lauantai 21. joulukuuta 2024

Joulukalenterin 21. luukku


Kahdeskymmenesensimmäinen luukku:

Nyt könkätään jo joulukalenterin loppukaarteessa.  Vauhti alkaa hidastua, toiset ohittavat ulkokaarteen puolelta. Tekisi mieli luovuttaa. 

Monesta joulukalenterista on jo avattu viimeinenkin muita suurempi luukku, jossa on se kuuluisa seimi, itämaan tietäjät, enkelit ja muut asiaankuuluvat tyypit.  Tai mahdollisesti joulupukki tai joulukuusi tai molemmat. Ehkä siitä luukusta löytyy se kaikkein paras suklaakonvehti.

Kirjoitin Googlen hakusanatksi 24 kilometriä, joka vastaa helposti kahtakymmentäneljää blogipäivitystä ja sain tulokseksi alamäkiuinnin Oulankajoella (19.7.2025). Onkohan presidentti tietoinen uintitapahtumasta? Sain samalla tietää, että lokuussa 2023 matkustajalentokoneen lentäjä piirsi koneellaan taivaalle 24 kilometrin pituisen peniksen. Olisin pärjännyt ilman tuota tietoa.

Ruokakaupassa ei ollut tungosta. Kävin kahteen otteeseen ostamassa pari kassillista ruokaa, vaikka aion tarjota aterian ainoastaan jouluaattona. Ostin joulusuklaata, sillä olen aiemmin ostamani jo syönyt. Eiköhän näillekin käy samoin. 

Hankin Tokmannilta ainetta nimeltä Pink Stuff, se näyttää puolukkarahkalta. Kokeilin tiskialtaaseenn ja kylläpä se kiiltää. Aion myöhemmin testata sitä ihan varovasti muutamiin kylppärin kaakeleihin. 

Käväisin Keskustorilla sijaitsevassa Vanhassa kirkossa laulamassa joululauluja. Pappi tarjosi glögiä. Yritin laulaa hiljaa, sillä pelkäsin laulavani nuotin vierestä.  Ex-mieheni sanoi aikoinaan, ettei lauluni osu nuotteihin ja olen sen jälkeen vältellyt laulamista, vaikka olisi kova halu laulaa. Laulaminen itkettää minua, joka tekee siitä vielä vaikeampaa.


Ei kommentteja: