Joulukalenterin 12. luukku

Tämän aamun joulukalenterin luukusta paljastuu kääre. 

Moni on jakanut vuosi Spotifyssa paketteja tai hienommin englanniksi 2025 Wrapped on Spotyfy. Yle lähetti kääreen, joka on periaatteessa vastaava palvelu, tilasto siitä miten olet käyttänyt Yle Areenaa. Vuosikatsaus tai henkilökohtainen vuosikertomus, jota en ole pyytänyt. Kääre on minusta huonosti toimiva sana. 

Ylen kääreen mukaan katsoin Areenasta 18 tuntia ohjelmaa nimeltä Husdrömmar. Ohjelmassa seurataan pariskuntia (taisi siinä olla joku yksin asuvakin), jotka rakentavat taloa. Muutama heistä päätyy avioeroon, kaikkien rakennusbudjetti ylitetään ja aikataulut kusevat. Useat heistä haaveilevat uuteen kotiin muuttamisesta juuri jouluksi, mutta talo ei ole valmis vielä juhannuksenakaan. Lopulta rahat loppuvat ja muutetaan rakennustyömaan keskelle.

Raportin mukaan muut ikäiseni ovat katsoneet ohjelmaa La Promesa -Salaisuuksien kartano. En ole katsonut ainuttakaan sarjan jaksoa, ehkä pitäisi. 

Areenasta kuuntelemieni radio-ohjelmien ykkönen oli Ruben Stillerin ohjelma. Välillä minua ärsytti, sillä Stiller kutsui vieraakseen lähinnä miehiä. Yleensä tiedotusvälineissä naisten ja miesten suhde on yhden suhde kolmeen, mutta Stiller alitti tämänkin (havainto perustuu mutuun).  Radio-ohjelmien kakkonen oli tietysti Muistojen bulevardi. 

Joulun allakin olen huolestunut ilmaston muutoksesta. Suomessa valtio tukee rahallisesti lihan syömistä, lentämista ja vieläpä turkistarhausta.  

Nyt sitten katosi muutama lukija. Sanoin pojalleni, etten ole saanut vihapostia blogiini. Hän sanoi, että se johtuu siitä, etten ole suosittu. Kunhan minusta tulee menestyskirjailija, niin minuakin aletaan vihdoin vihata. Suosittelen norjalaista fiktiivistä sarjaa Berit -parempi mies, jossa kerrotaan nettitrollista.  Löytyy Areenasta.

Aamu on paras

Pidän nykyisistä aamuistani, niiden hiljaisuudesta ja kiireettömyydestä.

Eräs runoilija kärsii siitä, että aamu on parasta aikaa erilaisille liikuntasuorituksille, runojen lukemiselle ja kirjoittamiselle. Aamua on vaan liian vähän. Tunnistan ongelman. Yöllä aivot jotenkin puhdistuvat ja heti herättyä ne ovat hetken ajan vastaanottavaiset, mutta myös tuottavat uusia ajatuksia.

Tänä aamuna jumppasin ja mietin, että entä jos tästä tehtäisiin elokuva. Makuuhuoneen matto, yöpaita, puntit ja kuminauha. Epätäydelliset suoritukset ja vartalo. Kun elokuvan päähenkilö ui uimahallissa (usein ui), hän korjailee ensin uimalasien asentoa, ojentaa virheettömän vartensa täyteen mittaan, heittää kätensä ylös ja hyppää altaaseen kauniissa kaaressa. Hän vetää pitkiä sujuvia vetoja, joita kuvataan yläkantista. Uimahallissa ei ole meteliä, roiskimista, törmäilyä, vesijuoksijoita, vesijumppaajia, uimavalvojia eikä yleensäkään ketään muuta kuin tuo olympiauimarin tasoinen hyväkroppainen mies tai nainen. Milloin olette nähneet elokuvassa keski-ikäisen ylipainoisen naisen, joka laskeutuu varovasti veteen ja räpiköi siellä energiaepätaloudelliseen tahtiinsa?

Katsoin Areenasta brittisarjan Normaaleja ihmisiä, jonka viimeisessä osassa Marianne ui tyhjässä altaassa, näkee sitten altaan reunalla keski-ikäisen naisen ja katsoo tätä hetken. Sarja perustuu Sally Rooneyn samannimiseen romaaniin, jota en ole lukenut. Normaaleja ihmisiä on jonkinlainen rakkaussuhteen (ja kahden nuoren ihmisen) kehityskertomus ja pidin siitä kovin vaikka suhteen takaiskut ottivat koville. Päähenkilöille toivoi kaikkea hyvää. Kai se kirjakin on luettava.

Filosofi viljelee

Tarkastan aamuisin viherkasvini, katson niitä kuin puutarhuri tomaatintaimiaan tai maanviljelijä viljapeltojaan. Ylpeyteeni liittyy ripaus huolta. Suihkutan kasvien lehdille vettä muovisesta suihkepullosta. Olen kuullut väitettävän, että jos ihmisellä on lemmikkeinään enemmän kuin kuusi kissaa niin se on patologista, viherkasvien suhteen raja lienee korkeampi.

Vihannespunkkien piinaama kiinanruusuni vaikuttaa toipuvan. Leikkaus ja muut hoitotoimenpiteet tuottavat tuloksia ja se kasvattaa uusia lehtiä kuin ihminen ihoa vaurioituneen tilalle.

Olen vuosia sitten osallistunut kahdelle lääkäreille suunnatulle viikonloppukurssille, jotka piti ihana, viisas Torsti Lehtinen. Toinen kursseista käsitteli filosofiaa ja toisella opettelimme kirjoittamista. Ilman Torstia ei olisi tätä blogia eikä kahta romaania. Joku siellä saattaa ajatella, ettei se olisi suurikaan puute, mutta jos tätä nyt lukee niin todennäköisemmin ajattelee toisin.

Ylen Areenasta on nyt mahdollista kuunnella ohjelma Kuusi kuvaa kirjailija Torsti Lehtisen elämästä (linkki). Suosittelen sen kuuntelemista.

Kalliossa syntynyt ja siellä edelleen asuva Lehtinen kokeili aikoinaan perheineen maalaiselämää. Torsti luki kirjan perunoiden viljelystä. Oppaassa neuvottiin, että perunat tuli istuttaa 30 cm välein. Torsti mittasi viivottimella oikean istutusvälin ja lapset asettivat siemenperunat täsmälleen oikean välimatkan päähän toisistaan.  Perheen maalaiselämäkokeilu jäi lyhyeksi.

Asuimme aikoinaan omakotitalossa, jonka kukkapenkit sulautuivat hoidossamme luontoon. Ex-mieheni innostui parsan viljelystä, mutta en muista, että olisimme saaneet koskaan nauttia sadosta. Hankimme vielä viljelypalstankin, joka erottui muista runsaan juolavehnäkasvustonsa ansiosta.

Minuakin on haastateltu Kuusi kuvaa ohjelmaan, mutta en pysty häpeän vuoksi ohjelmaa enää kuuntelemaan. Jos kiinnostaa niin areenasta se varmaan löytyy.