Makasin aamulla sohvalla kunnes Kerttu alkoi nuolla hiuksiani. Sen hengitys löyhkäsi vahvasti kissanruoalta.
Pakenin kissan suusta löyhähtävää Sheban tuoksahdusta ulos. Kävelin Hämeenpuiston päähän, Pyhäjärven rannan viertä, Pyynikin kesäteatterin ja hotelli Rosendahlin ohitse. Kivutessani Pyynikin munkkikahvilalle laskin askeleita: 1-2-3-4-5-6-7-8-9-10 ja taas 1-2-3-4-5-6-7-8-9-10 ja niin edelleen. Kahvila on remontoitu tyylikkääksi ja samalla sieltä on hävinnyt sympaattinen hiihtomajatunnelma. Enää ei sitäpaitsi välttämättä tarvitsen hikoilla, sillä kahvilan toimipiste on avattu Keskustorillekin. Ei munkki voi siellä maistua samalle, hengästymiselle ja selkää pitkin noruvalle hielle.
Nyt on Tampere film festival (tuttavallisesti filkkarit) ohi. Tänään esitettiin palkitut elokuvat. Näytöksen alku viivästyi, tuli hiki ja vähän kyllästytti. Onneksi muistin Nelson Mandelan. Mitä on kymmenen minuutin seisoskelu 27 vankeusvuoteen verrattuna. Kysyn vaan. Turvauduin Nelson Mandelaan eilenkin kun näin mummon vanhan kivan lipaston siskon makuuhuoneessa.
4 kommenttia:
Näit varmaan koko skaban voittajankin, sen venäläisen animaation? Se ei tuntunut oikein missään.
Kotimainen Hätäkutsu oli vaikuttava, samoin parhaaksi fiktiiviseksi filmiksi valittu kanadalainen leffa. Pidin myös kotimaisesta animaatiosta, jossa isä koitti pysyä vauvojensa perässä.
Minäkin ihmettelin sen venäläisen filmin avuja. Pidin samoista kuin sinäkin ja siitä missä soi Tom Waits ja Rabbitlandista, joka sai kunniamaininnan.
Mandela ja mummon lipasto hymyilytti.
Niin minuakin.
Lähetä kommentti