keskiviikko 16. tammikuuta 2019

Ensimmäinen kehumispäivä

Päätin kehua ihmisiä kohtuuttomasti kolmen päivän ajan. Ensimmäisessä päivässä ei ollut kehumista, sillä ehdin kehua vain sosiaalityöntekijän, lääketieteen opiskelijan, sivarin ja itseni. Huomasin, että kehuminen vaatii mielikuvitusta.

Sosiaalityöntekijälle sanoin jotain sekavaa hänen avustaan B-lausunnon laatimisessa. Sivarille sanoi, että hyvä kun huolehdit näistä ja heilautin kättäni kaikenlaisia tarvikkeita sisältävää pöytää kohden. En ole oikein varma mistä hän lopultakin huolehtii. Kehuin lääketieteen kandidaattia, joka teki pienen toimenpiteen. Kehumisvoimani ehtyivät jo aamupäivällä ja iltapäivällä en kehunut enää ketään.

Tein työpäivän pituudessa henkilökohtaisen ennätyksen. Tällä ajalla tuskin pärjäisin euroopan- tai edes suomenmestaruuskisoissa. Jos ollaan oikein tarkkoja, hävisin kuitenkin nuoruuden päivystysrupeamille, jotka venyivät välillä yli vuorokauteen. Annoin itselleni tunnustuksen hienosta suorituksesta. En itkenyt, en huutanut, kuuntelin potilaita ja ennen kotiinlähtöäni söin seisaallani edellispäivän lohikeiton lopun.

Seurasin tänäänkin hetken sanageneraattoria: paaripotilas, vauraus, kotikulma, veto-oikeus, väännös, parodioida, tytärpuoli, korvaläppä, pystyviivoitus, öljyntuottaja, toimintanäppäin, seinäke, osamaksukauppa, katalyyttiauto, kielilaboratorio, savu, espressokeitin... Ajatella, että on niin paljon sanoja, joita ihan kuka vaan saa käyttää.

Mutta mikä on seinäke?

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Seinäke lienee sellainen avokonttoreissa käytettävä tilanjakaja.

Leena Laurila kirjoitti...

On ymmärrettävää, että kehumisen aloittaminen on vaikeaa ja voi mennä sekavaksi, huomenna jo sujuvampaa:) Eikö seinäke ole sama kuin sermi?

Merja kirjoitti...

Mistä tuommoisen sanageneraattorin löytää?
Seinäke on vajaamittainen seinän pätkä. Niitä on mm. avokonttoreissa. Tiesit kyllä varmaan, luulen.
Hassu sana. Kuten myös hyödyke.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Seinäke selvisi, kiitos. Miten olisi katoke? Jonkinlainen puolittainen katto. Itse keksin.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Sanageneraattorin linkki löytyy päivityksestä ”Raikas kuin ruotsinlaiva”.

Marjatta Mentula kirjoitti...

Kehuminen ei ole aina kovin helppoa. Vielä 90-luvulla kehuimme työpaikalla kaiken aikaa toistemme uusia vaatteita, koska uudet vaatteet olivat niin paljon harvinaisempia kuin nykyään. Siinä ei myöskään valittu sukupuolia. Saatoin ihan hyvin huudahtaa:"Voi Paavo, onpa ihana paita!" Nykyään tämmöistäkin pidetään jotenkin epäilyttävänä.

Kommentoin joskus asioidessa kassan tai tiskin takana olevaa tai vaikka kampaajaani kauniista kynsistä. Se on ihan spontaani reaktio, koska joillain on niin ihania rakennekynsiä.
Tänään kehuin hierojaani tehokkaasta niskalihasteni vaivaamisesta. Oli mielissään.

Hyvää jatkoa projektillesi.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Kehumisen takana on oltava, muuten se ei kuulosta hyvältä. Kai melkein kaikissa on jotain kehuttavaa.

Anonyymi kirjoitti...

Topelius: varataivas

//Eija

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Nyt en ymmärrä.

Anonyymi kirjoitti...

Ratkojat.fi:
"katoke" = a) pieni suojaava b) suoja

Ristisanat ovat entisaikojen sanageneraattoreita!