Jos olisin runollinen, sanoisin, että lumi peittää maiseman kuin repaleinen vanha pitsi. Koska en ole runollinen kerron, että junan ikkunasta näkee, että pelloilla on paikoitellen ohuesti kevyttä pakkaslunta.
Isä luki minulle ääneen sairauskertomuksiaan, jotka todistavat, että hän on harvinaisen terve 85-vuotias. Söimme, katselimme televisiota, enkä tahtonut saada unta, sillä seinäkello tikitti kovaäänisesti. Sain mukaani pullan, espanjalaista juustoa (vanhempani olivat pari kuukautta Espanjassa) ja kaksi joulutorttua.
Löysin Turusta vaatekaupan, jonka myyjä näytti siltä, että keittelee iltaisin taikajuomaa ja taikoo nuoria miehiä sammakoiksi. Ostin hassun hameen, vaikka olenkin päättänyt etten osta mitään.
Olemme näemmä Humppilassa. Enkä aio suututtaa humppilalaisia sanomalla, että mitäköhän Humppilassa on ja miksi siellä pitää pysähtyä.
3 kommenttia:
Humppilan juna-asemalta ei taida saada enää lippujakaan.
Olen kotoisin niiltä main. Eipä kai siellä oikein muuta ole kuin lasitehdas ja Heljä Liukko-Sundströmin pytinki.
saapa nähdä koska näille selkosille tulee lunta sillä muutaman sentin kerros olisi enemmän kuin tervetullut tämän pimeyden keskelle.
Turkulaiset ovat mielestäni aika lupsakka heimo ja heillä on hyvä huumorintaju, ainakin mitä tulee niihin muutamaan heimon edustajaan jotka tunnen ja he oat siitä kätevää kansaa että heidät pystyy paikallistamaan naurun perusteella ja tämä pelkästään positiivisessa mielessä. Turkulainen nauru on näet varsin tarttuvaa ja sitä voisi verrata uretaaniin. On ja pysyy.
Lapsena luin Pekka Puupää -sarjakuvakirjasta, että Pekalla oli täti Humppilassa. Luulin paikannimeä piirtäjän keksimäksi, mutta kun aloin kulkea junalla Tampere-Turku-väliä opiskeluaikoinani, hämmästyksekseni huomasin, että Humppila on oikeasti olemassa. Matkailu avartaa.
Lähetä kommentti