Retkellä Kuopiossa

 

Pistäydyimme ystävän kanssa Kuopiossa. Hän kävi katsomassa äitiään hoivakodissa, jonka nimi on PuijonKuppee.  Tarkastin yrityksen nimen kirjoitusasun firman sivuilta. 

Ajoimme Kuopioon ystävän autolla, pysähdyimme Jyväskylässä, jossa olen asunut pitkään. Keskustan ostoskeskuksessa pysäytimme vanhemman miehen kysyäksemme parkkihallin sisäänkäynnin sijaintia. Mies näytti ja kuulosti hämmentävän tutulta. Hänellä oli aikoinaan tapana vetäistä kammalla hiuksensa kaljun peitoksi ennen lääkärinkiertoa.  Nyt mies oli laihempi, valkeiksi muuttuneiden hiusten peittona oli tummansininen myssy. Ääni oli sama. Kysyin onko hän M ja hän myönsi olevansa. Kerroin, että olemme olleet aikoinaan samassa työpaikassa. M ei kysynyt mitään, hän ei silloin aikoinaankaan erityisemmin arvostanut naisia. Ihana huomata, etten arastellut häntä enää. En pelkää ketään! Runoilijoita ja filosofeja ehkä pikkuisen.

Kuopio keskellä viikkoa vaikutti hiljaiselta kuin joulupäivän varhainen aamu Tampereella.  Me kolme luokkakaverusta kävimme ravintolassa syömässä. Meitä palveli englantia puhuva sympaattinen nuori mies. Innoistuimme kiistelemään erinäisistä asioista kuten lukuaikapalveluiden merkityksestä kirjailijoiden ansioille. Käytimme niin kovaa ääntä, että tarjoilija tuli kysymään, onko meillä joku ongelma. Hän pelkäsi, että vedämme seuraavaksi erilaiset astalot esille.

Yksi meistä ehdotti, että lukuaikapalvelun käyttäjä voisi tipata kirjailijaa, jos pitäisi kirjasta. Entä, jos lääkärille tai sähköasentajalle maksettaisiin vain nimellinen korvaus ja ansiot koostuisivat palveluiden käyttäjien armosta antamiin ropoihin?

Kävimme VB-valokuvakeskuksessa, jossa oli esillä Maria Laxin näyttely The Other Crowd, joka käsitteli mm. UFO-havaintoja Suomalaisessa pikkukaupungissa. Kuvat olivat vähän Twin Peaks -henkisiä. 

Nukuin yön ystäväpariskunnan vierashuoneessa. Minulle on pedattu perinteiset Beatles-lakanat.

Sain sankollisen puolukoita, joita siivosin iltamyöhällä, puolukat vierivät pitkin keittiön lattiaa tai sitten silmissäni vain vilisi.

Hilikunkuivaa viiniä sateisessa Kuopiossa

Nukuin toissayönä Beatles-pedatussa sängyssä. Valkoiselle lakanakankaalle oli piirretty Paulin, Johnin, Ringon ja Georgen naamoja. Kadotin nenäliinani lakanoihin. Mietin, onko parempi maata Paulin naamalla vai Tom of Finland-lakanoissa. 

Kuuntelimme Beatles covereita Cellophane  flowers-bändin soittamana. Solistina lauloi Mascara-yhtyeessä (ehkä joku vielä muistaa) tuttu Sari Wallenius. Bändissä soitti ja lauloi vanha tuttuni Juha Salo ja bändissä vieraili kurssikaverini Timo Ylinen. 

Join tilaisuudessa lasillisen Alahovin viinitilan Hilikunkuivaa valkoviiniä, mainittakoon, että satoi kaatamalla. Voiko näin nimettyä viiniä ottaa vakavasti? Pahempaakin tärpättiä on juotu. Yksi lasillinen kuitenkin riitti minulle.

Näin Minna Canthin haudan. Etsimme vesisateessa kurssikaverimme ja hänen muutaman päivän ikäisenä kuolleen lapsensa hautakiven. E kuoli seitsemän vuotta lapsen menehtymisen jälkeen aivosyöpään.  Löysimme ex-appivanhempieni viimeisen leposijan.

VB-valokuvakeskuksessa oli esillä Spencer Tunickin valokuvia. Moni on ehkä nähnyt niitä: Mies kuvaa suuria alastomien ihmisten joukkoja. Tunickin versio alastomuudessa ei ole mitenkään seksualisoiva vaan hän tekee suuria ihmiskehojen täyttämiä pintoja. Pidin eniten taidemuseossa renessanssimaalauksen (?) eteen rakennetusta asetelmasta. Osa töistä oli humoristisia, jotkut ahdistavia. 

Valokuvakeskuksessa näytettiin videota taiteilijan työstä. Suurta alastonta joukkoa ei ole ongelmatonta paimentaa. 

Kun kuva on vihdoin otettu, ihmiset nauravat, taputtavat ja näyttävät onnellisilta. Pukevat lopulta vaatteet päällensä. Miten jokaisen omat vaatteet löytyvät kuvauksen jälkeen?

Kuopio

Kuopiolaisen eläinlääkäriaseman nimi on vitsikkäästi Savon Murre. Kyllä kaupungissa edelleen viännetään savoa. Asia tuli tarkastettua.

Kävimme maanantaina Viinijuhlilla kuuntelemassa J Karjalaista. Keski-ikäinen kuulijajoukko lauloi viinilasit keikkuen Villejä lupiineja. En ehkä lähtisi kyseiseen tapahtumaan viinejä maistelemaan, mutta J Karjalaisen keikka oli kiva. 

Tiistaina kävimme kolmessa museossa, joka oli ehkä liioittelua. Kävin kouluni melkein Ortodoksisen kirkkomuseon (Riisa) vieressä ja edellinen museokäynti tapahtuikin kouluaikaan, jolloin en vielä osannut erityisemmin arvostaa museon kokoelmia. Riisa muuten tarkoittaa ikonia koristavaa ja suojaavaa vaippaa. R lahjoitti museolle käspaikkoja, joten pitihän sekin näyttely nähdä. Käspaikka tarkoittaa pitkulaista päistään kuvioitua liinaa. Museo oli hieno. 

Seuraava kohde oli hiljattain remontoitu Kuopion museo, josta löytyy luonnontieteellinen ja kulttuurihistoriallinen osasto. Tässä vaiheessa oli jo lievästi heikottava olo. Nähtävillä oli täytettyjä eläimiä (joiden nimiä arvailimme, jotkut oli merkitty vähän kehnosti), savupirtti, kauppa ja kuopiolaisen vaateteollisuuden tuotteita. 

Söimme lounaan museo-kirjasto-kompleksin kahvilassa, josta sai 20 prosentin seniiliysalennuksen!

VB-valokuvakeskuksessa on esillä hollantilaisen Ruud van Empelin reilusti muokattuja valokuvia, jotka on yhdistetty monista eri kuvista. Esitteissä luki, että taiteilijalta saattaa kulua kolmekin kuukautta yhden kuvan tekemiseen . Kuvat olivat vinkeitä, jossain taiteen ja kitsin välillä jos minulta kysytään (ei kysytä).

Kävimme S:n ja E:n kanssa syömässä ja L:n kanssa Puijon tornissa. Nyt odotan jääkaappipakastinta.

Melko vähäinen haitta

Nykyään on sopimatonta matkustaa edes vieraaseen kaupunginosaan saati kaupungista toiseen. Reitti suunnitellaan sen mukaan missä virukseen törmääminen on epätodennäköisintä. Ei kerrota matkasta Facebookissa. 

Tulin eilen luokkakaverin kyydissä Kuopioon. Nautimme pikaisen aterian Jyväskylässä Alvar Aalto -museossa. Aiemmin olisimme valinneet ravintolan, jossa moni muukin syö, nyt iloitsimme siitä, että olimme ainoat asiakkaat. 

Ruoka oli oikein hyvää ja hintaan kuului kahvi. Kun kysyin, missä kahvi on, nainen tiskin takaa vastasi, että ei missään. Hän kantoi kuitenkin sumpit eteemme, joten jossain sitä täytyi olla. 

Pandan tehtaanmyymälään Vaajakoskella päästettiin vain muutama asiakas kerrallaan.  Muut makean ystävät seisoskelivat ulkona jonossa lakuostoksille pääsyä odottelemassa. 

L kertoi, että mökillä minkit olivat syöneet lokin poikaset (lokin nimi on muuten Patrik) ja tikka syötti poikasilleen pääskysen munat kesken hautomisen. Tähän verrattuna korona on tällä hetkellä suorastaan vähäinen haitta. 

Matkalla kotimaassa

Juna jyskyttää kohti Tamperetta. Extra-luokassa ei ole kahvitarjoilua ja tunnen itseni petetyksi. Tässäkin vaunussa istuu yksi pakollinen yskijä. Nyt kun olen perehtynyt tähän extra-luokkailuun, voin kertoa, että Pendolinossa vaunut ovat ankeat, mutta IC-junassa kaikki on tyylikästä.

Kotimaan matkailu olisi ollut suositeltavaa vasta perjantaina, joten lähdin matkaan päivän etuajassa.  Toivottavasti tästä ei koidu minulle sanktioita.

Kävin Kuopion satamassa, ajoin bussilla Saaristokaupungin läpi Petoselle, ostin Hanna Partaselta riisipiirakoita, hallista leivoksia ja kävelin Puijolla.  Näin talon, jossa 60-luvulla tehtiin nailonsukkamurha.

Kuopion torilla eläkeläiset parveilivat kuten aina ennenkin.

Tapasin kolme ystävää, poikani, hänen puolisonsa ja kaksi koiraa. Joimme ylioppilasjuhlien kunniaksi kuoharia, söimme take away -ruokaa ja leivoksia. Tarkastin todistuksen ja hyvä oli.

Poikani katsoi farkkutakkiin kiinnitettyä koruani ja arveli, että siinä roikkuu rivi korvatulppia (ne ovat oikeasti maatuskoja).

Aamulla itkeä tirautin kuullessani televisiosta Suvivirren.

Tupakkanuha

Istun junavaunussa suuntana Pieksämäki ja Kuopio. Vaihdan junaa Pieksämäellä.

Junavaunussa istuu neljä matkustajaa, joista yksi yskii. Me muut olemme paenneet mahdollisimman kauas hänestä. Mies huomasi, että otimme etäisyyttä ja sanoi "Ei minulla ole koronaa. Tämä on tupakkayskää". Miehellä vaikuttaa olevan myös tupakkanuha. Meinasin kysyä, onko tutkittu, mutta en kysynyt. Yskijä puhui puhelimeen ja sanoi "Meni vähän pitkäksi eilen". Sellainen mies.

Kuopiossa ei ole todettu pariin viikkoon yhtään koronatartuntaa, silti olo on epävarma. En ole kolmeen kuukauteen käynyt missään minne ei kävellen tai pyörällä pääse. On kuin opettelisi uudestaan kävelemään.

Tämän aamun Hesarissa kirjoitetaan uusista kokemuksista otsikolla "Maiseman vaihto ajoittain tekee meistä tyytyväisempiä". Monenlaista ulkomaista professoria siteerataan ja päädytään siihen, että ympäristön vaihtelevuus on kytköksissä myönteisiin tunteisiin. Kaipaan vaihtelua, jota saa vaikka valitsemalla uuden reitin ruokakauppaan. Tämä Kuopioon matkustaminen vastaa näinä aikoina vähintään Intiaa tai San Fransiscoa.

Yskijä jäi Jyväskylään!