lauantai 16. lokakuuta 2021

Asko ja Esko

Ensi viikolla ei järjestetä vesijumppaa, sillä Tampereella vietetään syyslomaa. Miten selviän tästä? 

Vieressäni jumpannut kolmen naisen "tekonivelryhmä" pohti mistä miesohjaaja on kotoisin ja he epäilivät Savoa. En viitsinyt sanoa, että mies oli tuskin savolainen. Naiset lauloivat jumpatessaan Tapani Kansan kanssa "Äidin pikku poika menee muille maille, äidin pikku poika jää nyt lämpöäs vaille..." Opiskeluaikoina eräs nuori mies antoi minulle lapun, johon hän oli kirjoittanut nuo samat sanat. 

Kävin katsomassa Eino Salmelaisen näyttämöllä näytelmän kaksi Paavia, joka perustuu ainakin löyhästi tositapahtumiin. Asko Sarkola esitti saksalaista Paavi Benedictus kuudettatoista ja Esko Roine argentiinalaista Franciscusta. Jotenkin näytelmää varjostivat katolisen kirkon viime vuosien skandaalit. Vääryydet, joita käsiteltiin tässä näytelmässä aika helläkätisesti. 

Näytelmä oli Askon ja Eskon juhlaa, ei siinä muita merkittäviä rooleja ollutkaan. Roolitusta ei olisi voinut tehdä toisin. 

Oli outoa istua täydessä teatterisalissa, josta poistuessa muodostui ruuhkaa. Kävin hiljattain Tampere-talossa konsertissa, jossa yleisö ohjattiin vähitellen ulos salista, eivätkä kaikki hengittäneet toistensa niskaan. Työvis ei tässä onnistunut.

2 kommenttia:

Marjatta Mentula kirjoitti...

Hienoa! Voi kuvitella, miten loistavia juuri nämä näyttelijät ovat paaveina - ja melkein missä tahansa roolissa.

Minäkin olen yrittänyt hypätä pois koronakuplasta, mutta aina tulee jotain estettä. Vähän aikaa olimme jopa matkalla Italiaan, hotelli varattu ja tutkimme innolla matkaoppaita, kunnes Ryanair ilmoitti peruneensa paluulennon. Kun sopivaa lentoa ei löytynyt tilalle, niin peruimme koko reissun. Tänään oltiin menossa teatteriin, mutta mies sai flunssan ja auton nokka onkin nyt kohti drive-in koronatestauspaikkaa. Vielä on parit suunnitelmat mielessä, saa nähdä miten käy.

Samat iskelmät soi meidänkin vesijumpassa, kerran oli ulkomaisia joista tykkäsin enemmän.
Saunan lauteilla kuulee mitä jännempiä stooreja, kun naiset rentoutuneina kertovat historiastaan.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Oli jotenkin liikuttavaa, kun miehen ottivat toisiaan kädestä loppukiitoksissa.