Jutun juurilla

Osallistuin tiistaina Pirkkalaiskirjailijoiden järjestämään Jutun juurilla-tapahtumaan, jossa parveili kirjailijoita ja toimittajia, pääasiassa kirjailijoita. Molemmat edellä mainitut ammattiryhmät kirjoittavat, mutta ensin mainitut toivoisivat, että jälkimmäiset riipustaisivat nimenomaan kirjailijoista ja kirjoista. Mieluiten vielä niitä kritiikkejä. 

Alkuun järjestettiin paneeli, johon osallistui mm. Aamulehden päätoimittaja Sanna Keskinen. Hän sanoi, että alan digitalisoinnin myötä heille on selvinnyt, etteivät suuret joukot lue (=klikkaa) kirjakritiikkejä. Lukijat pitävät teatteriesitysten kritiikeistä (Tampere on teatterikaupunki, sanotaan) ja arkkitehtuurikin on nousussa (tarkoittanee lähinnä kuvia taloista ja tyylikkäistä sisustuksista), mutta eivät välitä kirjakritiikeistä.

Kirja-arvion vääntäminen vie paljon aikaa: ensin pitää lukea kirja (lukemiseen saattaa tärväytyä monta päivää) ja sitten täytyy vielä kirjoittaa arvio, jota suuret joukot eivät edes lue. Aamulehti ei siis enää julkaise kirjakritiikkejä, vaikka monet maakuntalehdet niitä edelleen tekevät. Turun sanomissakin on kirjakritiikkejä. Eikö Turussa seurata klikkauksia? 

Tapahtuman alussa kirjailijoille jaettiin siniset ja toimittajille keltaiset nimilaput ja kahvitauolla annettiin tehtäväksi puhua niiden kanssa, joiden rinnuksessa roikkui erivärinen nimikyltti. Ajauduin ihan tuokioksi Aamulehden päätoimittajan kanssa saman korkean pöydän ääreen. Hän näytti stressaantuneelta ja sanoin hänelle, että ymmärrän häntä. On pakko ajatella suuria lukijajoukkoja. Jälkeenpäin mietin, että miksi ihmeessä menin sanomaan niin. Kuin tehtäväni olisi ollut toimia rauhanvälittäjänä kirjailijoiden ja päätoimittajan välillä. Luulin olevani jonkinlainen amatööritason Martti Ahtisaari. 

Anna Elina Isoaro esitteli ansiokkaasti kaikki tämän kevään Pirkkalaiskirjailijoiden kirjat, joita oli peräti 57, esillä oli myös minun maaliskuussa julkaistu romaanini Lääketieteen sanakirja, jonka suosittelen lukemaan, sillä se on minun kirjoittamani. Ei kai sen kummempaa syytä lukemiseen tarvita. 

Jutun juurilla oli hyvin järjestetty tapahtuma, jolle annan arvosanaksi 9 1/2. Itselleni annan verkostoitumisesta arvosanaksi 6-.  

Paikallinen menestys!

Perjantaina vietettiin Pirkkalaiskirjailijoiden 80-vuotissynttäreitä. Yritin kääntää otsatukkani tyylikkäästi ja pöyheästi pois otsalta ja poltin vasempaan ohimooni punaisen läntin. M luuli, että siltä kohdalta on napsaistu ihokoepala.

Osallistuin Pirkkalaisten juhlallisuuksiin Tampereen raatihuoneella ja ravintola Laternassa. Raatihuoneella puheen piti joku nainen, joka on hierarkiassa Kalervo Kummolan alapuolella ja välitti myös pormestarin terveiset. Pirkkalaiskirjailijoiden puheenjohtaja puhui ja jaettiin Alex Matson-palkinto runoilija, kustantaja J.K. Ihalaiselle. Saimme kuohuviiniä, kahvia, sekä suolaista ja makeaa syötävää, molemmat oli aseteltu valmiiksi samalle lautaselle. Jos olisi halunnut nauttia pelkän leivonnaisen, olisi ollut pakko syödä myös voileipäkakkua.

Siirryimme ravintola Laternaan, jossa söin kantarellirisottoa, kuuntelimme vapaamuotoisempia puheita ja mainiota muusikkoa nimeltään Pelkkä Poutanen. 

Oli mukavaa, eikä mitään kamalaa tapahtunut. Seuraavana aamuna kuitenkin tuntui siltä, että tuli puhuttua liikaa ja se alkoi vähän ahdistaa. Lauloin ahdistuslaulua, Eppujen Ryyppäämään, ryyppäämään -sävelellä, mutta sanat kuuluivat "Ahdistaa, ahdistaa, joka aamu ahdistaa jne.", vaikka joka aamu ei ahdistakaan. Kyllä siitä apua oli. Häpeälaulu on samantapainen, ja siihenkin saa valita melodian ihan itse.

Kävimme lauantaina syömässä ravintola Nonnissa parin ystävän kanssa. Ruoka oli hyvää, eikä Nonni ollut liian hieno vaan sopivan rento. 

Näimme sen jälkeen Frenckellillä Kari Hotakaisen näytelmän Ihmisiksi, joka kertoo yhteiskunnan ulkopuolella jätevuorella asustavasta miehestä ja naisesta, jotka pyrkivät yhteiskunnan jäseniksi. Aamulehti nakkasi näytelmälle viisi tähteä, joka lisäsi odotuksia, mutta aiheutti myös pettymystä. Näytelmä tuntui jotenkin loppuvan kesken. Edessämme istui pariskunta, joka nauroi jo siinä vaiheessa, kun yhtään repliikkiä ei vielä ollut lausuttu. 

Ratinan Suomalaisessa kirjakaupassa lastenkirjani oli aseteltu pystyyn ja sen väliin oli pistetty lappu, johon oli painettu teksti Paikallinen menestys!