Esitteessä koreografi ehdottaa katsojan ennemminkin myötäelävän teosta ja sen tapahtumia, kuin luovan hierarkioita tai logiikkaa teoksen sisään tai sen esittäjien välille (hienosti sanottu!) Tämä tarjoaa mahdollisuuden olla yrittämättä väkisin selittää teoksen sisältöä, siihen en missään nimessä edes uskaltaisi ryhtyä.
Tanssijat olivat pukeutuneet mustiin kamppailulajiin viittaaviin asuihin, joihin kuului vahva vyö, josta he toisiaan välillä retuuttivat. Sellaista en ollut aiemmin nähnyt nykytanssissa tehtävän. Vaikka tanssi muistutti välillä jossain määrin kamppailu-urheilua, ei mitään väkivaltaista nähty. Olin löytävinäni esityksestä myös break dancea. Sekä mies-että naistanssijat saivat yhtälailla ihanasti tilaa teoksessa.
Tanssijoiden liikekieli näytti rennolta ja samalla hyvin vahvalta. Minulle tuli mieleen liikkuminen osittain painottomassa tilassa, ikäänkuin liike ei missään vaiheessa pysähtyisi.
Odotan aina esityksessä jonkinlaista kohokohtaa, mutta sellaista en havainnut. Ehkä liike olisi voinut jatkua loputtomiin.
Kuten voitte tekstistä päätellä, en ymmärrä nykytanssista mitään vaan kirjoittelen tähän ihan ylimieliseltä amatööripohjalta. Nautin esityksestä kuin abstraktista taiteesta, en edes yrittänyt suuremmin ymmärtää.
Vieressäni istui tänään sama mies kuin eilenkin ja hänkin kertoi kirjoittavansa blogiin, mutta hän oli sentään entinen toimittaja.
Kuva Jussi Ulkuniemi, Tampereen teatterikesä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti