Joulupetaus

Istun nojatuolissa, uunissa paistuu puuro ja taustalla laulaa Jorma Hynninen. Olen kuorinut yhden lantun, kaksi porkkanaa ja kaksi keltajuurta juuresruukkua, 80-luvun suosittua jouluruokaa varten.

Mysi Lahtisen (entinen Hesarin kuukausiliitteen ruokatoimittaja) harrastama joulupetaus on suorittamatta (ja jääkin): vuodevaatteet ja puhtaat lakanat viedään ulos pakkasilmaan tuulettumaan, jonka jälkeen lakanat silitetään lämpimiksi ja moitteettoman sileiksi. Tämä on tietenkin tehtävä jouluaattoaamuna. Mysi Lahtinen aloittaa seuraavan joulun valmistelut heti loppiaisen jälkeen.

Vietän täysin amatöörimaisen joulun poikani ja hänen tyttöystävänsä kanssa. Tyttärellä ja hänen kumppanillaan on espanjalainen löytökoira, maahanmuuttaja, joka saapui Suomeen vasta toissapäivänä eikä ole vielä oppinut suomalaisille tavoille. He käyttävät aikansa eläimen kotouttamiseen.

Hesarissa kerrotaan ihmisistä, jotka viettävät joulun pyyteettömästi auttamalla muita ja saavat siitä tyydytystä. Toisten auttaminen luo onnellisuutta ja nostaa itsetuntoa. Olen monesti päivystänyt jouluna, mutta se on vain työtä. Mietin, että jotain voisin tehdä, joten otin kummilapsen. Siitä selviää kuukausimaksulla. Tuntuu kuitenkin kivalta ajatukselta auttaa jotain tiettyä lasta.

Hesarissa kirjoitettiin hiljattain köyhyydestä. Voivatko lääkärit ymmärtää köyhyyttä ja sen syitä? Lääkärit ovat hyväpalkkaisia, asuvat menestyneiden ihmisten kanssa samoissa taloissa vaurailla asuinalueilla ja seurustelevat toisten lääkäreiden kanssa. Monen vanhemmat ovat olleet lääkäreitä. Jotkut ymmärtävät, toiset eivät.

Opiskeluaikana psykiatrian kurssilla saimme omat potilaat, joita haastattelimme. Eräs kurssikaverini oli sanonut potilaalleen: "Oletko koskaan ajatellut, että  olet ehkä vain laiska?" Sellaista potilas ei ollut varmaankaan kuullut terveydenhuollossa sukkuloidessaan ja tuskinpa kommentti oli asiallinen. Kysymys kuvasi kuitenkin ahkeran opiskelijan maailmankuvaa.