Rapuja

Rapujen syöminen ei ole helppoa. Irroitetaan äyriäisen eturaaja, joka päättyy sakseen. Taitetaan  ulokkeen kapeampi osa ja leikataan kärki rapuveitsellä. Imaistaan tilkka suolalientä. Nyrhitään veitsellä saksen pulleampi osa, raavitaan sormet verille. Irroitetaan selkäosan kuori ja imetään suolavettä. Revitään pyrstö auki ja poistetaan suoli. Syödään vähäinen liha. Imetään jokaisesta osasta kerrallaan suolavettä.  Juodaan snapsi ja lauletaan järjettömiä lauluja. Roikotetaan kaulassa hassua kaulalappua. Töhritään kädet ja mekon helma. Haukataan paahtoleipää.

Tämä kaikki tapahtuu osin täysin vieraassa, mutta vieraanvaraisessa seurassa. Rapujuhlatalon seinillä roikkuvat esi-isien muotokuvat ja yhdestä nurkasta tarkkailee pohjois-savolaisen pientilan jälkeläistä suvun kantaisän ankara rintakuva.  Kerrotaan juttuja tädistä, jonka tekohampaat putosivat sukupäivällisillä lattialle ja yhdeksänkymppisestä puolikuurosta sedästä, joka haki kotoa vasaran ja hakkasi rautatien ylityspaikan lautojen törröttävät naulat.  Juna joutui pysähtymään, eikä mies edes huomannut. Lie ollut höyryjuna, eikä Pendolino. Sama setä hyppäsi laiturilta pää edellä veteen vaikka kävi jo kohti sadan vuoden ikää.

Vuorotteluvapaa alkoi. Ei sitä vielä ymmärrä. Luultavimmin lähden maanantaina töihin, ihan vanhasta tottumuksesta.