Aloittaminen on vaikeaa. Ehkä sen kuuluu olla sitä. Millainen olisi maailma, jos kaikkien olisi vaikea aloittaa asioita. Moni tärkeä asia jäisi tekemättä, toisaalta ei ehkä olisi sotiakaan, eikä kukaan ehtisi ajaa metsäkoneella raakkujoen yli.
Oli vaikea ottaa käsikirjoitus esille. Oli työlästä tehdä aamutoimet ja viedä roskat. Nyt kun olen päässyt alkuun, minua ei pysäytä kuin kahvi- ja lounastauko.
Kävin eilen ystäväpariskunnan luona, jossa oli muitakin vieraita. Ihan minun takiani oli valmistettu kasvisruokaa, ihanaa marokkolaista pataa. Sain pataruoan ohjeen, jonka mukaan ruokaa pitää kypsentää uunissa kaksi ja puoli tuntia.
Olen moneen otteeseen vinoillut isäntäväen (emäntäväen) perinnöksi saaduille pöytähopeille, joiden säilyttämistä varten heidän olohuoneessaan seisoo hopeakaappi. Nyt sitten sain heiltä kolmetoista teelusikkaa. Ne eivät olleet yhtenäinen satsi, vaan monenlaisia lusikoita kaiverruksineen. Kun laskin lusikat, sain vielä yhden, joten nyt minulla on neljätoista hopeista teelusikkaa.
Minulle on jäänyt trauma siitä, etten saanut Keski-Suomen keskussairaalalta hopeisia teelusikoita merkkipäivänäni, sillä minulla ei ollut virkaa (monella muullakaan ei ollut, se oli silloin tavallista). Nyt olen parantunut tuosta kolhusta ja saanut korvaavan teelusikkakokemuksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti