maanantai 29. elokuuta 2022

Tuoksuu syksyltä

Tänä aamuna tuoksuu lievästi syksyltä ja se ilahduttaa minua. 

Ryhdyin kirjoittamaan jo ennen aamiaista (pidin kyllä tässä välissä aamiaistauon). Olen kokeillut samaa aiemminkin. Palaan parin päivän kuluttua aloittamaan aamuni Hesarilla ja aamukahveilla. Varhaisen kirjoittamisen tavoite on, että ihmisen järkevä puoli vielä nukkuisi ja vain vastuuntunnottomin, häpeämättömin ja luovin osa kirjoittajaa olisi hereillä. 

Kävelin eilen Pyhäjärven rantaa siinä Ratinan tienoilla. Kevyen liikenteen reitin varrella istui mies huomioliiveissä. Kun laahustin hänen ohitseen retkeilyhousuissa ja sadetakki vyötärölle kietaistuna, hän läpsytti käsiään kannustavasti. Luulin ensin, että minulle. Pian näkökenttääni ilmaantui useampia sukkahousujuoksijoita. Kyseessä oli maratonjuoksu, jonka tukkeena olin ollut.

Moni nuori nainen pukeutuu vaatteisiin, joita itse käyttäisin alusasuina, kuten ohuisiin legginseihin ilman hametta. Luin listan, jossa mainittiin mitä vanhempi nainen ei saa pukea päälleen: Listassa oli kahdeksan kohtaa, legginsejä ei mainittu. Lisään siihen yhdeksänneksi  Älä vanhene!

Kun lapset olivat pieniä, yritin saada heitä kesäleirille. Toinen heistä piti leireistä, mutta toinen oli vastahakoinen. Pistin vastahakoisen intiaanileirille, joka järjestettiin Tahkovuoressa. Lapset yöpyivät jonkinlaisissa tiipiirakennelmissa ja harrastivat muutakin kulttuurista omimista. Asumuksessa oli sadoittain hyttysiä. Lapsi ei viihtynyt kunnes löysi kaverinsa kanssa pelikoneet Tahkovuoren tiloista. 

No niin. Tulipa sekava setti. Käykäämme "oikeisiin" töihin.

12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Entä ne kahdeksan vaatekappaletta sitten? Minäkin olisin kuvitellut leggingsit siihen listaan. Töissä nuori nainen pitää puseroa joka paljastaa rintsikoitten kaikki nekin yksityiskohdat joita se ei peitä. Tuijotan hänen selkäänsä usein hämmentyneen hypnoottisesti. Mutta huom: hän onkin nuori.

Marjatta Mentula kirjoitti...

Tsoo tsoo, ettei nyt tulisi tänne ne pahastujat, jotka suuttuvat yhä uudelleen Pirkko Arstilalle, kun hän kritisoi näkemäänsä yleisvaikutelmaa kaupungilla.
Minusta liian tiukat vaatteet on ruman näköisiä kaiken ikäisillä ja just nuo jumppatrikoot on semmoisia.
Minihameet sopii siroille nuorille naisille, joita vain on yhä harvemmassa, siis siroja. Se on tilastollinen tosiasia (tämä mahdollisille pahastujille tiedoksi).
Paljasteleminen on mielestäni tyylitöntä, tekee sitä kuka tahansa. Tähän on lisättävä, että nuoruus ja hulluus. Mieheni on sanonut, että minun mekkona käyttämäni Afrikka-tunikan (kultt. omiminen) helahdellessa näkyi söpöt pikkuhousut ja että niiden takiahan hän minun perääni lähti. Tämä sama asu minulla nyt 72-vuotiaana veisi psykiatriselle osastolle, joten kyllä vanhana on oltava harkitsevampi.
Olen parhaillaan järjestämässä vaatehuonetta. Karsin jokaisen vaatekappaleen joka ei istu täydellisesti.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Minusta on lopulta ihan sama mitä vaatteita kukakin käyttää. Oikeastaan vastustan niitä rajoja, että tietty ihminen saa käyttää joitakin vaatteita ja toinen ei. En tykännyt siitä listasta.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Tässä tämä typerä lista on: https://www.nainen.com/nainen-naita-vaatteita-et-saisi-enaa-kayttaa-jos-olet-yli-50-vuotias-paha-tyylimoka/?fbclid=IwAR24qSiKMtZ-Jbp7vNVmzF1Y4tbBABG2Q0hDGRUYSkc1UVf1-_kt3Fo9qcE

Marjatta Mentula kirjoitti...

Heidi, kyllä minusta tuossa listassa on järkeä. Olen huomannut ihan samoja asioita. Kaikille nuo ei päde, mutta aika monelle kyllä. En ota sitä sillä tavalla, että noin ei saa pukeutua, vaan mikä näyttää hyvältä ja mikä ei.
Sinä et vielä ole niin vanha, että olisit huomannut muutosten tarvetta pukeutumisessa, minäkin aloin huomata vasta seitsenkymppisenä, kun ryhti ja vartalo muuttuvat.
Nyt harmittaa se, että suurin osa kauppojen kesämekoista on löyhiä ja leveitä oversize -tyylisiä. Nuorilla ne on jotenkin vitsikkäitä, mutta vanhemmilla hölmön näköisiä.
Olin karsinut pois avokaulaisen neulepuseron ( ja avokaulaisuuskin näkyy olevan tuolla listassa), koska se ei vaan näytä hyvältä, vaikka ei kaulani erityisen ryppyinen olekaan. Huiveista en tykkää ollenkaan, jotkut käyttävät niitä avokaulaisten vaatteiden kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

Olipa vastenmielinen lista siitä, mitä kukakin saisi päällään käyttää minkäkin ikäisenä. En käsitä esim. miksi 50 olisi ikäraja avokaulaiselle paidalle ja miksi ihmeessä. Tai jos tykkää löysistä, ei istuvista vaatteista, niiden käyttäminen pitää lopettaa iän takia. Tämä on taas niitä asioita, joilla naiset saamaan häpeämään itseään, sen sijasta että naiset olisivat aktiivisia toimijoita kiinnittämässä asioita tärkeämpään tekemiseen.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Minusta tuntuu, että Marjatta on aina tyylikäs. Minä yritän keskittyä muuhun kuin ihmisten ulkonäköön, mutta jostain syystä kiinnitän siihen kuitenkin huomiota. Onhan pukeutuminen toisaalta myös yksi itseilmaisun muoto.

Marjatta Mentula kirjoitti...

Minusta ei pidä tuijottaa mihinkään ikärajoihin, jokaisella on omat rajansa ja oma ikääntymisvauhtinsa, äkkikuoppiakin tulee. Kyllä sen sitten tietää, kun joku tyyli ei enää käy. Ehkä tuollaiset listat sitten hermostuttavat, jos pitää niitä tiukkoina ohjeina. Minusta ne ovat pikemminkin jälkihuomioita siitä, mitä luonto tekee ihmisen keholle ja miten sen voi noin keskimäärin ottaa huomioon.
Itse olen esim. käyttänyt aina bikineitä uimarannoilla ja myös ilman yläosaa niillä rannoilla joilla sellainen käytäntö on ollut yleinen, vaikka monet ovat sitä mieltä, että lapset synnytettyä pitää siirtyä kokouimapukuun. Kun menin rinnan menetyksen jälkeen biitseille olin silloinkin valmis heittämään bikiniliivit pois, mutta ohhoh, puritanismi olikin iskenyt sillä välin ja kyllä minusta pitää aina ottaa myös ympäristö huomioon.
Tilannekohtaisuus on tärkeää, ei vain se mitä juuri minä haluan.
Silmä tottuu ja sitä alkaa pitää vähitellen hyvänä sitä, mitä ympärillä näkee, esim. farkut kaikille yleisenä arkiasuna.
Minusta pukeutuminen on tärkeä osa kulttuuria ja kiva asia. Tykkään sovitella vaatteita ja käydä muotisuunnittelijoiden iltapukunäyttelyissä. Ei se myöskään ole feminismin vastaista tai tyhmyyden merkki, jos kiinnittää huomiota ulkonäköön - mielestäni.

Anonyymi kirjoitti...

Totta kai jokainen saa käyttää juuri ensellaisia vaatteita, mistä itse pitää! Mutta yhtä totta on, että vanhetessaan ihminen vääjäämättä rypistyy ja rapistuu fyysisesti: yli 50- vuotiaan naisen dekoltee ei todennäköisesti ole enää yhtä silkoinen kuin vielä vaikkapa nelikymppisellä.

Hienoa, jos iän mukanaan tuomat muutokset eivät häiritse itseä! On silti ihan inhimillistä, jos haluaa näyttää mahdollisimman hyvältä kaikkina ikäkausina - ei sen tarvitse tarkoittaa, että jotenkin häpeäisi itseään. En minäkään häpeä suonikohjujani (harkitsen kyllä poistattamista, koska ne ovat kipeät), mutta en erityisemmin tahdo niitä esitellään, joten hameenhelmani on vuosien saatossa pidentynyt. En myöskään usko, että kohjujen aktiivinen esittely tekisi minusta yhtään vakavammin otettavaa persoonaa. Päinvastoin, nyt kun kenenkään ei tarvitse niitä katsella (eikä kauhistella), huomio ehkä todella kiinnittyy varsinaiseen substanssiin: tekemisiini ja osaamisiini.

Vanhenemisesta on monta hyvää puolta, mutta totuuden nimissä on kyllä myönnettävä, ettei se kenenkään kauneutta kasvata.







Anonyymi kirjoitti...

Mutta onko naisen tehtävä olla kaunis? Entä jos onkin persoonallisen näköinen? Onko ryppyinen ja ikääntynyt iho aina pakosti ruma? Paljastavista vaatteista en ole tykännyt koskaan, silloinkaan kun ei ole ollut virheitä peiteltävänä. Mutta en pidä pahana sitä, että joku muu kulkee vähän paljastavimmissa vaatteissa, ikääntynyt ihminenkään. Naistenlehdetkö nykyään kahlitsevat ihmisiä tällaisilla listoilla? Kun taleban puuttuu Suomesta?

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Olen seurannut Instassa naisvalokuvaajaan (näitä nais/mies -etuliitteitä ei saisi käyttää), joka haluaa kuvata vanhenevaa naista niin, että eletty elämä näkyy. Hänellä oli hienoja esimerkkejä tällaisista kuvista.

bert kirjoitti...

Minusta kyllä herää aamuvarhain vain se velvollisuudentuntoisen ja kuivakan virkamiehen osuus, se vastuuton ja säädytön taiteilijatyyppi jää nukkumaan niin pitkäksi aikaa kuin huvittaa 🤔