Tanssiteatteri MD ja Todellisuuden tutkimuskeskus ovat tuottaneet tanssillisen yhteistuotannon Voyeur, joka on toteutettu yhdessä Pirkanmaan tanssin keskuksen; Nätyn ja Riverian tanssialan koulutuksen kanssa. Esiintyjiä on viisitoista ja kolmasosa heistä on Tanssiteatteri MD:n jäseniä. Voyeur esitetään Hällässä Tampereella.
Esityspäivänä tulee sähköpostiviesti, jossa varoitetaan kovista äänistä, teatterisavusta ja alastomuudesta. En säikähdä. Saliin mennessä käsketään riisumaan kengät. On kiva hipsutella väliaikaiskatsomoon sukkasillaan. Varsinainen katsomo on tyhjä ja katsojat istuvat näyttämölle rakennetussa nousevassa katsomossa tai lattialla tyynyjen päällä. Onneksi on tarjolla muutama kokoon taitettava tuoli. Esiintyjien ja katsojien välillä on pleksilasi.
Voyeurista ei todellakaan tule mieleen tirkistely, katsominen kyllä. Esiintyjät liikkuvat lavalla laiskan oloisesti, ottavat kevyttä kontaktia toisiinsa.
Katson kelloa vartin kohdalla ja ajattelen, että tunti vielä. Tekisi mieli katsoa kännykkää, mutta se kielletään oikein erikseen. Tältä lapsista tuntuu. Sitten jossain vaiheessa annan mennä, enkä ajattele aikaa. Aikaa tulee ajateltua muutenkin liian paljon.
Esiintyjät alkavat kömpelösti riisua vaatteitaan. Ohuita sukkahousuja, joiden kiskominen jaloista on hankalaa ja vähän huvittavaa. Mietin, että onko heidän ylävartalonsakin peittona sukkahousut, joiden haarakiilaan on leikattu pään menevä aukko. Epäilen, ettei kukaan kiihottu tästä riisuutumisesta.
Taustalla jyllää äänipilvi, joka hiljalleen voimistuu.Laiska liikkuminen muuttuu nopeatahtisemmaksi. Valoja vaihdellaan.
Ehdin esityksen aikana ajatella aikaa, sukkahousuja, ja sitä onko tämä tanssia (on). Välillä vain istun ja katson. Sitten esitys loppuu. Pyydän anteeksi amatööriyttäni. Onneksi en ole kriitikko.
Tekijöistä sen verran, että koreografian ovat tehneet Matilda Aaltonen ja Joel Texeira Neves.
Kuva: Jussi Ulkuniemi
1 kommentti:
Tämä on just sellaista taidetta? ettei mene mun jakeluun mutta minen muutenkaan ymmärrä paljon mitään niin liekö tuon niin väliä.
Lähetä kommentti