Joulukalenteri (3. luukku)

Päivi Haanpää haastatteli minua Kuurasta ja isomummosta Tampereen kirjafestareilla.  Haastattelu meni mielestäni tosi hyvin ja haastattelija oli erinomainen. Kuulijoita ei ollut edes kymmentä ja muutamat heistä olin valheellisesti houkutellut paikalle ämpäreillä, kahveilla ja konjakeilla. Lastenkirjahaastattelut järjestettiin toisen kerroksen nurkassa. Signeerasin parin kaverin kirjat. Heidän mielestään Kuura ja karkaileva isomummo oli ihana.

Kävin kuuntelemassa Sirpa Kähköstä, jolla oli useampiakin esiintymisiä suurissa saleissa. Siitä huolimatta kuulijat hädin tuskin mahtuivat niihin sisälle. 

Kähkönen puhui Jutta Urpilaisesta, jonka ahkeruudesta ja tunnollisuudesta mainittiin tänään Hesarissa moneen kertaan. Niinhän menestyneistä naisista aina sanotaan. Kympin tyttöjä ja tylsiä ahertajia, ilman suuria visioita ja nuorten lupaavien avustajien kähmintää. Kun haastattelija oli sanonut Kähköstä ahkeraksi kirjailijaksi, hän oli sanonut "Ei, minä olen lahjakas kirjailija". 

Tänään saatte joulukalenterista ruskean paperipussin, josta löytyy omena ja piparkakku. Älkää syökö kaikkea kerralla.

Tule Tampereen kirjafestareille ja muuta höpinää

Ostin eilen Inter Rail -kortin, kun sen sai vielä tarjoushintaan. Kolme tuntia ennen kyseisen tarjouksen päättymistä. Maksoin 25 euroa ylimääräistä siitä, että voin tarvittaessa perua koko homman. Kortti pitää aktivoida viimeistään 1.6.2024. 

Viime yönä luonnollisesti valvoin ja näin eteeni avautuvan Euroopan, myöhästelevät junat, roistot, jotka haluavat anastaa matkatavarani, luteiset hotellit, täydet junavaunut, pandemian ja huolen siitä, miten saan kaiken tavaran kulkemaan. Yritin tehdä rauhoittavia hengitysharjoituksia. Eivät ne auttaneet. 

Olen ollut vain kerran interrailaamassa, olin silloin 17-vuotias. Moni asia on muuttunut sen jälkeen. Ostin tuolloin Inter rail -kortin Kuopion rautatieasemalta, nyt sen saa vain nettikaupasta. Kortti oli pieni vihkonen, johon saattoi ihan itse kirjoittaa kynällä seuraavan pääteaseman. Mietittiin kiinnostaisiko matkustaa Lagnauhun (semmoisessakin paikassa käytiin, kun sattui sopivasti matkan varrelle, sain kutisevia näppylöitä) vai Venetsiaan (juotiin elämämme kalleimmat Coca colat). Mahdollisimman monessa maassa piti käydä. 

Tuskin pääsen tällä kertaa kuulemaan, kun freiburgilainen taksinkuljettaja soittaa ja laulaa niityllä Leonard Cohenin biisejä. En tule todennäköisesti käymään paikallisten asukkaiden kanssa salaisessa homodiskossa, jossa nähtiin miehiä tanssimassa hitaita keskenään (kova juttu niihin aikoihin), yöpymään ihmisten lattioilla tai retkeilymajojen yhteisissä makuusaleissa. 

Eilen äänitettiin Kirjakävelyllä podcast, tänään mietin, että mitäköhän kaikkea tuli sanottua. Laitan linkin, kunhan se julkaistaan.

Sunnuntaina järjestetään Tampere-talolla kirjafestarit. Esiinnyn sunnuntaina klo 12 tilassa, joka nimi on Puistolämpiö 2. Olisin kiitollinen, jos joku jaksaisi tulla kuuntelemaan. Paljon mielenkiintoista ohjelmaa on tarjolla. Sunnuntain ohjelman linkki löytyy tästä: Sunnuntain ohjelma.

Kirjafestareilla ja Puustissa

Torstaina järjestettiin Laikussa Eeva-Liisa Manner -seminaari kirjailijan satavuotisjuhlien kunniaksi. 

Näin joskus kouluaikoina Mannerin näytelmän Poltettu oranssi Kuopion kaupunginteatterissa. En ymmärtänyt Poltetusta oranssista juuri mitään. Muistaakseni näytelmässä nuori nainen sairastuu psyykkisesti. Nyt Poltettu oranssi on kuultavissa Ylen Areenassa Auli Mantilan sovittuksena ja Mantilan ohjaamana. Aion kuunnella. Katsotaan ovatko vuodet tuoneet lisää ymmärrystä, epäilen. 

Seminaarissa jaettiin kymmenentuhannen euron Eeva-Liisa Manner  -palkinto runoilija Susinukke Kosolalle ja Mannerin nimellä kulkevat apurahat Tiina Lehikoiselle ja Milka Lehtoniemelle. Oli ihana seurata palkintojen jakamista. Palkitut saivat isoimmat koskaan näkemäni kukkapuskat (mitenköhän Susinukke Kosola sai kannettua kukkansa Turun junaan). Liikutuin noista hetkistä niin että yllätyin itsekin. En usko, että mikään oma palkinto vaikuttaisi samassa määrin, sillä ajattelisin kuitenkin, etten ole sitä ansainnut. Olen saanut ainoastaan stipendejä, joita jaettiin koulussa. Niitä sai kun oli kiltti, teki läksynsä ja luki kokeisiin. 

Kävin eilen Tampereen Kirjafestareilla, jotka järjestettiin Tampere-talossa. Kuuntelin kun kirjailija Johanna Hulkko haastatteli tamperelaista Niina Hakalahtea tämän uusimmasta romaanista Kaleidoskooppi (suosittelen). Romaanissa pariskunta saa ainoan lapsensa lapsentekoiän loppumetreillä. Lapsi osoittautuu "haastavaksi" jo vauva-ajasta lähtien. Mitään spesifiä diagnoosia ei koskaan löydy. 

Hakalahti mainitsi haastattelussa sanomalehti-ilmoitukset, joissa vanhemmat iloitsevat lapsen syntymästä ja joiden alla lukee onnelliset tai sitten peräti ikionnelliset se ja se. Harmittaako niitä, jotka tyytyivät onnellisiin, sillä tuntuuhan se laimeammalta kuin tuo ikionnelliset. 

Kaikissa elämän käänteissä vertailu on pahasta, mutta minkä sille voi. 

Seuraavaksi Tampere-talossa tuli palohälytys (joku sulake oli palanut, tulipaloa ei ollut kuitenkaan) ja messuyleisö komennettiin ulos pakkaseen värjöttelemään. Minä kipitin kahvila Puustiin (sitäkin suosittelen). Palasin vielä kuuntelemaan tietokirjaraatia, jossa tietokirjoja ruotivat Pasi Heikura, Olli Löytty ja Anne Mäntynen. Olen tullut tietokirjaikään ja tilaisuuden jälkeen olisin halunnut lukea kaikki ruoditut kirjat. 

Tampereen Kirjafestarien eduksi on pakko sanoa, että kirjailijahaastattelut kuuli vaivatta toisin kuin muissa vastaavissa tilaisuuksissa. Näyttelyosuus oli huomattavasti vaatimattomampi kuin Helsingissä.

Olen apealla mielellä. Ensi viikolle suunnitellut Otavan pippalot peruuntuivat. Mietin lähtisinkö siitä huolimatta Helsinkiin.