keskiviikko 24. elokuuta 2022

VIP

Kirjoitin jo aiemmin WSOY:n influenssereille järjestämästä ilmaisesta kirjoituskurssista. Asiaan on ottanut kantaa mm. Koko Hubara. Ilmiö kertoo kustannustoiminnan voimakkaasta kaupallistumisesta. 

Vaikuttajat ovat puolustaneet itseään sanomalla, että heissä on hyviä kirjoittajia ja että he tekevät ilmaista työtä hyvien asioiden eteen. Auttavat ihmisiä vapaa-ajallaan lähettämällä heille kannustavia viestejä ja toimivat positiivisina esimerkkeinä olemalla rohkeita. 

Minusta Instagramin ongelma on se, että kaupallinen ja epäkaupallinen sisältö sekoittuu pahemmin kuin perinteisessä mediassa, jossa mainokset ja muu materiaali yleensä erotetaan selvästi toisistaan. Aina tämä ei pidä paikkaansa, sillä kun jollekin julkkikselle rakennetaan Huvila ja huussi, sijoitellaan ohjelmaan tuotenimiä. Jopa fiktiota voidaan käyttää alustana tuotesijoittelulle. Me suomalaisetkin innostuimme, kun Bond käytti elokuvassa Nokian puhelinta (näin muistelen). 

Kun neljä vaikuttajaa lähtee yhdessä vaikka Flow festivaaleille ja jokainen hehkuttaa sitä samana päivänä, niin siihen alkaa melkein uskoa. He kuulostavat niin vilpittömiltä ja innostuneilta kuin ilmaisten VIP-lippujen, drinkkien, ruokien ja matkojen jälkeen voivat. Haluaisimme olla kuten he. 

Usein he saavat palkkion työstään (niin tietysti kuuluukin). Se olisi vaan tärkeää ilmoittaa. Minua kiinnostaisi jopa palkkion suuruus.

Olen saanut osani "ilmaisesta" kestityksestä lääkärinä, joten olen jäävi sanomaan mitään, silti minulle tulee Instassa välillä hyväksikäytetty olo.

8 kommenttia:

Marjatta Mentula kirjoitti...

Voihan influensseri! Yhä vähemmän tunnen uteliaisuutta Instaa kohtaan.

Marjatta Mentula kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Heidi Mäkinen kirjoitti...

On siinä hyvätkin puolensa. Pysyy ajan tasalla.

Anonyymi kirjoitti...

Onko Koko Hubara ottanut kantaa puolesta vai vastaan? Itsehän hän aloitti kirjailijan uransa kirjoittamalla Ruskeat tytöt -nimistä blogia. Toki se ei tainnut (taida?) olla mikään kaupallinen vaikutusalusta.

Marjatta Mentula kirjoitti...

Koko Hubaran Bechi on ihan oikea, hyvä romaani, ei tuon blogin jatke.
Onhan tässä vaarana, että julkaistaan huonoja kirjoja vain koska ihaileva lukijakunta on jo valmiina ja kustantamo tietää, että kirja myy, vaikka sillä ei paljon kirjallisia ansioita olisikaan. Jospa tällä sitten rahoitetaan myös tasokkaampaa kirjallisuutta, jonka lukijat valitettavasti ovat vähentyneet..

Marjatta Mentula kirjoitti...

Joo, en päässyt esim näkemään tuota jakautumista suhtautumisessa influenssereiden kurssittamiseen kirjamarkkinoille. Onneksi sinä sekä HS kirjoititte siitä.
Onhan siinä se vaara, että julkaistaan paljon huonoa kirjallisuutta vain koska tähdillä on lukijakuntansa valmiina, mutta jospa näiden kirjojen tuotolla sitten pystytään julkaisemaan myös "oikeaa kaunokirjallisuutta" harvenevalle lukijakunnalle.
Pitää miettiä tätä.

Marjatta Mentula kirjoitti...

Jaahas, kirjoitin taas vahingossa samoja asioita kahdesti. Puhelimella näpyttäessä ei näe kuten koneella. Sorry, Heidi.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Ei haittaa, teen itsekin samoin. Otin taas kerran Instan ja Facen puhelimeltani.