,
huone täynnä pureskelevia koiria. Yksi juoksee autotielle
ja jälki on kuin Pollockin maalauksessa.

Runoraati 2

Jukka Vieno
TYHJÄSSÄ, KALUSTAMATTOMASSA HUONEESSA …
Stockan kulmalla, Wsoy 2010

Tyhjässä, kalustamattomassa huoneessa
kaikki on mahdollista.
Tuohon tulee sitä ja tätä ja se ja se,
ja jokainen paikka
on rakkauden tyyssija.
Tyhjässä, autiossa asunnossa,
rakkauden huoneistossa,
kannamme patjan tuohon,
se riittää, kelloa, korua
ja puhelinta pidämme
kengässä tai keskellä lattiaa.
Emmekä kaipaa verhoja ikkunoihin,
meistä lähtee
rakkauden sokaiseva katse, sen valo
varjelee meitä
kaikilta muilta katseilta.
Tähän ja tähän ja tähän
ja tuohon, kaikenlaista, ja sekin vielä,
se on hyvä.
Ja tämä huone, tämä on hieno
ihan näin, valo
asuu tätä huonetta, läntinen aurinko,
ja tätä toista itäinen, nouseva aurinko.
Nousevan auringon huone
ja laskevan auringon,
eräänä keväänä rakkaus kipittää
valosta valoon paljain jaloin
puulattialla
ja me olemme niin onnellisia
kuin ihminen voi.
Kuluu vielä monta vuotta,
lasten ääniä, vanhusten
vähiä askeleita, kuoleman
hiljaisuutta, kunnes
rakkaus taas muuttaa
tyhjiin huoneisiin.

Kenties se on asunut siellä aina,
ihmiset vain tulivat ja menivät.

Naisen lauantai

Nainen kävelee Hämeenkatua, asemalle saakka. Menee junalle vastaan vanhaa ystävää. Ystävä ostaa Stockmannilta syksyn värisen hatun ja huivin. He käyvät hallin kalaravintolassa syömässä kalakeittoa, juovat lasilliset vihertävää viiniä. Kalakeitto maistuu Pariisilta, ei kuitenkaan yhtä hyvältä kuin silloin kun nainen nautti sitä ensimmäistä kertaa. Se on luonnon laki, miettii nainen. He käyvät runokaupassa. Runoilija myy siellä muiden runoja, on siellä hänen omiaankin, ei kuitenkaan niitä tyrkytä. Nainen ostaa runokirjan. Kirjan nimi on Viattomuuden tunnusmerkit. Nainen ei ymmärrä sen runoista juuri mitään. Vaikka nainen ei ole ihan nuori on hän joissain asioissa oppimaton. He ostavat leivokset, nainen keittää vahvaa maitokahvia. Kissa hyppää pöydälle, kerjää huomiota. Ystävä käy taidenäyttelyssä, nainen on sen jo nähnyt. Nainen ostaa harmaan lippalakin, näyttää mielestään veikeältä.

Couperosa

Erästä ystävääni huvitti mainos jossa kysyttiin "Kärsittekö tietämättänne couperosaihosta?". Voiko jostain kärsiä tietämättään? Kuulutteko meihin viattomiin, jotka eivät ole edes tienneet mokomasta ongelmasta. Olette mahdollisesti eläneet täyttä elämää viallisen ihonne kanssa. Nyt voi elämänne olla pilalla. Googlesta löytyy hakusanalla couperosa yli 9000 vastausta. Jatkossa palkkanne menee vaivan hoitoon, alatte kartella muita ihmisiä ongelmaihonne vuoksi. Luovutte työpaikastanne, haette turhaan eläkettä, elätte köyhyysrajalla, naapurinne ja sukulaisenne halveksivat teitä. Lopulta perustatte couperosaihopotilasyhdistyksen, toimitte tukihenkilönä ja löydätte elämällenne uuden tarkoituksen.

Aila Meriluoto eli puolestani

Elämä on täynnä ristiriitoja: inhoan likaa, mutta en viitsisi siivota. Haluaisin olla laiha, mutta rakastan ruokaa.

