sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Anjovishaarukka

Loistava päivä. Heräsin virkeänä kello viisi. Sinnittelin sängyssä niin kauan,että aamun lehdet putosivat postiluukusta. Kuudelta vatkasin kakkutaikinaa naapurien iloksi. Otin kakun uunista kello seitsemän, jolloin palohälytin parahti soimaan. Jos siis naapurin bilettäjäpoika vielä nukkui niin siinä vaiheessa hän varmasti heräsi. Meni melko kauan, ennen kuin sain laitteen vaiennettua. Tarvitsin tikkaat. Olen miettinyt onko hälyttimessä toimiva patteri: kyllä on.

Kirjoittajakurssilla opimme mikä on anjovishaarukka ja norjalainen perunalusikka. Kun seuraavan kerran vastaani tulee hopeinen anjovishaarukka ei sormi mene suuhun vaan osaan toimia sen kera.

Olen lievästi addiktoitunut spider-pasianssiin. Oikeastaan inhoan koko peliä, silti pelaan sitä 2-5 kertaa päivässä. Oivalsin kurssilla, että voin poistaa pelin koneelta ja sen tein. Mietin ensin pelaanko jäähyväispelin, en sitten kuitenkaan pelannut.

Illalla vielä kokoonnuimme kuusi naista ensimmäistä kertaa luokseni lukupiiriin. Luettava kirja oli Riikka Pulkkisen uutuusromaani Totta. Mielenkiintoista miten eri tavalla eri ihmiset olivat kirjaa lukeneet.

Apua, minulla ei ole enää spider-pasianssia!

Ei kommentteja: