Asennetta

Torstain kahvakuulajumppa polttelee edelleen lihaksissani. Liikeet tehtiin pareittain, toinen väänsi viisitoista toistoa ja toinen lepäsi sillä aikaa. Parini t-paidassa luki "Asennetta". Piti näyttää, että minä kyllä jaksan.  Jos jotain nyt putoaa lattialle, en saa sitä nostettua. 

Nainen, jonka parina olin kysyi minulta "Käykö miehesi perjantain jumpassa", "Ei, miten niin?" Tämä mies laskee kuulemma toistoja ääneen. Vakuutin eronneeni. Ex-mieheni asuu toisella paikkakunnalla. Enkä minäkään laske ääneen.

Vastuskävelysauvojen kanssa kävellessä ei tule otettua kuvia, sillä sauvojen riisuminen ja pukeminen on hieman hankalaa. Nyt on vain vakuutettava teille, että olen nähnyt sinivuokon.  Te sitten päätätte, uskotteko minua.

Tämän  aamun Hesarissa presidenttimme hymyili leveästi Donald  Trumpin vieressä. He olivat käyneet pelaamassa golfia. Stubb muuten sanoi hiljattain, ettei meidän pidä ajatella, mitä USA voisi tehdä meidän hyväksemme vaan mitä me voisimme tehdä heidän hyväksensä.  

Aamun lehdessä haastateltiin amerikkalaisia siitä, että ostavatko he USA:ssa valmistettuja autoja. Pari haastateltavaa ei halunnut itsestään kuvaa ja sukunimeä lehteen, sillä pelkäsivät haastattelusta koituvan ongelmia.  

Jos olisin ostamassa jotain arvokkaampaa, pyrkisin välttämään amerikkalaisia tuotteita.

Mummodisko

Heräsin ajoissa herätyskellon soittoon. Palovaroittimien tarkastus siirtyi tähän päivään, joten minulla on mennyt kaksi aamua piloille asian takia. Olen lähdössä yhdeksäksi kahvakuulajumppaan, ja istun valmiina urheiluvermeissä hiukset suittuina odottamassa palovaroitinmiehiä. 

Mummoni kuoli minun iässäni. Näin sukulaisvierailulla hänen Ekg-nauhansa, rintakytkennöissä erottui pahannäköisiä  ST-laskuja. Tänä päivänä olisi tehty kiireellä koronaariangiografia ja pallolaajennustoimenpide. Hän olisi saanut lisävuosia elämäänsä. 

Luin mummon saamia kirjeitä, jotka olivat täynnä uskonnollisuutta, eipä niissä juuri muusta puhuttu kuin Jumalasta ja syntien anteeksi saamisesta. Vieraskirjassa häntä kiiteltiin vieraanvaraisuudesta.  Kaikki oli kirjoitettu nätillä kaunokirjoituksella.

Isäni asuu palvelutalossa, jossa järjestettiin eilen puolilta päivin mummodisko, jota veti näyttelijä Tuija Piepponen. Istuimme lounaalla, kun tyypit siirtelivät pöytiä pois tanssilattialta. Rastapäinen mies asetteli kaksi levysoitinta ja kaiuttimet paikoilleen.  Itse tapahtuma jäi harmillisesti näkemättä.  Muistan Piepposen Kuopion kaupunginteatterista, hän on kuulemma edelleen yhtä pirteä ja nauravainen.  Pirteät ihmiset ovat hieman epäilyttäviä. 

Rikos ja korvapuustikahvit

Toimittaja Hannu Karpo on kuollut.  Muistan televisio-ohjelman nimeltä Karpolla on asiaa. Ex-miehelläni oli tapana sanoa "Karpolla on asiaa, mutta ei minulle". 

Joitakin vuosia sitten filkkareilla esitettiin muutama Karpon tekemä televisio-ohjelma. Näytetyissä ohjelmissa kuvattiin ainakin köyhän perheen häätöä ja asunnottomia alkoholisteja. Niitä ihmisiä, joiden äänenä Karpo toimi. Hannu Karpo oli läsnä näytöksessä ja hän puhui meille. Mies oli karismaattinen, ja jutut olivat todella hyviä. 

Lepää rauhassa Hannu Karpo. 

