Rakkausaddikti

Rakkaus kiinnostaa minua noin teoreettisesti. Noloa tunnustaa, mutta katson Satuhäät- ohjelmaa. Häät ovat naisten aluetta Morsiamet kutsuvat vieraat, valitsevat vihkimisen ajankohdan ja paikan, päättävät mitä ruokaa tarjotaan ja tilataanko kermakakku vai suklaakakku. Morsian meikataan, hänelle värkätään kimaltavat geelikynnet ja hän käy rusketussuihkussa värjäämässä ihonsa oranssinruskeaksi. Morsian valitsee häiden teemavärit ja sulhasen puvun pukuvuokraamosta. Viimeisimmässä ohjelmassa värit olivat valkoinen ja kulta. Sulhanen puuttuu vain häissä tarjottava boolin alkoholin ja lantringin suhteeseen. Ennenkin pidettiin suuria häitä, nyt niitä järjestävät myös ne, joilla ei oikeastaan olisi varaa. On liikuttavaa seurata kun Tiimaritarpeista askarrellaan hääpöydän koristeita. Välillä morsian karjuu, kun asiat eivät mene niinkuin hän tahtoisi. Sulhanen käy tupakalla ja ottaa moitteet tyynesti vastaan.

Katsoin eilen Ylen Areenalta dokumentin, jonka suomalainen nimi taisi olla Lemmenkoukku. Ohjelmasta puuttui jostain syystä suomenkielinen tekstitys. Dokumentissä rakkauteen addiktoituneet ihmiset kertoivat tarinaansa. Dokumentin tekijä soitti yksipuoliselle rakkaudelleen toistuvia puheluita ja joutui jatkuvasti kuuntelemaan miehen vastaajaa. Toinen jätetty nainen kertoi, kuinka hän oli hakannut nyrkeillään entisen rakkautensa ovea, kunnes naapuri hermostui. Nainen oli varma, että kuolee ilman rakkauttaan. Suurin osa näistä rakkausriippuvaisista oli nimenomaan naisia. Katsoin ohjelmaa kuin jotain, joka ei koske minua enää millään lailla. Olen kyllä kokenut nuo odottamisen tuskat ja yksin jäämisen pelot. Ei ahdista enää. Ei kai näin saisi edes sanoa: olen romanttisen rakkauden tuskista vapaa ja ainakin tällä hetkellä tyytyväinen.