Tampere Filharmonian konsertissa vieressäni istuva mies rapisutti ohjelmalehtistä ja tuoksahti pesemättömälle neulepaidalle. Kun musiikki ja omat ajatukset veivät mennessään, ei noita pieniä riesoja enää huomannut.
Minusta on aina ollut kiva olla nainen. En kuitenkaan hallitse
käsilaukkuja, en osaa ostaa niitä ja tunnen itseni jotenkin hölmöksi
epäkäytännöllinen rosvomagneetti kädessäni. En edes tiedä miten pientä söpöä laukkua roikotetaan. On kaikkein mukavinta liikkua
ilman tuota lisäkettä, joka helposti unohtuu johonkin.
Olen taistellut roiston kanssa käsilaukustani Barcelonassa (laukussani oli
huulipuna ja paperinenäliinoja, pankkikortin ja rahat olin piilottanut
farkkutakin taskuun). Kun tuo
mies yritti viedä omaisuuttani, valtasi minut alkukantainen taistelutahto. Me kiskoimme yhdessä laukkuni hihnaa ja
minä lopulta voitin. Oikeastaan rosvo lähti karkuun kun paikalle
alkoi ilmaantua porukkaa. Sain pitää nenäliinani ja
huulipunani.
Eräs tuttavani kuljettaa mukanaan ravintolapöytään kiinnitettävää käsilaukun pidikettä, johon laukun voi ruokailun ajaksi ripustaa.
Käsilaukkuun kertyy kaikenlaista turhaa, eikä sieltä löydä mitään. Tätä ongelmaa voi korjata käsilaukun organisoijalla, josta löytyy lokero kaikelle. Kun käsilaukkua penkoo, lentää sieltä vieläkin lattialle pari tamponia.
Konsertin väliajalla katselin pikkuisen jo kuivahtaneita kausikorttinaisia, joiden käsistä roikkui kalliin
näköinen laukku ja mietin, että mitä he niissä kuljettavat. Laukkua roikotetaan käsi suorana, laukun hihna
asetetaan kyynärtaipeeseen tai laukkua puristetaan kainalossa. Aina se
on tiellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti