sunnuntai 4. kesäkuuta 2023

Kätketty vapaus

Kuva: Meeri Koutaniemi, Burma 2014, Salon taidemuseo

Salon taidemuseossa järjestetään kiinnostavia näyttelyitä. Nyt siellä on esillä Meeri Koutaniemen ja Gertrude Bellin (1868-1926) valokuvia (jos oikein muistan niin) ainakin Intiasta, Irakista, Syyriasta, Japanista, Iranista, Israelista, Egyptistä, Libanonista, Palestiinasta ja Myanmarista. Näyttelyn otsikko kuuluu Kätketty vapaus- Hidden Freedom. Ymmärsin, että jo Gertrude Bell matkusti yksin eri puolilla maailmaa valokuvaamassa. Hyvä jos uskallan lähteä yksin ratikalla Hervantaan.

Katsoin näyttelyn yhdessä 92-vuotiaan isäni kanssa. Ei maksanut mitään, sillä kuukauden ensimmäisinä perjantaipäivinä museoon on vapaa pääsy. Joitakin kuvia tihrustimme tarkkaan, loppua kohti muutuimme suurpiirteisemmiksi. Isä laittoi pannukakkutaikinan turpoamaan ennen museoreissua.

Jatkoin samana päivänä Turkuun, joka on ihan mukiinmenevä kaupunki, ei tietenkään yhtä kiva kuin Tampere. Illalla kävimme vanhan ystävän kanssa syömässä ja seuraavana päivänä kävelimme melkein P:n ovelta aukeavalla hautausmaalla. P kertoi, että oli nähnyt siellä Jarkko Laineen haudan, mutta emme enää löytäneet sitä vaikka latasimme hautausmaa-apin. 

Matkustin kotiin Onnibussilla. Linja-autossa näytettävät jumppavideot huvittavat minua. En ensinnäkään ole koskaan nähnyt kenenkään jumppaavan bussissa, eikä omalla paikallaan mahtuisi kuin heiluttamaan varovasti varpaitaan. 

Kuva: Gertrude Bell, Burma 1903, Gertude Bell Archive, Newcastle University, Salon taidemuseo


5 kommenttia:

Marjatta Mentula kirjoitti...

Voi, tuo on just niitä näyttelyitä, minkä halua(isi)n nähdä. Katsoin, että on 10.9. asti, enkä löytänyt tietoa, että jatkaisi missään meitä lähempänä. Aiemmmin tämä näyttely on ollut ainakin Kuopiossa.

Marjatta Mentula kirjoitti...

Ja Salossa tämä on laajempana kuin oli Kuopiossa, uutta materiaalia mukana. Pakko päästä kattomaan.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Salon taidemuseo on suurempi kuin VB-museo, joten on varmasti laajempi näyttely. Yllättäen isän luota on taidemuseolle matkaa noin 300 metriä.

Anonyymi kirjoitti...

Ne bussijumppavideot on kyllä höpsöjä. Ilmeisesti yhdessä tehdään askelkyykkyjä bussin käytävällä. Siinä vasta riemullinen syy lennähtää tuulilasiin äkkijarrutuksessa.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Näissä ei kylläkään noustu omalta istumapaikalta.