Aamurukous

En muista, että kukaan olisi kouluaikanani keksinyt asettaa kyseenalaiseksi Suvivirren veisuuta.

Kouluaamut aloitettiin laiskan hartaasti aamurukouksella. Tilaisuus järjestettiin lättänän betonikoulun kolkossa ala-aulassa. Seisoimme seremonian ajan lähekkäin, mikä olikin suotavaa, sillä ainahan joku pyörtyi. Välillä meille saarnasi ortodoksipappi läheisestä pappisseminaarista. Kaikki se viisaus meni ilmeisesti kohdallani hukkaan, sillä mitään siellä puhutusta ei ole jäänyt päähäni.

Myöhemmin näitä tilaisuuksia alettiin nimittää  aamunavauksiksi. Nuokuimme pulpeteissa, kun tympiintyneet opettajat lukivat keskusradiossa pätkiä raamatusta. Innokkaimmat keksivät ihan itse jotain opettavaista. Nyt ei enää veisattu vaan kuunneltiin Lasse Mårtensonin hengellistä laulua, joka kuului "Kuinka kukaan, kukaan rakastaa voisi kurjaa maailmaa...". Laulu kuultiin noin sata kertaa lukukaudessa, joten se on syöpynyt mieleeni ikuisesti ja vie edelleen tilaa vähäisestä muistikapasiteetistani.

Oppilas saattoi valita luterilaisen tai ortodoksisen uskonnon opetuksen, riippuen siitä kumpaan uskontokuntaan sattui kuulumaan. Ulkomaalaistaustaisia koululaisia ei ollut, eikä myöskään ET-opetusta, ei kai sitten uskonnottomiakaan, kukaan ei ainakaan tunnustanut. Koko kaupungissa asui yksi italialainen, joka oli jo aikuinen ja jonka kaikki tunsivat nimeltä.

Uskonnonopettajamme Saara käveli harmailla terveysjalkineilla ja hänen hiuksensa oli talttettu tiukkaan nutturaan. Luokan pojat heittelivät lattialle nastoja ja seurasimme niiden uppoamista opettajan järkevien kenkien pohjiin. Jos tytöllä oli otsatukka, niin uskonnosta sai kuutosen. Joku väitti, että raamatussa kiellettiin otsahiusten leikkuu lyhyeksi. En ole riittävästi perehtynyt raamattuun sanoakseni minkä kirjan, missä jakeessa se ilmoitetaan.

Kuvaamataidon opettaja pukeutui aina täysvalkoisiin. Maalasimme vesiväreillä raamatun kertomuksia ja teimme Das-massasta enkeleitä. Enkelit maalattiin vesiväreillä ja lakattiin. Jossain vaiheessa valkoisiin pukeutunut nainen hävisi ja siirryimme maallisimpiin aiheisiin.

En usko, että meistä tuli parempia ihmisiä vaikka seisoimme joka aamu kymmenen minuuttia aulassa,  jossa oli liian matala katto. Suvivirsi tuo vieläkin kyyneleet silmiin ja palan kurkkuun. Veisuun jälkeen jaettiin todistukset ja juostiin melkein kolme kuukautta ilman kenkiä niin, että saatiin kesäjalkapohjat.