sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Liikuntayliannostustila

pe 20.5

Kisunhoitaja tulee hakemaan avainta ja katsomaan kisua "Miten söpöt tassut" hän ihastelee. Lähden junaan, jolla minun kuuluu kulkea Toijalaan ja loppumatka Vierumäelle on tarkoitus taittaa ystävän kyydissä. Niin oletin (en oikeastaan kuunnellut mitä ystävä minulle puhelimessa sanoi). Ihmettelin kyllä aikataulujemme kohtaamattomuutta. Seison Toijalan asemalla kun M soittaa ja kysyy missä olen. Kerron olevani aseman edessä kuten puhe oli. Olemme molemmat rautatieaseman edessä, mutta eri aseman. Noin puolen tunnin päästä pääsen vihdoin taas junaan, jolla matkustan Hämeenlinnaan, jossa M odottaa. P, M:n mies tulee laiturille vahtimaan, että varmasti nousen oikeaan junaan. Matkalla Tampereelta Hämeenlinnaan tein siis välilaskun Toijalaan. Olen iloinen kun kerrankin minulla on joku saattamassa.

Informaatiotilaisuudessa on vain naisia, Zumba on naisten juttu. Kaikki kertovat vuorotellen kotipaikkansa ja syynsä tänne saapumiseen. Lähes kaikilla motiivina on irrottautuminen lastenhoidosta. Useat harrastavat Zumbaa monta kertaa viiikossa. Kyse on siis paosta. Pakoon on lähdetty ystävättären kanssa tai suuremmassa porukassa. Kerromme juhlivamme 50-vuotispäiviä neljän naisen voimalla. Kuvittelen kuinka muut ajattelevat "Noin vanhanakin voi siis liikkua!" Liikunnanohjaaja näyttää pelottavan reippaalta. Naisella on lihaksikkaat käsivarret. Hän korostaa toistuvasti, ettei askelilla ole niin väliä kunhan hiki lentää.

Tanssimme Afroa, mielestäni se ei ole "aitoa", sillä taustalla ei ole "elävä" rumpali vaan levy. Juomme illalla kuohuviiniä ja syömme mansikkakakkua.

la 21.5

Aamu alkaa salsalla ja baccatalla. Sen jälkeen tanssimme salsaa: ohjaaja ei pidä salsa-askeleessa siihen kuuluvaa taukoa. Olen Kuuban pilaama valittaja. En kylläkään valita opettajalle vaan ystäville. Reggaeton ei ole seksiä tihkuvaa kuten Kuubassa. Vesijumppaamme, välillä on palauttavaa kävelyä, jonka jätämme väliin ja palaudumme päiväunilla. Viimeiselle tunnille tulee opettajaksi lihaksikas armyhenkinen nainen, pelkäisin, jos tulisi pimeällä kadulla vastaan. Illallisen jälkeen nukuttaa niin, että olen unessa jo klo 21.

su 22.5

Pohdin teoreettista kysymystä: minkälaista olisi olla liikunnanohjaaja? Tälläisiä syvällisiä ajatuksia tulee mieleen Vierumäellä.

Zumbaamme loppuzumbat ja harrastamme Chi-ball nimistä liikuntaa. Kyse on lähinnä venyttelystä, pallot tuoksuvat erilaiselle ja tuoksun mukaan joko rentoutuu tai virkistyy. Kun näin sanotaan niin silloinhan se näin on. Otin varmuuden vuoksi virkistävän pallon. Siitä huolimatta nyt väsyttää, joten tein varmasti jotain virheellisesti.

Olisi pitänyt ottaa muistia parantava pallo niin kamat eivät olisi jääneet huoneen kuivauskaappiin.

Ei kommentteja: