Maltillisesti

Olen maltillisesti eläkkeellä. En ole ryhtynyt riehumaan. Kirjoitan, luen, käyn kuntosalilla ja juon päivittäiset pullakahvini. Yksi tapahtuma päivässä riittää. Hammastarkastus on tapahtuma, kaupassa käyminen on tapahtuma, elokuvan katsominen elokuvateatterissa on erityistapahtuma, ihmisten tapaamisen jälkeen on levättävä pari päivää. 

Kirjastokäynti on yhtä vähän tapahtuma kuin hiusten peseminen. Käyn kirjastossa melkein joka päivä. Nyt kirjaston kahvila on suljettuna viiden viikon ajan. Miten minä pärjään?

Katsoin Wim Wendersin elokuvan saksalaisesta kuvataiteilijasta Anselm Kieferistä. Elokuva oli 3D-esitys. Olen aiemmin nähnyt 3D-versiot Avatar -animaatioelokuvasta ja Sodankylän elokuvafestivaaleilla Godardin elokuvan Goodbye to Language. Jälkimmäinen vaikutti  humalaisen kuvaamalta, sillä välillä kaikki kellahti ihan kallelleen. 

Siispä 3D-lasit silmille. Anselm Kiefer on pykännyt itselleen valtavan työtilan ja mystisen maailman vanhoihin teollisuusrakennuksiin. Elokuvassa seurataan kun taiteilija ajaa keskeneräisten ja valmiiden taideteosten keskellä polkupyörällä, räiskii maalia valtaville maalauspohjille (ovatkohan ne puuta?) ja polttaa maalauksiin kiinnitettyjä ruokoja. Avustaja sammuttaa palonalut. Välillä seuraamme pikku Anselmia. 

Liikutaan valtavassa kirjastossa, hiekkakasassa, hökkeleistä kasattujen tornien keskellä ja talvisella pellolla. Jotain hyvin mystistä elokuvassa  ja taiteilijassa on.  Häntä epäiltiin jossain vaiheessa uusnatsiksikin, sillä hän kuvasi taideteokseen natsitervehdyksen. Kiefer on käsitellyt töissään suhdettaan Saksan menneisyyteen.  Hän syntyi pari kuukautta ennen Saksan antautumista.

Taidemuseo Göstaan on hankittu yksi Kieferin työ.  Sen nimi on Väinämöinen Ilmarinen ja siellä sitä voi käydä katsomassa. 

 

Helminauhaa

Kävin Sara Hildenillä katsomassa ranskalaisen Jean-Michel Othonielin näyttelyn Under an Endless Light. 

Paljon kookkaita helminauhoja. Yhdet helmet roikkuvat jopa museon pihapuussa. Mietin, ovatko jotenkin kiinni oksassa. Pystyisikö tuonne kiipeämään ja pudottamaan kalliit helmet maahan. Onko valvontakameroita? Minua ei kannata epäillä jos niin käy, sillä olen surkea kiipeämisessä ja nilkkakin on vielä kipeä.

Sara Hilden taidemuseon aulaa varten tehtyyn taideteokseen on kasattu vihreitä ja hopean värisiä valaistuja lasitiiliä.  

Näyttelyssä on esillä suuria maalauksia, joissa on kuvattu tyyliteltyjä lähes abstrakteja kukkia sekä vulkaanisesta lasista ja kastanjapuusta muovattuja veistoksia, jotka näyttävät melkein ihmisten rintakuvilta, mutta eivät kuitenkaan ihan. 

Yhdessä huoneessa on ruostumattomasta teräksestä valmistettuja helminauhoja, jotka muodostavat solmuja. Niiden kyljistä voi nähdä oman kuvansa monistettuna. Kuitenkin niin pienikokoisena, etteivät virheet näy.

"Othonielin installaatiot ja veistokset eivät ainoastaan heijasta ympäristön loistoa vaan myös valaisevat sen maagista olemusta. Niitä luonnehtii mahtavuus, ja ne käyvät vuoropuhelua sekä historian että innovaation kanssa." (Näyttelyn esittelystä)

Sara Hilden taidemuseo osti taiteilijan Muranon lasista valmistetun helminauhamaisen työn  kokoelmiinsa jo 2010 (ostovuodesta en ole varma, teos on valmistunut 2010).

Jos en tietäisi, että Othoniel on arvostettu taiteilija ja ritariksi lyöty mies, epäröisin saako näistä pitää. Ovatko työt liian kimaltavia ja koristeellisia.  Liian kauniita.

Uskalsin tykätä näyttelystä, sillä onhan töillä asiantuntijoiden hyväksyntä. Nautin taideteosten kauneudesta ja jälkeenpäin Cafe Saran korvapuusteista ja kahvista. 

Tampereella on nyt esillä kiinnostavaa taidetta. Pitäisi nähdä myös Finlayson Art Area -näyttelykokonaisuus ja Tampereen taidemuseossakin kuuluisi poiketa. Purettavasta toimistotalosta tehdään kesän ajaksi elämyksellinen taidekeskus. Siitäkin pitäisi olla jotain mieltä.

Minullakin on mielipiteitä, usein aika epävarmoja ja tiuhaan vaihtuvia. Othonielin näyttelyä suosittelen (Hesarikin suositteli).

Guilty pleasure

Vuosi sitten hakeuduin yksityiselle terveysasemalle gynekologisten oireiden vuoksi. Gynekologi teki ultraäänen ja otti kohdun limakalvolta näyteen (ei ollut kivaa), jossa ei todettu mitään pahanlaatuiseen viittaavaa. Maksoin käynnistä useamman satasen. 

Nyt hakeuduin gynekologille samojen vaivojen vuoksi ja sanoin, että jos otetaan näytteitä, vaadin päästä gynekologian poliklinikalle. Maksoin vastaanotosta ja vastaanotolla tehdystä ultraäänestä 311 euroa ja sain lähetteen. Kutsu Taysin gyn pkl:lle tuli jo heinäkuulle. 

Ymmärrän, että naisen pitää maksaa gynekologikäynneistä, jos haluaa käydä vaan "tarkastuksissa", mutta on kohtuutonta, että oireiden vuoksi tehtävistä välttämättömistä tutkimuksista  joutuu maksamaan näin paljon. En tosin edes kokeillut hakeutua vaivoineni terveyskeskukseen. 

Suomen kuvalehdessä kysyttiin tunnetuilta henkilöiltä, mikä "guilty pleasure" heillä on. Minä katson tositelevisio-ohjelmia. 

Viimeksi seurasin ohjelmaa Kolmiodraama MTV katsomosta. Saatoin hypätä tylsien kohtien ohitse.

Osallistujat valitsivat itselleen asuinkumppanin neljäksi viikoksi kahdesta ehdokkaasta. Samalla he toivoivat elämäänsä rakkautta. Valinta perustui lyhyeen viestittelyyn, jonka aikana he eivät tavanneet kasvokkain. Kun tyypit olivat asuneet yhdessä viikon verran muutti hylätty ehdokas samaan asuntoon.  

Ohjelmassa oli paljon vaivaannuttavia hetkiä, mutta myös ihan aitoa ihastumista. Yksi kolmikko oli selvästi valittu sillä ajatuksella, että yhteentörmäyksiä tulee väistämättä.  

Osallistujat olivat sisäistäneet sen, että suhteesta, omista tuntemuksista ja toisen vioista kuuluu keskustella jatkuvasti. Savolainen Terhi halusi toistuvasti mennä "syvviin vessiin". Fiksuimmat ja kauneimmat löysivät toisensa. 

Kolmiodraamasta jäi lopulta vähän niljakas ja syyllinen olo.  Luovuin MTV katsomostakin, otin vuorostaan Netflixin ja nyt katson siskoni suosittelemaa sarjaa nimeltä Hacks, joka vaikuttaa lupaavalta.

 

Maggara

En usko hiustuotteisiin, jotka suojelevat hiuksia suoristusraudan kuumuudelta. Olen teeskennellyt uskovani. Pyydän anteeksi kampaajaltani. 

En usko kalliisiin kasvovoiteisiin, homeopatiaan, aromaterapiaan tai reikihoitoon.  

En usko, että juhannusyönä katolle heitetyn kengän kärki osoittaa suunnan, johon ihminen myöhemmin muuttaa.

Vietin juhannuksen ensin isän ja sitten siskon perheen luona. Isäni on meteorologi ja hänellä oli aina tapana sanoa, että Suomen kesässä on yksitoista hellepäivää, se ei enää pidä paikkaansa. 

Siskon luona grillattiin maggaraa. Mietittiin, että vegemaito (niitähän on useita) voisi olla maido. Näitähän voi keksiä lisääkin. Vuusto ja zuusto ovatkin jo ihan normikamaa.  Olen joskus tehnyt vegemunakasta. Munagas?

Näin Lidlissä miehen, jonka beigen liivin pitkää repeämää oli kursittu kokoon paksulla ruskealla langalla. Tuo näkyvä ompelujälki aiheutti minulle kokovartalosäälihumahduksen. Mies ei ostanut mitään. Hän vain ojensi pullonpalautuskuitin kassahenkilölle ja sai rahat. Näin hänet vielä kadulla kävelemässä. Mies työnsi kätensä joka ikiseen vastaan tulevaan roskikseen. 

Kuva on otettu Salon kaupungin keskustasta läheltä toria, jossa kävimme munkkikahveilla.

Matosammakon kutu

Asunnossani kävi miehiä (miksi automaattisesti oletan heidän olleen miehiä?) vaihtamassa tuloilman suodattimet, jotka sijaitsevat ikkunoiden yläpuolella. Reitin piti olla vapaa. Pelkäsin kovasti kurkkuverhojeni puolesta ja jätin keittiöön lapun, jossa varoitin kasvin varren heiveröisyydestä. Kurkku selvisi koettelemuksesta. 

Nilkkakipu käy psyyken päälle (en pysty käymään kävelyllä), kun samaan aikaan maailman ja Suomen tila suututtavat ja surettavat. 

Kävin eilen hoitamassa psyykeäni kuntosalilla, uimahallissa, kahvilassa ja elokuvissa (Wicked little letters). Helpotti vähän, mutta en voi jatkaa näin. Näen kaikkialla ontuvia ihmisiä, ihan kuin lasta odottaessa havaitsin raskaana olevia naisia joka puolella.

Wicked little letters oli pettymys. Parasta elokuvassa olivat kaupunkilaisille lähetettyjen kirjeiden sisältämät herjaukset.  Olisi pitänyt kirjoittaa ylös.  

Yritän keksiä niitä itse: Sinä lyttyaivoinen sian äpärä.  Matosammakon kutu. Maho halpishuora. Kyyn poikanen.  Rapajuoppo ääliötrolli.  Impotentti natsipaska.

Ei onnistunut. Herjaukset sisältävät yleensä sukupuolielimiä tarkoittavia sanoja. Yritän pitää blogini asiallisena.  

Junan netti lakkasi toimimasta.

Hyvää juhannusta!

Kirjallisuuden peili

Liwre 2024 kokous Lahdessa on lusittu.  Toivon, että altistuminen fiksujen ihmisten läheisyydelle tartuttaisi minuunkin viisauden.  Leviäväthän monet tauditkin suljetussa tilassa.

Liwre 2024 kokouksen teemana oli kirjallisuuden peili ja aiheesta kuultiin neljätoista hyvinkin erilaista alustusta.  Anneli Kanto sanoi puheensa alussa, että kirjailija kirjoittaa itsensä läpi ja lukija lukee itsensä läpi. No se sanottiin vähän monisanaisemmin ja hienommin. 

Unkarilainen Andrea Tompa mainitsi Gogolin: Älä syytä peiliä, jos jos naamasi on vino. Andrea Tompa muuten sanoi, että Unkarissa halutaan "suojella lapsia" vaikkapa erilaisten perhemuotojen näkemiseltä pakkaamalla moista haureutta sisältävä satukirja muovikelmuun. Sitä ei sitten  voi selailla kirjakaupassa, eikä turmellu. Epäilyttävää materiaalia ei saa myydä kahdensadan metrin säteellä kouluista (älkää muuten uskoko minua, sillä saatan muistaa tuon kaksisataa metriä väärin).

Ruotsalainen Anneli Jordahl (hän on kirjoittanut Kiven Seitsemästä veljeksestä version, jossa onkin  seitsemän siskosta) ihmetteli miksi hänen romaaneissaan on aina koiria ja lääkäreitä ja miksi romaanihenkilöt uivat lähivesistöissä. Mietin tietysti, mitkä asiat toistuvat omissa kirjoissani, joita on vain kolme, kaksi aikuisille ja yksi lapsille. Mummot, äidit, sairaudet, lääkärit, tyttäret ja siskot ainakin. Tekstissä, jota nyt kirjoitan on kissa kuten ensimmäisessä romaanissakin.  

Minun "festivaalipakettiini" kuuluivat yöpymiset ja ateriat.  Kaikki oli järjestetty erinomaisesti. 

Viimeisillä illallallisilla (eikö kuulostakin kohtalokkaalta) vegaaniannokseen kuului lautanen, jossa oli lähinnä raakoja juureksia ja pähkinöitä, kun muille tarjottiin kaikenlaisia herkuja. No onneksi saimme myös kaalikääryleitä. Jälkiruoaksi oli tarjolla littanaa rutikuivaa ruskeaa kakkua, ilman kuorrutusta, kun muut söivät vaaleanpunaista kermaunelmaa.  Jos olisin keliaakikko, olisin saanut muhkeaa suklaakakkua. Tunsin itseni askeetiksi, jota en suinkaan ole. 

Paljon jäi kertomatta. Suosittelen Liwre- tapahtumaa kirjallisuudesta kiinnostuneille. Alustukset, keskustelut, runo- ja proosaluennat ovat kaikille avoimia ja ilmaisia.