Olin päättänyt, etten koskaan enää miloinkaan osallistu Pirkanmaan kirjoituskilpailuun. Eilen illalla jouduin osallistumishysterian valtaan. Etsin vanhan Orivedellä kirjoittamani tekstin ja lisäilin siihen kaikkea sellaista, mistä arvelen tuomarien pitävän. Jatkoin tekstin korjailua aamulla ja palautin sen tänään, viimeisänä palautuspäivänä. Vaivannäköni on täysin turhaa.
Kirjastolla istuu usein mies, jonka silmät on rajattu kajalilla. Ne näyttävät aika sottaisilta. Mies on kietonut kaulaansa ja päähänsä huiveja. Yksi huivi peittää suun. Mies puhuu huivin sisällä. Istuimme lehtinurkkauksessa. Mies puhui itsekseen ja minä naureskelin Ruben Stillerin kolumnille (uusin Image). Se huivimies ja minä emme siis poikkea suuresti toisistamme. Stiller joutui 14-vuotiaana kahvipöytään, jossa kaikki olivat hänelle vieraita ja suomalaiseen tapaan mykkiä. Nuori mies pinnisteli ja lausui lopulta "Jumalauta, että on hyvää pullaa!". Samaa lausetta hän edelleen toistaa mielessään sosiaalisesti vaativissa tilanteissa.
Kynnys sanoa jotakin on meillä erilainen. Kestän hiljaisuutta vieraassa seurassa huonosti. Avaan siis helposti suuni, josta saattaa karata jotain, jota joudun myöhemmin häpeämään.
Pohdimme eilen tyttären kanssa näitä sosiaalisia kuvioita ja niissä pätemistä. Olen itsekin syyllistynyt korostamaan sitä, etten ole kiinnostunut urheilusta ja suorastaa ylpistellyt tietämättömyydelläni. Eiväthän kaikki penkkiurheilijat ole automaattisesti tyhmiä.
Muusikot nyrpistelevät musikaaleille ja kliseisille kevyille oopperoille. He kuitenkin joutuvat soittamaan niitä. Teoksia, joita he soittavat mieluiten ei kukaan musiikkia opiskelematon kuuntele kuin pakon edessä. Siksi niitä ripotellaan ihmisten toiveohjelmiston sekaan. Saadakseen kuulla jonkun klassikon on alistuttava nykyteokseen, jossa ei ole mitään melodista. Kuunteleehan sitä liikenteen meluakin.
Kirjalliset ihmiset halveksivat kansan makua. Jos erehdyt mainitsemaan pitäväsi Coelhoa syvällisenä, vaihtavat kirjoittajat merkitseviä katseita. Kirjan ääressä ei kuulu viihtyä. Sitä korostaa mm. Tommi Melender erinomaisessa blogissaan Antiaikalainen. Tai oikeastaan hän kertoo, ettei lue viihtyäkseen. Monet kuitenkin lukevat. Onko se sitten huonompaa lukemista?
Kävin eilen Tampereen tademuseon näyttelyssä Miehet- onko tunteita. Jotenkin otsikko ärsytti minua, mikä lienee sen tarkoituskin. Näyttelyyn oli kerätty nykytaidetta miehiltä, mutta mukana oli yksi nainen, joka oli naulannut seinään loukkuihin viimeiselle aterialleen menehtyneitä hiiria. Nyt tulee se järisyttävän syvällinen kritiikki: en tykkää.
3 kommenttia:
Menestystä kisaan.
Olen joskus yrittänyt lukea menestyneitä kirjoituksia ja yleensä käy niin, että en jaksa. Ehkä syy on minussa, mutta jotenkin tuntuu siltä, että sinne haetaan "omituisen taiteellisia" tarinoita. Sofi Oksanenkaan ei olisi välttämättä pärjännyt tai Kari Hotakainen eikä Kalle Päätalo, nih. Okei, he eivät ole novellikirailijoita, mutta ei takerruta pikkuseikkaan... Jos olisivat yrittäneet, eivät olisi pärjänneet.
Ehdottomasti toivon kuitenkin menestystä, tämä oli sitä varten, jos tuomaristo ei ymmärrä parasta.
Olen itse pärjännyt joskus synnytys- ja imetysaiheisessa kirjoituskilpailussa:) Olen myös osallistunut joskus tuohon Pirkanmaan kirjoituskilpailuun, mutta ilmeisesti mun aihepiiri on tuollainen "navettaiheinen", maitoa ja muuta poikimsta. (Hyi, olipas rumasti, anteeksi) Novalla on scifi/fantasianovelli kisa. Luin sen säännöt ja ajattelin, että toisaata aivoja voisi notkistaa kirjoittamalla jotain itselleen vierasta. Tähtiteteilijätkin lukee scifiä, keroi Esko Valtaoja.
(Lupaan ensi kerralla lukea kommenttini, aina noita lyöntivirheitä, kun nopeasti yrittää) Nyt lenkille.
Odotukset eivät ole korkealla. Olen osallistunut aiemminkin. Kirjoitusryhmästäni neljä on palkittu kyseisessä kisassa.
Lähetä kommentti