Olen niin kyllästynyt käsikirjoitukseeni, että tekisi mieli pistää sormet kurkkuun ja oksentaa. Kuin olisin syönyt kuukauden ajan kaikilla aterioilla pelkkää maksalaatikkoa. En näe tekstissäni mitään hyvää. Epäilen, että ne ovat käyttäneet siellä kustantamossa hengentuotteeni lukemiseen jotain kohteliaasti käyttäytyvää konetta.
Sillä aikaa kun kirjoittaja viettää ihan viatonta tavallista elämää, tapaa ihmisiä, hoitaa kuntoaan ja harrastaa kulttuuria, pilaa paha peikko ihan silkkaa ilkeyttään käsikirjoituksen. Kirjoittaja yrittää kauhuissaan muutella sanajärjestyksiä ja etsiä synonyymejä, mutta mitään ei ole tehtävissä.
Huomisessa lukupiiritapaamisessa käsitellään Mia Kankimäen kirjaa "Naiset, joita ajattelen öisin". Minua kiinnostivat kirjassa eniten kirjailijaresidenssit, joissa Kankimäki työskentelee. Haluan residenssiin Rooman liepeille tai Saksaan vanhaan tuberkuloosiparantolaan.
Pääsen lokakuussa viikoksi Tartoon, Tampere Maja -nimiseen taloon (epäilen, ettei tuota viikon jaksoa hakenut kukaan muu kuin minä). Ostin jo bussiliput Tallinna - Tartto -Tallinna kuuden euron kohtuuhintaan. Sinne ei paha peikko ehkä löydä.
2 kommenttia:
Sinne se ei varmaan löydä. Ja kyllä sinun pitää päästä Berliiniin.
Joku kirjailija, en millään muista kuka, lähti aina kirjansa julkaisun aikoihin ulkomaille häpeää pakoon.
Loppuvaiheessa ei varmaan omaa kirjaansa enää oikein näe, ja eihän sitä milloinkaan näe kuten lukijat näkevät, uutena ja yllättävänä.
Pahinta on jos kukaan huomaa koko kirjaa!
Lähetä kommentti