tiistai 12. maaliskuuta 2019

Elämänhallinta

Eräs asiakas ihmetteli kirjastonhoitajalle, että miksi koirien koossa on niin paljon suurempi variaatio kuin kissojen. Miksi? Kuvittelen nyt mielessäni tanskandoggin kokoista Kerttua sohvan repimispuuhissa.

Eräs kaverini on asentanut puhelimeensa sellaisen terveyssovelluksen ja pitihän minunkin tehdä samoin.  Jouduin tänään ohittamaan kotioveni, sillä en ollut vielä päässyt päivän askeltavoitteeseen.

Ravinnetase on huomattavasti helpompi saavuttaa. Ruokamäärissä on helppo huijata, unohtaa vain merkitä aamupalaleivälle laittamansa juustoviipaleen. Juustossa on käsittämätön määrä kaloreita, samaten karjalanpiirakassa, jota olen pitänyt vaarattomana eineenä.

Olen tänään syönyt aamiaisen (Lidlin karjalanpiirakka), aamupalan (Lidlin karjalanpiirakka), lounaan (linssikeitto), iltapäivän välipalan, päivällisen (linssikeitto) ja iltapalan (Lidlin karjalanpiirakka). Näin ne pylpyrät on sovelluksessa nimetty.

Ohjelma onnitteli minua tehokkaasta pyöräilystä ja ilmoitti pyöräilynopeudekseni 243.9 km tunnissa ja kannusti edelleen parantamaan vauhtia.

Ohjelmaa käyttäessä tulee valheellinen kuvitelma siitä, että elämäänsä voi hallita.

3 kommenttia:

Merja kirjoitti...

Aikamoinen vaihti! Edes junalla ei voi toistaiseksi Suomessa ajaa noin kovaa (uutisista kuultua).

Anonyymi kirjoitti...

Mitä eroa on aamiaisella ja aamupalalla?

-Kari

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Sitä minäkin mietin. Välipala aamiaisen ja lounaan välissä?