Vierotus

 

Ruutuaikani on kasvanut yli neljään tuntiin. Tarkastan noin viisikymmentä kertaa päivässä onko Lääketieteen sanakirja saanut lisää arvioita lukuaikapalveluissa. Ei ole saanut. Mökötän. Siihen mökötykseen ei auta mikään järkipuhe.  

Lääketieteen sanakirja laskee Bookbeatin feelgood-kirjojen listalla. En tosin tiedä miten ne listat tehdään. 

Kumpa joku tulisi sulkemaan minulta kaikki nettiyhteydet. 

Kaverini oli bongannnut Lääketieteen sanakirjan Rosebudista, vaikka kustantamoni ei kauppaa kirjoja kirjakauppoihin vaan niitä voi tilata netistä ja lukea tai kuunnella lukuaikapalveluissa. 

Torstaina kuvataan Pirkkalaiskirjailijoiden tilassa Kirjailijavartti ja on minun vuoroni esiintyä. Olen kirjoitellut ylös, mitä haluan sanoa. Harva niitä jaksaa katsoa. Kirjailijavartit löytyvät Youtubesta. Pitäisi keksiä alkuun jotain oikein koukuttavaa. Antelias kaula-aukko ei taida enää tepsiä, voisi tietty kokeilla.

Nuoriso kävi eilen ja keskustelimme tekoälystä. Siskoni teki minulle tekoälyllä matkasuunnitelman ja pyysi karttaa reitistä. Tekoäly sijoitti Oulun Suomen itärajalle. Luottamus tekoälyn taitoihin karisi. Kun pyysin karttaa, Tamperekin oli muuttanut ihan itärajan kylkeen. 

Puhuimme kahvia juodessamme  siitä, että opettajat voivat teettää opiskelijoiden arviot tekoälyllä. Kohta olemme pisteessä, jossa oppilaat tekevät työt tekoälyllä, jotka opettajat puolestaan arvioivat tekoälyllä. 

 

Sisäinen kiroilija

Kirjat tuotiin keskiviikkona. Sitä ennen ne ehtivät käydä kertaalleen täällä Tampereella ja siinä välissä Helsingissä. 

Jännä, miten sitä odottaa päivää, jolloin saa romaanin käsiinsä, eikä se sitten tunnu oikein miltään, korkeintaan vähän häpeälliseltä. Kuljetuslaatikko oli hieman vahingoittunut ja parin kirjan kansi lievästi tärveltynyt, mutta sehän sopi tunnelmaani erinomaisesti. 

Pelottaa, sillä Lääketieteen sanakirjaa eivät ole lukeneet kokonaan muut kuin minä ja kustannustoimittaja, kustantamon väki ja tietysti ne muiden kustantamojen työntekijät, jotka ovat aiemmin sen hylänneet. Voi olla, että he ovat vilkaisseet muutamaa ensimmäistä sivua ja ajatelleet, että v-ttu mitä paskaa. Anteeksi kiroiluni, en oikeastaan kiroile koskaan ääneen tai korkeintaan silloin kun olen yksin ja lyön varpaani kynnykseen. Olen sisäinen kiroilija, ihan kuin romaanihenkilöni Hilppa.

Mieleni tekisi julistaa joka paikassa, että en ole kuitenkaan romaanin Hilppa. Nyt sitten joku ajattelee, että minun täytyy olla Hilppa, sillä vakuuttelen, etten ole. Olen Hilppa, Helmi, Usva, Ville, Armi ja Hannu. Olen jopa Hynylä.  

Maanantaina tulee äänikirja, jonka lukee Kaija Pakarinen. Tai luultavammin hän on jo lukenut sen. Lisään hänet tuohon lukijoiden listaan. 

Paperikirjaa on tilattu muutamaan kirjastoon ja varauksiakin näyttää olevan. Rakkaaseen omaan Piki-kirjastooni sitä ei ole ainakaan vielä tilattu, vaikka poikani laati hankitaehdotuksen. Tuntui, ettei itse voi sellaista tehdä.  Rakastan kirjastoja ja siksi haluaisin Lääketieteen sanakirjan jokaiseen niistä.

Kuten huomaatte kärsin työn valmistumiseen liittyvästä pahanlaatuisesta  tyhjyydestä, häpeästä ja alakulosta.  

Lääketieteen sanakirja

Sain luettua tulevan romaanini Lääketieteen sanakirja taittovedokset kertaalleen. Taittovedosten lukeminen on vastenmielistä, sillä tekstiin ei saa enää tehdä suuria muutoksia. Löysin yhden merkittävän virheen. Se oli syntynyt, kun vaihdoin kahden henkilön  nimiä päikseen. 

Kirjaa kirjoittaessa voi tuntea olevansa jumala, sillä on mahdollista valita romaanihenkilöt, heidän ihmissuhteensa, nimensä, ammattinsa, asuinpakkansa, ongelmansa, ilonsa ja surunsa. Taittovedoksia lukiessa jumaluus on kaukana.

Romaanin kustantaja Lind & Co on keskittynyt Suomessa e- ja äänikirjoihin, joten paperikirjaa saa käsittääkseeni vain kustantamosta (toivottavasti myös kirjastoista). Romaani tulee tunnettuihin  lukuaikapalveluihin.  E- ja äänikirjaa myyvät ainakin Suomalainen kirjakauppa ja Adlibris. 

Suosittelen romaania niille, jotka haluavat lukea kevyehköä kirjaa, joka ei sijoitu kahvilaan, jonka henkilöt eivät jätä arkielämäänsä ja lähde kiertämään maailmaa, romaania joka saattaa naurattaa ja jossa on kissa,  Ehkä joku herkkä lukija itkeekin. Romaania, joka voi antaa jotain ajattelemisen aihetta.  

Onnellinen loppu taataan.

Pakkanen jatkuu ja Metso-kirjaston ovelle johtavan liuskan kaiteelle on muodostunut jäänäppylöitä (kts. kuva yllä).

S sanoi lukeneensa jonkun muotiasiantuntijan kommentin siitä, että suomalaiset naiset pukeutuvat talvisin makuupusseihin. Se on niin totta! Minullakin on makuupussitakki, vielä pitkä sellainen. Se on kevyt ja lämmin. 

P.S. Älkää unohtako kirjojani Ei saa elvyttää ja Ei saa mennä ulos saunaiholla ja lastenkirjaa Kuura ja karkaileva isomummo! Viimeksi mainitusta olen ihan ylpeä, vaikka tärkeimmässä suomalaisessa lastenkirjablogissa mainittiin, että nyt kaikki kirjoittavat karkailevista mummoista.

P.S. Pyydän anteeksi mainospainotteista julkaisuani. 

 

Pienet pettymykset

Maailmaa johtava herkästi loukkaantuva mieslapsi toimii niin vikkelästi, ettei sitä seuratessa ehdi edes vessassa käydä. Paras keskittyä omaan pieneen osuuteensa. Viime päivät ovat menneet romaanin editoinnissa, kirjaa lukiessa ja urheilusuorituksissa. 

Kirjailijaliitto järjestää jäsenilleen Ullmanilaisen unipiirin, mutta se järjestetään Helsingissä ja paikkoja on rajoitetusti. Niinpä me toteutamme Tampereella omamme ja olemme löytäneet ohjaajankin (minä en ole tehnyt mitään). Yhtään kokoontumista ei ole vielä järjestetty, eikä niistä tietenkään saa kirjoittaa. Olen varannut yöpöydän laatikkoon kynän ja pikkuisen vihkosen, johon voin kirjata uneni. 

Luen mitä olen vihkoon puoliunessa kirjoittanut: "Filmaus, elokuva, esiintymisestä pitää maksaa" ja "Näytän kartanoa järven rannassa kaverille: tuossa olemme asuneet."  

Unistani ei ole mihinkään. Mikä ihmeen filmaus? Kerron varmuudeksi, etten ole koskaan asunut kartanossa järven rannalla. Olen kyllä asunut homeisessa omakotitalossa. Tontilla virtasi pieni puro. 

Romaanini Lääketieteen sanakirja ilmestyy 16.3 e- ja äänikirjana (äänikirjan lukee Kaija Pakarinen). Paperikirjakin tulee, mutta se tehdään tarvepainatuksena ja sitä voi ostaa vain kustantamosta (Lind&Co), enkä tiedä sen julkaisupäivää. Tämän kanssa hieman kipuilen. Viisas kokenut kirjailija sanoi, että julkaisuun liittyy aina myös pieniä pettymyksiä.  

Kuvan olen ottanut jumpasta palatessani. Pimeydestä on hyötyä, voi heijastaa kuvia talojen seiniin.