sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Päivystyssunnuntai

Tulin juuri töistä. Pelkäsin, ettei kännykkäni käänny itsestään kesäaikaan, joten herätytin varmuudeksi itseni klo 5. Nukahdin uudestaan ja nousin kuudelta. Se tuntuu aina yhtä epäreilulta. Satoi lunta ja kuuntelin pyöräillessäni kaupungin hiljaisuutta. Löysin lopulta kaikille potilaille sairaalasängyt. Muutaman päästin kotihoitoonkin.

Kuuntelin sivusta kun psykiatri saneli tekstiä nuoresta potilaastaan. Teksti kertoi pitkän lääke, viina ja huumehistorian. Olen oppinut uusia huumetermejä kuten aakkoset. Kyse ei ole hedelmä- tai salmiakkiaakkosista vaan uusista päihtymistarkoituksessa nautittavista aineista. Huomasin Tampereella liikkeen, jonka ikkunassa oli näytillä vesipiippuja ja suuri viherkasvi, jonka ympärillä on folioseinät ja katto, päällä porotti kasvivalo. Kaupassa myytiin myös nuorekkaita bändipaitoja, joten kasvilamppua ei ole tarkoitus käyttää pelargonioiden kasvattamiseen.

Onko oikein kasvattaa hamppua, no se on ainakin laitonta. Onko se vaarallisempaa kuin alkoholi? Tällä hetkellä alkoholi on ongelma numero yksi. Sairaaloiden päivystykset olisivat rauhallisia seesteisiä paikkoja ilman viinaa. Suurin ongelma on nykyään kaiken mahdollisen ja mahdottoman kemikaalin yhteiskäyttö. Miten ihmiset uskaltavatkaan ottaa pillereitä, joiden koostumusta he eivät edes tiedä. Ja sen olen huomannut, ettei käyttö tosiaankaan aina näy ulospäin.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jostain luin jonkun poliisiasiantuntijan mielipiteen, että Suomessa ei voi pulloon laittaa mitään nestettä ilman, että joku senkin joisi. Jonkun kuolleen vierestä oli löytynyt juomalasissa vihreää nestettä, jonka koostumus oli kovin kummallinen ja ihmeteltiin, mitä se oli (vaikkei kuolettavaa ainetta ollutkaan) Oli lopulta keksitty, että se oli Substralia.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Kaikkea on mahdollsita kokeilla, jospa olisi vaikka vähän kuitenkin alkoholia tai jotain,jolla saattaa päänsä sekaisin. Substral saattaa olla hyvinkin vinkeä juoma.