Ostan liikaa vaatteita ja kirjoja. Ostin eilen Aila Meriluodon päiväkirjan "Tältä kohtaa". Olisi järkevämpää elää itse kuin lukea jonkun muun elämästä. Elämä on kuitenkin vaivalloista: voi pettyä, tulee paha mieli, itkettää ja ripsivärit valuvat, naurattaa ja vatsa tulee kipeäksi, joutuu ottamaan riskejä. Aila Meriluoto on tehnyt sen puolestani. Minun ei tarvitse lähteä tuonne ulos hyytävää tuuleen, jossa voi pudota puunoksa päähän, saattavat juuri lankatut kengät likaantua ja auto voi ajaa ylitseni. Aion tänään elää turvallisesti Aila meriluodon elämää omalla sohvallani.

Junassa vieressäni istui mies, joka luki elektronista kirjaa. Laite oli ohut ja näppärä, siihen mahtui n. 1000 teosta. Matkoilla se voisi olla mukava, ei tarvitsisi raahata mukana kirjapinoa. Laitteeseen voi ladata vaikkapa matkaoppaan. Fontin voi muuttaa mieleisen kokoiseksi. Laitteessa oli myös sanakirja, kursori asetetaan vieraan sanan kohdalle ja siihen saa selityksen, englanniksi tosin. Käsittääkseni suomen kielellä ei ole vielä paljon tarjontaa. Laite oli naamioitu kirjan näköiseksi, siinä oli nahkakannet. Tietyissä tilaisuuksissa homma voisi toimia, vaikkapa oppikirjat vanhenevat niin nopeasti, että niiden painaminen saattaa olla turhaa.

Terveisiä rautatieasemalta

Istun rautatieasemalla Jyväskylässä, odotan junaa ja pyrin näyttämään tärkeältä. Näytän tärkeältä. Niin tärkeätä kuin nainen, joka käyttää läppäriä, joka on yltäpäältä kissankarvojen peitossa voi näyttää. Kävin Äänekoskella tapaamassa tilastomiestä. Hauska seurata hänen innostustaan. Hän teki hienoja kuvia ja taulukoita, minä istuin vieressä. Puhelin soi yhtenään. Hän sanoi jokaiselle soittajalle: en ehdi nyt puhua, minulla on täällä ihana nainen. Kun hän syyttä kehuskeli myös fiksuuttani niin koen saaneeni itsetunnonkohottamiskuurin samaan hintaan. Eilen istuin iltaa vanhan ystävän kanssa ja tänään kävin syömässä poikani ja hänen kihlattunsa kanssa. Melkein kuin olisin ollut lomalla.

Balettioivallus

Sain baletissa valtavan oivalluksen: kun vetää vatsan sisään niin jalka nousee korkeammalle. Olen hämmästynyt.

Terveydeksi

Vanhemmiten silmät alkavat vuotaa. Luin lehdestä silmälääkärin ohjeen: silmälihaksia voi treenata. Silmät suljetaan tiukasti useita kertoja päivässä. Mihinkään asiaa koskevaan tieteelliseen artikkeliin en ole perehtynyt. Kuorsaaminen liittyy kuulemma jotenkin löysiin nielun lihaksiin ja arvaatte jo varmaan: niitä voi treenata. Virtsan karkailutaipumuksen estämiseksi pitäisi harjoittaa alapään lihaksia. Ehkä kaiken voi tehdä samalla kertaa. Lehdet ovat pullollaan ohjeita. Vähemmästäkin pää menee sekaisin. Olen yrittänyt harjoittaa keskivartaloani monimutkaisella liikesarjalla, liikesarjan osat joutuu toistuvasti tarkastamaan epämääräisestä kaavakuvasta.

Duodecimin jäsenille tulee Hyvä Terveys lehti "ilmaiseksi". Minua ärsyttää siinä jatkuvasti kirjoittava Tommy Hellsten, koen hänet falskiksi. Totta puhuen ärsyynnyn hänen naamstaan niin, että en lue koko kolumnia. Luultavasti ne ovat loistavia syvällisiä kirjallisia tuotoksia. Olen päättänyt, ettei miehestä ole mihinkään. Nyt lehdessä oli näyttävä juttu hänen pojastaan, joka on psykologi. Poika luonnollisesti työskentelee isänsä yrityksessä. Poika on varmasti hieno ihminen. En osaa mitenkään perustella heidän sukuunsa kohdistamaani antipatiaa.

Olen mustavalkoinen ihminen. Jaan maailman ihmiset kolmeen ryhmään:

1. Huumorintajuiset (samanlainen huumorintaju kuin minulla, nauravat jutuilleni ja minä nauran heidän jutuilleen)

2. Väliryhmä (nauravat minun jutuilleni, mutta eivät osaa kertoa minua naurattavia juttuja)

3. Alkeelliset huumorintajuttomat ihmiset. Nauravat vain joukossa, etteivät erottuisi liikaa muista. Yrittävät peitellä puutettaan. Ei mitään ironiantajua, jos he ovat kuulemassa on jutun perään lisättävä kommentti "se oli vitsi". Muuten he pitävät mitä käsittämättömimpiä tarinoita tosina. Jos heille sanoo "äitini oli trapetsitaitelija" niin he kysyvät "missä sirkuksessa?". Tokihan jonkun äiti on trapetsitaiteilija.

Hieman olen narsistinen, mutta vain hieman.

Sattumalta syntynyt

Matkoilla katselen kerrostaloja suurissa kaupungeissa, junassa matkustaessani radanvarren pieniä tönöjä ja mietin olisinko toisenlainen ihminen jos olisin syntynyt tuossa rakennuksessa tuossa kylässä, kaupungissa, maassa. Satuin syntymään pienessä kylässä, pitäjässä, jossa asui körttejä ja jonka pääelinkeino oli karjanhoito (lienee vieläkin). Isälläni sattui olemaan sairaus, jonka vuoksi hänestä ei näyttänyt olevan maanviljelijäksi ja hän lähti Helsinkiin opiskelemaan kuten äitinikin kunhan oli ensin minut synnyttänyt kylän koulussa. Äidinäiti oli siellä opettajana, polki tarmolla matkaharmonia, lapset lauloivat virsiä. Koulukirjat oli päällystetty sanomalehtipaperilla ja koulussa oli ulkovessat. En jäänyt siihen pitäjään vaan jouduin tuolloin vanhempieni perässä Helsingin kivierämaahan kuten paikkakuntalaiset säälien virkkoivat. Isän vanhemmat jäivät pientä maapläntttiään viljelemään. Kivisiä savolaisia peltoja. Talvella sahattiin jääkimpaleita järven jäästä ja laitettiin kuoppaan sahajauhoihin. Kesällä jäitä käytettiin maidon jäähdyttämiseen. Jollakin tavalla se syntymäpaikka on kuitenkin minussa. Perusperiaate oli jonkilainen kohtuus. Ei pidä luulla liikaa itsestään, ahneella on paskainen loppu, itku pitkästä ilosta (mistä ilosta?), toiset eivät meidän marjapaikoille tule (asiaa ei saa sanoa suoraan vaan pitää mennä viereen marja-astian kera kyykkimään), mitä muut meistä ajattelevat ja toisaalta rantakoivusta ei saa taittaa oksaakaan, radiota ei saa soittaa ulkona, ei saa metelöidä, ääni kantaa vettä pitkin, täydellä vatsalla ei saa uida ja ei saa mennä ulos saunaiholla. Saa kuolemantaudin jos tätä selkeää sääntöä uhmaa.

Vaarallinen teepaita

Ihmisten järjettömällä bakteerikammolla tehdään rahaa. Hämmästyneenä katsoin mainosta tuotteesta nimeltään Vanish Oxi Action Hygiene. Aine tappaa bakteerit vaatteista. Tavallisella pesuaineella pestyt teepaidat ovatkin aina olleet kamalia bakteeripesiä ja täten vaarallisia ihmisen terveydelle. Enää ei siis riitä, että koti jynssätään antibakteerisilla aineilla, käsiin tuikataan käsidesiä, nyt pitää myös vaatteista saada pois niissä villisti temmeltävät katalat pöpöt.

Nainen istuu sohvalla

Nainen istuu sohvalla, kuuntelee kaunista musiikkia. Kissa kehrää vieressä. On mukava olla tässä. "Jos lähdet ulos saat munkkikahvit Pyynikin näkötornin kahvilassa" lahjoo nainen itseään. Kohta hän laiskasti vetää lenkkivaatteet päälle. Hän kävelee Hämeenpuistoa pitkin. Kurkkii runokauppa Kattilan ikkunat. "Mitkä kirjat ikkunasta ottaisit jos saisit", hän sanoo itselleen. "Otan kaikki", nainen on ahne. Nainen tutkii gallerioiden ikkunoiden taulut, sovittelee mielessään seinilleen. Nainen sujahtaa Pyhäjärven rantaan. Tarkkailee lintuja ja koiranulkoiluttajia. Ei tunne lintuja. Päättää opetella lajit, mutta ei sitä koskaan tee. Nainen nousee portaat Harjulle, laskee portaita: yksi, kaksi, kolme, kymmeneen asti ja sitten taas alusta. Kahvilassa hän ottaa munkin ja lukee Aamulehden, vaikka on sen kotiinsa kovaan hintaan tilannut. Kahvin juotuaan nainen vielä tekee sellaisen itsensäkurituslenkin. Katsoo maiseman, nousee jyrkän mäen. Nainen tutkii "Pienen huonekalukaupan" ikkunat, mittailee mööpeleitä ja toteaa, etteivät mahdu kotiin. Kotona hän menee suihkuun. Itseensä tyytyväisenä lukee Hesarin. Ei vielä ahdistu tulevan viikon kiireistä.

Purnu

Muistan ensimmäisen käyntini Purnussa, paikka teki vaikutuksen. Oli varmaankin ensimmäinen kesänäyttely jonka näin, en ollut nähnyt sitä ennen edes kovin monta taidenäyttelyä, kävimme muutamissa koulun kuvaamataidon tunnilla. Purnu-ryhmän (Pentti Melanen, Taisto Ahtola,Tuulikki Pietilä, Aimo Tukiainen,Unto Koistinen, Ernst Mether-Borgström ja Erik Enroth) taitelijoiden töitä on esillä Tampereen taidemuseossa. Kaikki heistä syntyivät samana vuonna 1917. Minua jotenkin liikuttaa ajatus siitä, että he ovat "uhranneet" elämänsä taiteelle. Miten he ovat uskoneet itseensä niin, että ovat tähän kyenneet. Ex-apellani oli Erik Enrothin öljyvärityö. Hän taisi saada sen Sara Hildeniltä, joka oli aikoinan Enrothin aviomies. Appeni oli ammatiltaan mallimestari ja hän oli ikänsä harrastajamaalari. Yllä olevassa kuvassa ei ole tuo työ vaan taulu Tampereen taidemuseon näyttelystä.

Miesten vessa

Onneksi en ole mies, joutuisin käymään miesten vessassa. Olen kuullut,että ne ovat siivottomia, kusilaikkuja lattialla. Siellä on kamalia pahanhajuisia kouruja, joihin virtsataan. Tämä tapahtuu kaiken lisäksi yhteisöllisesti. Kun sain pojan niin säälin häntä kahdesta syystä: hän joutuu käyttämään miestenvessoja ja käymään poikien liikuntatunneilla. Ainakin meidän koulussamme huhuttiin, että poikien jumppamaikalla oli natsitatuointi. Toisaalta miestenvessoihin ei ole jonoja ja miehillä on suurempi rakko. Lienee kehittynyt evoluution myötä: miehet voivat juoda enemmän olutta käymättä vessassa.

Tavoitteet

Ostin eilen kokonaisen tuoreen broilerin ja aion laittaa siitä "kukkoa viinissä" Hesarin ohjeen mukaan. Toivottavasti saan ruokavieraita. Mitään muita tavoitteita tälle päivälle ei ole, eikä niitä edes tarvita.

Mietin vielä, että puhuvatko miehet työpaikoillaan entisistä puolisoistaan. Naiset puhuvat. Jos naisten puheet pitävät paikkansa, niin miehet ovat idiootteja, eivätkä välitä lapsistaan tippaakaan ja haluavat päästä heistä mahdollisimman vähällä vaivalla ja rahalla. Näiden tarinoiden perusteella lapset ovat lähinnä koston välikappaleita. Kuten sanottu, jos naisten puheet ovat totuudenmukaisia. Miesten kantaa en kuule koskaan.

Pannu

Jotenkin on sellainen olo, ettei ole mitään sanottavaa. Epäilen, että se johtuu blogin uudesta visuaalisesta ilmeestä. Se on liian hieno. Haluan vanhan karumman takaisin, en vaan osaa palauttaa sitä. Joku sanoi, että liian hieno vihko estää kirjoittamisen, hienoon vihkoon pitää kirjoittaa jotain niin suuremmoista, ettei siihen kykene.

Kävin hulluilla päivillä, ostin perinteiseen tapaan tietyn merkkiset rintaliivit. Ostan aina samoja, ei tarvitse sovittaa. Tosin olen vuosien mittaa siirtynyt aakkosisssa eteenpäin. Loppuvatko aakkoset, jos elän tarpeeksi pitkään? Ostin ensimmäisen kauden sarjasta "Villi pohjola", minulla on ensimmäinen kausi useasta sarjasta, en katso niitä kuitenkaan. Sain halvalla ja muistelen, että ammoisina aikoina pidin sarjasta.

Kirpparin ikkunassa seisoi Alessin komea pressopannu, se maksoi muutaman euron (uutena 119 e). Sydämeni alkoi hakata. Samalta tuntuu varmaan metsästäjästä kun hirvi on kiväärin tähtäimessä. Nyt pannu on keittiössäni. Aloin heti epäillä, että kyseessä on piraattiyksilö. Tehdäänköhän sellaisia.

Juttelin vanhan ystäväni kanssa, joka sanoi, että entinen mieheni arvostaa minua suuresti. Epäilen asian paikkaansapitävyyttä. Minusta olisi mieluisempaa, jos hän räytyisi takiani ja katuisi ikuisesti sitä, että jätti minut ja otti sittemmin tilalleni nuoren kauniin naisen. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että kaipaisin häntä takaisin, olisi vain kivaa tietää hänen räytyvän.

Minusta tuntui,ikäänkuin kaupungilla olisi ollut aiempaa enemmän romanikerjäläisiä. Miksi he ovat niin suuri ongelma meille? Ovatko he muistutus siitä ajasta, jolloin saatoimme rintaa röyhistellen sanoa, ettei meillä ole kerjäläisiä, emmekä ole korruptoituneita. Jos olemme huolissamme heidän hyväksikäytöstään, miksi emme rankaise niitä, jotka ovat noita hyväksikäyttäjäroistoja. Täytyy kyllä myötää, että en ole kertaakaan antanut kerjäläisille rahaa. Koen kuitenkin suomalaiset juopot ja narkomaanit pelottavammiksi kuin jalkakäytävällä kyhjöttävät romanit.

Musikaali

Sveitsiläissuomalaisessa seurassa katsomassa Chigaco musikaalia. Tuli taas todettua: en ole musikaali-ihmisiä. Jotta musikaali olisi oikeasti hyvä tulisi jokaisen esiintyjän olla loistava laulaja ja näyttelijä ja joka tanssijan koiven olisi noustava tismalleen samaan tahtiin, korkealle ja suurella vimmalla.

Patit

Sain Espanjassa kummallisia hyönteisenpuremia. M väitti nähneensä pienen pirullisen otuksen, joka oli kiinnostunut suomalaisten puremisesta ja varsinkin minun aatelisesta sinisävyisestä verestäni. Paukamat kutisevat edelleen. Hain tänään apteekista sellaista kortisonitököttiä, että luulisi kutinan hellittävän tai on mietittävä muita diagnoosivaihtoehtoja. Hoitaja luuli kasvojen paukamia finneiksi. Teiniangsti iskee, taidan käydä ostamassa tupakka-askin ja polttaa salaa halkopinon takana. Mistä löydän halkopinon?

Pii Poo

Olen niin ahkera, että saan olla laiska (takapäivystän, eli teen työtä, makaan sohvalla).

Kirsi Kunnaksen lastenrunokirja Tiitiäisen Satupuu julkaistiin samana vuonna kuin synnyin. Isäni luki antaumuksella, voimakkaasti eläytyen minulle runoja "Kattila ja perunat" sekä "Herra Pii Poo". Muistan vieläkin pätkiä noista runoista. Säälin peurunoita, jotka kärvistelivät kiehuvassa vedessä. Herra Pii Poo teki erehdyksen:

Kuolen,
huusi Pii Poo,
liian aikaisin!
Hän huusi: hii hoo!
ja kuoli myöhemmin.

Lapsena mietin paljon kuolemaa. Onko niin, että lapsena tajuaa elämän rajallisuuden, sitten sen unohtaa kun on niin kiire elää, asia palaa mieleen taas iän myötä.

Sanomalehdissä oli tänään kuva Unkarissa tapahtuneesta myrkkyvuodosta. Kuvassa nainen kantaa sylissään saastuneeseen veteen töhriytynyttä kissaa. Luokkakaverini on lehtikuvaaja, hän kertoi kuinka hän öljyonnettomuuden tapahduttua etsi öljyn likaamaa lintua saadakseen vaikuttavan kuvan. M sanoi, että kuvaajan on oltava röyhkeä.

Kapula

Tarvitsen työssäni kapulaa, joka on kiinnitetty tietokoneen keskusyksikköön USB portin kautta. Kapulaan höpötetään jotain, jonka sihteeri sitten parhaansa mukaan yrittää ymmärtää ja kirjoittaa selkokielelle. Lääkärin muminoista muodostuu sairauskertomus. Tänään se kapula ei pelittänyt. Koska tämä ei tapahtunut ensimmäistä kertaa tiesin jo perustemput: vaihda USB porttia sulje tietokone ja avaa taas joka prkleen ohjelma, tähän tarvitset kaksi salasanaa. Tänään rutiinitempuista ei ollut apua. Soitin Help-deskiin, josta vastaa aina joku nuori nörtti. Hän kysyy ensin PC:n numeroa, enää minun ei tarvitse etsiä sitä. Sitten hän ottaa etäyhteyden koneeseeni ja pyörittelee ohjelmaa edestakaisin. Ei ollut apua. Hän käski kutsua paikalle ilmielävän lähinörtin. Siinä vaiheessa luettelin kaikki tuntemani kirosanat, sanoin ne tyhjälle huoneelle suljettuani puhelimen. Kutsuin hymyillen seuraavan asiakkaan ja sanelin vanhanaikaisesti kasetille. Lähinörtti saapui, teki samat temput kuin etänörtti ja yhtä huonolla tuloksella. Hän arveli, että kapulan ohjelma olisi uudelleen ajettava koneelle, mikä kestäisi 15 minuuttia. Se on aikataulussamme mahdotonta. Mies sanoi tulevansa seuraavana aamuna, luettelin taas kaikki sielunvihollisen nimet ja lisäsin vielä erilaisia sukupuolielimiä kuvaavia sanoja perään. Kutsuin uuden asiakkaan, hymyilin ja puhuin rahisevalle kasetille, joita on muutama säilytetty erilaisten poikkeusolojen varalle.

Menneisyys

Menneisyys tunkee sinnikkäästi elämääni. Viikonloppuna pidettiin kurssikokous ja 29.10 olisi koulun 70-vuotisjuhlat ja luokkakokous. Kävin jo tänään lenkillä ollakseni kadehdittavan urheilullinen, hoikka ja elinvoimainen neljän viikon kuluttua. Huomatkaa suunnattomia vaaroja ja vaikeuksia kaihtamaton reippauteni: siellä oli kylmää ja pimeää. Toivottavasti Espanjasta saadut hyönteisenpuremien aiheuttamat paukamat häviävät juhliin mennessä. Yksi niistä on keskellä naamaani.

Runoraadista

tässä kaupungissa, jossa…
KRISTIINA WALLIN
Jalankantama, Tammi 2009

tässä kaupungissa, jossa minulla ei ole muistoja

nostan patjan vuoteesta, nostan suorille käsivarsille viileät lakanat
kannan kapeita kujia alas rantaan
pyykit kuivuvat, vesi haihtuu, pyykkinarut kulkevat parvekkeelta
parvekkeelle yläpuolellani liehuu ja hulmuaa miesten valkoisia paitoja, kovat
napit kuin pastilli kitalakea vasten

taloista tulvahtaa paistuvan kalan haju, ikkunalaudoilla radiot
puhuvat vierasta kieltä

panen patjan hiekalle, käärin hämärää hartioille merta pelkkää pimeää
ja tuuli
kulkee pinnan alla kuljettaa pullonkorkkeja, siniharmaita aamuja, nummuliitteja
jotka avaavat yhä uudelleen äänen ja musiikin salaisuuksia

tutkimuslaitoksissa ei vieläkään pureta kyynelten koodia, kasvojeni ihoon
on kertynyt kaikenlaista: tunnistamattomia hiukkasia, pölyä ja nokea

jos nukahdan rannalle, kävelen unessa lumisateen halki:
lumi on sekaisin eläinten jäljistä ja vuorokausi
halkeaa kahtia siihen mikä on ja siihen mikä on kaipaus
ja lumi on sekaisin
minun jäljistäni jotka yrittävät olla laulu

silti tapahtuu: ihosta kasvaa lintu kauniimpi kuin. Silti. Kipu
aukeaa laskoksistaan, siitä tulee keveämpi tuuli,
puhalluskukan varjo
piirtyy narulla kuivuvaan lakanaan, jättiläiskukka niin keveä niin täynnä
siemeniä, mahdollisuuksia, uusia alkuja vielä näkemättömiä
elokuvia, joissa kävellään pyykkinarujen alta, kapeita kujia alas
rantaan kunnes aamu on uusi uni, vastapaistunut leipä.

Nuorisimäinen vanhus

Miespuoleinen kurssikaverini L, silmälääkäri, kertoi tarinan. Hänen vastaanotollaan kävi lähes 90 vuotias rouva, L sanoi, että rouvalla on silmät kuin nuorella tytöllä. Silmälääkäri L meni juhlissa hakemaan kohteliaasti tanssiin tuota iäkästä nuorisilmäistä rouvaa. Rouva kertoi käyneensä gynekologilla. Nuorisilmäinen rouva kuiskasi L:lle: gynekologi sanoi ihan samaa kuin te.

Pienet koiranpennut

Kurssikokouksessa oli 42 osallistujaa. Kukaan ei ollut viime kerrasta vanhentunut tippaakaan, en ainakaan minä. Taas yksi mies kehui minua elinvoimaisen näköiseksi. Alan pian myös tuntea itseni sellaiseksi. En kuitenkaan tänään. Olen halannut 39 kurssitoveria, kahden kanssa kättelin. T. soitti ja lauloi, söimme, joimme, tanssimme ja lauloimme maakuntalauluja sekä muita taistelubiisejä. Monesta oli tullut isovanhempi, yhden puoliso oli kuollut. Ne, jotka olivat taistelleet viime kokoukseen asti eroamatta puolisoistaan olivat edelleen naimisissa.

Monilta jäi juhlapaikalle tavaroita. Itse ennakoin asian jättämällä kaiken irtaimen hotellihuoneeseen. En onneksi tiennyt saunomismahdollisuudesta, joten en ottanut mukaan saunomattomuuskassia (rehellisyyden nimessä täytyy tunnustaa, että varastin termin saunomattomuuskassi kurssikaverin FB päivityksestä.)

Kurssitoverini E kuoli samaan sairauteen kuin Tommy Taberman, eli muistaakseni vielä vuoden diagnoosin jälkeen. E opetteli laulamaan Annikki Tähden kappaleen "Aurinko tähdet ja kuu" nurinpäin. Aamulla kävin E:n haudalla. Kurssin pojat olivat perjantaina laskeneet haudalle seppeleen ja kynttilän, kynttilä paloi edelleen. Pojat olivat laulaneet haudalla "Eikä me pienet koiranpennut muuta kuin leikkiä lyömme...". Hautakivi on pieni, sen alle on haudattu myös E:n neljän päivän ikäisenä menehtynyt tytär. E olisi pitänyt poikien arvokkaasta lauluesityksestä, E oli kuoromiehiä.

Elämää suuremmat kekkerit

Teen lähtöä Kuopioon. Meillä on kurssikokous. Edellisestä on jo vuosia. Istun täällä tarrapapiljotit päästä sojottaen. On yritettävä tehdä vanhoihin kurssikavereihin mahdollisimman freesi vaikutus. Päälläni on Espanjasta hankittu kolttu. Jätin eiliset työpaikan pippalot väliin, mikä oli todennäköisesti viisasta. Nukuin sen sijaan pitkät kauneusunet. Vähän tietysti mietityttää, jospa ne työpaikan juhlat olisivat olleet elämää suuremmat kekkerit.

Espanja lyhyessä ajassa

27.9.2010

Istun Pirkkalan lentoaseman nuhjuisen kakkosterminaalin baarissa ja siemailen Cavaa lääkkeeksi lentopelkoon. Cava maistuu paheelliselle, kello on puoli yksitoista. Ajan lentokentälle taksilla, kilometrihintaa taksimatkalle kertyy melkoisesti verrattuna Ryan Airin lennon hintaan. Laadussa taksi voittaa. Ryan Airilta tuli viesti, jossa selkeästi ilmoitettiin matkatavaroiden painorajat ja se seikka, että käsimatkatavaroita saa olla vain yksi. Siitä huolimatta alkaa melkoinen sählääminen kun matkustajat yhdistelevät laukkujaan ja siirtävät tavaroitaan laukusta toiseen.

Syön letokoneessa läpimän sämpylän ja juon pikkuruisen muovipullon valkkaria. Jostain syystä lentokoneessa on lähes aina tarjolla kehnohkoa ranskalaista chardonnea viiniä. Ahtaassa tilasssa on hankala olla. Ei se mitään: kärsi kärsi, kirkkaimman kruunun saat. Malagassa P. on vastassa. Tuntuu mukavalta. Annan hänelle synttärilahjan ja halaan. M. on laittanut taivaallista paellaa, paikallisesta kaupasta saa tuoreita äyriäisiä, paahdettuja paprikoita ja lientä, joka antaa paellalle ihanan maun.

28.9.

Herään aikaisin ja seuraan patiolta kuinka kovan oranssi aurinko nousee vauhdilla taivaalle. Kaikki tapahtuu täällä nopeasti. Syömme aamiaisen ulkona. P. tuo leipomosta tuoreita sämpylöitä. Leikimme Serranon perhettä: ääntä pitää korottaa ja puhua toisten päälle.

Käymme bussilla Malagassa, bussi maksaa vain 1.4 e. Katselemme nykytaidetta Centro de Arte Contemporáneo- museossa. Siellä on mm. brittiläisen Dexter Dalwoodin maalauksia (siunattu googletus). Taulut liittyvät kulttuurin ja politiikan merkkihenkilöihin ja yritämme muistaa kuka kukakin on. Kaupunkireissun jälkeen makaan uimapatjalla talon pienessä uimaaltaassa.

29.9.

Suoritamme edelleen turistillisia askareita makaamalla uimarannalla varjon alla huolellisesti rasvattuina. Illalla syömme ulkona. Ruokalajit tulevat hämmästyttävässä järjestyksessä, viimeksi kun olemme jo syöneet lähes kaiken tilaamamme ruoan, tulee viinipullo.

Patiolta näkyy kirkas tähti, joka on kuulemma Jupiter. Minä uskon, koska olen niin tyhmä.

30.9.

Käymme Benagalbonin (en ole varma nimestä, tuskin tekään sitä tiedätte) kylässä. Paikallisessa kahvilassa istuksii oluella ja kahvilla harmaahapsisia herroja, ei yhtään naista. Seinällä olevassa taulussa kielletään äänekäs Dominon peluu. Niin me tekstin loistavalla kielitaidollamme tulkitsemme. Miehet saavat kahvilarouvalta peliluvan ja naamat loistavat kuin lapsukaisilla karkkipäivänä. Pelaajat ovat melko äänekkäitä. Minulta on varmaan mennyt jotain ohi Domino-pelistä, miten se voi olla noin innostavaa?

Etsimme A:lle kolmatta päivää postimerkkejä. Espanjassa on todennäköisesti helpompi hankkia puoli kiloa heroiinia kuin lähettää merkillä varustettu postikortti. Lopulta löytyy kauppa, jossa lukee Tabac ja joka sattuu poikkeuksellisesti olemaan auki ja josta kyseiset hyödykkeet eivät ole loppuneet.

Isäntäväelläni on logistinen ohjelma, jossa on kaikkien vieraiden lähtö ja tuloajat. P. tuntee reitin lentoasemalle kuin omat uimahousunsa.

1.10.

Koneessa on sietämätöntä istua. Ensin kökötän jalat sievästi vierekkäin. Tekee mieli vaihtaa asentoa. Hivutan vasemman jalkani oikean päälle. Jalat mahtuvat juuri ja juuri tuohon olotilaan. Koivet puutuvat. Vaihdan vaivalloisesti alemmman alaraajani ylemmäksi ja toisinpäin. Varioin tähän tapaan vajaan viiden tunnin ajan. Istuimia ei saa kalllistettua. Nojaan takaraivoni selkänojaan, tämä vaatiin niskan jännittämistä. Hartioita alkaa pakottaa. Avaan pöytälevyn eteeni ja yritän asettaa pääni siihen, otsa ylettyy vain edellä olevan istuimen selkänojan yläosaan. Laitan pöydän takaisin paikoilleen.

Lentoemäntä kulkee pitkin käytävää ja kauppaa tupakkaa ja sen jälkeen arpoja, joilla voisin voittaa miljoonan ja Ryan Airin lentoja. En halua arpaa.

Kotona on korkea pino postia. Avaan Tampereen kaupungilta saamani kirjeen. Minulla ei ole todettu rintasyöpää. Käyn syömässä siskonmakkarasoppaa läheisessä kahvilassa, en jaksa itse laittaa ruokaa. Nukuin aikaisen lähdön vuoksi viime yönä kolme tuntia.