--------------------------------------------------------

Kävin teatteriretkellä Helsingissä. Retken oli järjestänyt Tampereen teatterikerho ja se oli jotenkin tosi soma. Bussi lähti Tampereelta 11.15 ja matkalla tarjoiltiin viiniä. Kukaan ei ollut humalassa, vaan joimme viinitilkkamme muovimukin pohjalta sivistyneesti. Ikärakenne oli sellainen kuin olin kuvitellutkin. Pidimme huoltoasemalla pissatauon. Jätimme teatterille tullessamme takit bussiin, eikä tarvinnut jonottaa vermeitä narikasta. Meille oli tilattu väliajalle korvapuustikahvit. 

Kävin ensimmäistä kertaa Q-teatterissa, enkä varmasti viimeistä. Tällä kertaa esitettiin Fjodor Dostojevskin romaaniin Rikos ja rangaistus perustuva näytelmä. Tapahtumat oli siirretty Helsinkiin, jota riivasi s-nallinen helle. Näyttelijöiden naamat oli maskeerattu punaisiksi ja heillä oli suihkupullot, joilla he suihkuttivat kosteutta iholleen. 

Raskolnikovista oli tehty teatterikoulun opiskelija, joka oli joutunut jättämään opintonsa rahan puutteen takia. Näytelmässä oli neljä näyttelijää, Lotta Kaihua, Elena Leeve, Miro Lopperi ja Hannu-Pekka Björkman, jotka kaikki esittäytyvät Raskolnikoviksi. 

Juoni lienee kaikille tuttu, mutta näytelmätoteutus oli uusi ja hieno. 

Hannu-Pekka Björkman hyppäsi välillä poliisin rooliin (muutkin näyttelijät tekivät useita rooleja). Voisin katsoa vaikka kuinka pitkään kun Björkman hakee kahvikupin, kaataa siihen kahvia ja juo kahvinsa. Miehellä on käsittämätön lavakarisma. Miro Lopperi taas taipui fyysisesti ihan mihin vain. Lotta Kaihua ja Elena Leeve olivat erinomaisia hekin. Kiihkeä ja intensiivinen meininki. Loistava ohjaus oli Esa-Matti Smolanderin.

Näytelmässä osallistutetaan myös katsojia, mutta ei mitenkään pelottavassa määrin. 

Katsoin, että  kaikki tulevat esitykset ovat loppuun varattuja. Säälin niitä, jotka eivät tätä näe.  Paluumatkalla käytiin taas huoltoasemalla pissalla ja saatiin viiniä. Hyvä reissu!

Kuvassa Lotta Kaihua, Elena Leeve, Miro Lopperi ja Hannu-Pekka Björkman. Kuuvaaja Mitro Härkönen

Mene kahville Maijan kanssa!

Kahvakuulajumpassa kävelimme toinen käsi  kohotettuna kohti kattoa, ja kannattelimme kahvakuulaa korkealla päämme yläpuolella. Vaatii hyvää keskivartalon hallintaa, muuten kahvakuulakäsi vääntyy minne sattuu. Taustalla soi trendikäs musiikki. Minulle tuli mieleen catwalkilla kävely. En ole tosin koskaan työskennellyt mallina. Kukaan ei ole pyytänyt. 

Kaikki näyttivät nyt niin ryhdikkäiltä ja määrätietoisilta, olisi tarvittu enää jotkut oudot vermeet ja korkeat korot. 

Jumpassa oli tosi kivaa ja tunsin itseni nuoreksi ja joustavaksi. 

Nykyään monet ihmiset seuraavat elintoimintojaan, liikkumistaan ja nukkumistaan erilaisilla älylaitteilla. Mistä sitä muuten tietää liikkuuko ja nukkuuko riittävästi tai onko yleensä ottaen edes hengissä.

Siitä jää kuitenkin tärkeä terveyttä edistävä asia mittaamatta ja käppyrät piirtämättä. Tarkoitan sosiaalisia kontakteja. Katson nykyään sähköistä kalenteriani silläkin ajatuksella, että tapaanko riittävästi ihmisiä.

Jospa kello huomauttaisi napakasti laiminlyönneistäni, ellen puhuisi kenenkään kanssa, soittaisi sukulaisille tai tapaisi ystäviäni. 

Älykellon ruutuun ilmaantuisi komento "Aika soittaa isälle!" tai "Mene kahville Maijan kanssa!"

 

Huoltohenkilö

Odotan huoltomiehiä tai kaipa ne voisivat olla naisiakin. Odotan huoltotyöntekijöitä? Odotan huoltohenkilöitä? 

He tulevat uusimaan palovaroittimen. Etenevät asunnosta toiseen ja aloittivat jo eilen. Heitä varten heräsin aikaisin, kävin suihkussa ja järjestelin vähän paikkoja. Laitoin kuivat puhtaat pyykit kaappiin. Asuntoni siisteys kiinnostaa varmasti huoltohenkilöitä.

Olen palannut Sirkka Turkan runoihin. Minun on luettava runo tai pari ennen kuin alan kirjoittaa. Se on kuin lämmittely ennen urheilusuoritusta. En edes kirjoita runoja.

En erityisemmin välitä elämäkerroista, mutta luin kuitenkin Ulla Janhosen kirjan Sirkka Turkka -Tähti kuuttomassa yössä. Elämäkerrat ovat usein liian perusteellisia, enkä jaksa sitä. Minua eivät kaikki pienet yksityiskohdat kenenkään elämässä kiinnosta. 

Ulla Janhonen ei koskaan tavannut Turkkaa. Hän aikoi kirjoittaa  lehtijutun runoilijan elämästä ja sai monta laatikollista Turkan papereita sitä tarkoitusta varten ja siitä se sitten lähti. 

Luin kirjan aika kursorisesti ja minulle jäi vähän epäselväksi miksi Turkka alkoi kirjoittaa runoja. Hän oli hevostyttö jopa siinä määrin, että opiskeli tallimestariksi. Elämäkerrassa kirjoitetaan, ettei hän ollut hyvä koulussa,  jäi useamman kerran luokalleen ja oli ainekirjoittajana kovin epätasainen. Turkka ihaili runoilija Saima Harmajaa ja hänen runouttaan. Ehkä se sitten lähti siitä.  

Ymmärsin, että runot syntyivät kirjailijan elämästä. Koirat, runoilijan rakkaat lemmikit, esiintyvät usein runoissa. Turkka tupakoi ahkerasti ja kirjoitti muistiinpanoja perinteisesti pilliklubiaskien kansiin.

Lika

Kävin kaverin kanssa katsomassa Teatteri Telakan näytelmän Lika. Esitys oli monikielinen ja monitaiteellinen. Sitä saattoi seurata ongelmitta ainakin kahdella kielellä, suomella ja englannilla. Näyttelijöitä oli kolme.  Teatterin sivulla näytelmän tekijäksi mainitaan työryhmä, jossa on kahdeksan jäsentä. Esitys kesti tunnin ja 40 minuuttia väliaikoineen, väliaika oli 20 minuuttia. Haluatteko vielä lisää lukuja?

Näytelmässä ei ollut perinteistä juonta ja esityksen ensimmäiset varsinaiset vuorosanat lausuttiin siinä vaiheessa, kun aloin jo epäillä, ettei niitä ole ollenkaan.  Mikä huojennus, kun alettiin puhua.

Esitys koostui lyhyehköistä osasista, joita liimasi yhteen lika. Välillä kaiveltiin sormella pöylypussin sisältöä ja välillä tungettiin haarukka kylpyhuoneen lattian vesilukkoon. Käveltiin nuoralla ja meikattiin vainajaa.  

Liittyykö inhomme likaan lapsuuden siisteyskasvatukseen, vai siihen että huonoon hygieniaan yhdistetäänt tarttuvat taudit ja niiden leviäminen? En osaa vastata.

Esityksessä käytettiin kerrassaan ihanan luovia ratkaisuja.  Välillä tuli sellainen olo, että pitäisi mennä sanomaan, ettei likaa saa levitellä ympäriinsä.

Minä tykkäsin, mutta voin kuvitella, että Lika aiheuttaisi närää Tampereen teatterin päänäyttämöllä.

Esityksen päälle olisi ollut keskustelu esityksen teemoista (liasta?), mutta emme jääneet sitä odottamaan. 

Tänään kävelin Sara Hildenille katsomaan Heikki Marilan maalauksia. Ovathan ne hienoja. