Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pollyanna. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pollyanna. Näytä kaikki tekstit

lauantai 28. lokakuuta 2023

Pirulliset sukkahousut

Käyn nykyään hengailemassa kirjaston lastenosastolla. Luin kirjojen nimiä ja huomasin mielenkiintoisen teoksen, jonka nimi oli Pirullinen poro (Pilkullinen poro).  Mielenkiintoni väheni lähes 90 prosenttia, kun ymmärsin kirjan oikean nimen. Varmasti erinomainen lastenkirja.

Haahuilin eilen L:n kanssa kirjamessuilla. Ostin messukeskuksesta leikkuulaudan.

Etsin oman kirjani, joka oli aseteltu täyteen ahdetun pöydän laidalle ihan kustantamon osaston äärimmäisen vasempaan nurkkaan. Tuntui pahalta, kunnes ymmärsin, että jonkunhan on sielläkin oltava. Kuten huomaatte, yritän vähitellen kulkea kohti  Pollyanna -vanhuutta. En ole vielä siellä, mutta teen jo tarvittavia harjoitteita. 

Kaiken lisäksi olin ostanut vyötäröä kiristämättömät sukkahousut, vaikka kiristävä vyötärökuminauha ei ole ongelmani. Jouduin koko päivän nostelemaan sukkahousujeni valuvaa housuosaa. 

Marjatta on kirjoittanut ihanan blogiarvion kirjastani (linkki)!