Istuimme aamulla työpaikan kahvipöydässä. Huoneessa on kaksi ikkunaa, toisesta näkyy kerrostalo, toisesta pala metsää. Tyylikkääseen huoneeseen on alkanut kertyä kaikenlaista roinaa.
Havaitsin aamulla, että olen alkanut tunnistaa työkaverit askeleista: korkokenkien kopinaa, hiihtävää lattianmyötäistä kiivasta askellusta, kiireistä vähän persoonatonta astelua.
Meillä kaikilla on Dect-puhelimet, joissa on samanlaiset soittoäänet. H sanoi tunnistavansa kaukaa oman puhelimensa soiton: vaikka pöydällä olisi kymmenen samanlaista luuria rivissä , niin H ei erehdy, hän tuntee puhelimensa vaativan helinän kuten äitien sanotaan tunnistavan oman lapsensa itkun. H otti malliksi puhelimen käsivarsilleen kuin vauvan ja keikutti sitä sylissään. Vähemmän herkän henkilön korvissa niissä kaikissa on samanlainen ääni.Minä en erota puhelimeni ääntä muista vaan reagoin soittoon vasta kun huomaan, ettei kukaan muu kaiva puhelintaan esille vastatakseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti