Väitös

Facebook kertoo kaikenlaisesta hauskasta, josta on saattanut jäädä paitsi. Siitähän tulee tietysti paha mieli.

Eräs puolituttuni väitteli viime viikonloppuna. Kaikki olivat niissä juhlissa, ihan kaikki. Minä en ollut. Johtunee siitä, että hädin tuskin tunnen väittelijää. Kaikki hehkuttivat, miten mahtavat juhlat ne olivatkaan. Nyt facebook pursuaa kuvia tilaisuudesta. Aiemmin en olisi edes tiennyt tapahtumasta, enkä olisi kokenut minkään sortin ostattomuutta. Juhlien (joissa en ollut) jälkeen näin unta, jossa hyvä ystäväni väitteli. Hän kutsui juhliin 1500 vierasta. Minua hän ei pyytänyt.

En olisi ikinä uskonut, että joskus tulen väittelemään, niin kuitenkin kävi. Väitöskirjan teko oli hauskaa. En lähtenyt alunperin edes tekemään väitöskirjaa. Kaaduin ja ranteeni murtui eikä minulla ollut paljonkaan tekemistä sairaslomalla, niinpä aloin koota tutkimusaineistoa. Kirjoittelin artikkeleita ja yhtäkkiä minä olin tehnyt väitöskirjan.  Pitää myöntää, että puuhaan meni viisi vuotta.

Vastaväittäjäni oli hollantilainen. Väitöskirjaohjaajani oli niin kunnianhimoinen, ettei kotimainen riittänyt. Vastaväittäjän nimi oli Piet ja ja hän oli pukeutunut pitkään mustaan samettiviittaan. Saliin menoa odotellessamme joimme jotain alkoholia tai kustos ja vastaväittäjä joivat. Minä en uskaltanut, sillä pelkäsin, että minua alkaa pissattaa. Olo oli siinä vaiheessa hilpeä kuin tappavan taudin diagnoosin juuri saaneella. Minua kammotti vastaväittäjän ulkomaalaisuus, mutta kaipa minä jotenkin suoriuduin. Tilaisuuden lopussa minun piti sanoa jotain akateemiseen käsikirjoitukseen kuuluvaa, jonka olin tietysti unohtanut.

Illalla järjestettiin juhlat, johon me karonkkaväki tulimme perinteisesti myöhässä. Kun saavuin juhlapaikkaan, kaikki taputtivat. Olivat kai niin hämmästyneitä, että minä selvisin. Minusta tuli tohtori, mutta en yllättäen  tullutkaan erityisen viisaaksi. Sain lahjaksi rahaa tohtorinhattua varten, mutta ostin rahalla mekon ja kengät.