Olen menossa tilaisuuteen, jossa puhutaan vähälevikkisestä laatukirjallisuudesta otsikolla Mitä on vähälevikkinen kirjallisuus ja miksi sitä tarvitaan? Joku saattaa olla sitä mieltä, ettei sitä tarvita mihinkään.
Hallitus lopetti tuen, jolla vähälevikkistä laatukirjallisuutta ostettiin kirjastoihin. Rahalla hankittiin mm. esseekokoelmia, runokirjoja, lastenkirjoja, tietokirjoja ja romaanejakin. Tukisumma oli 860 000 euroa, joka jaettiin kirjastojen kesken. Suomessa on 280 pääkirjastoa, 437 sivukirjastoa, 11 laitoskirjastoa ja 128 kirjastoautoa. Jos tämä raha jaettaisiin pää- ja sivukirjastojen kesken, siitä tulisi noin 1200 euroa/ kirjasto, jolla saisi ostettua yli kolmekymmentä teosta (olen saattanut laskea jotain väärin, mutta kyllä joku sitten korjaa). Nyt ei sitten saa, koska sitä rahaa ei enää tule.
Valtio muuten maksoi turkistarhaajille yli 50 miljoonaa euroa korvausta lintuinfluenssan takia lopetetuista eläimistä. Siitä saa vähän mittakaavaa. Huvittavaa, että ne ihmiset, jotka ovat sitä mieltä, että kirjailijoiden pitäisi tulla toimeen kirjojen myynnillä ilman tukea kuten apurahoja (voin vakuuttaa, että se johtaisi monen kohdalla nälkäkuolemaan), ovat valmiita tukemaan vaikkapa turkistarhausta.
Onhan tässä maailmassa suurempiakin murheita. Olen jossain vaiheessa siteerannut Anna-Stina Nykästä, jonka elämässä tapahtui muutama vuosi sitten tosi rankkoja asioita, hänen isänsä, siskonsa ja miehensä kuolivat lyhyellä aikavälillä. Kodin kuvalehden haastattelussa hän kertoi lohduttautuvansa sillä, että kuvittelee elämän televisiosarjaksi: "Tässä jaksossa tapahtuu tällaista, ja sitten tämä on nähty. Sitten tulee seuraava jakso, ja siinä voi tapahtua jotain ihan muuta". Käytän tätä tällä hetkellä koko maailman mittakaavassa.
Maailma menee eteenpäin, vaikka nyt se tuntuu ottavan pitkiä askeleita taaksepäin.
Mistä tämä transviha on yhtäkkiä ilmaantunut? Minun on vaikea ymmärtää, mitä pahaa transihmiset ovat tehneet. Ehkä seuraavassa jaksossa asiat ovat paremmin.
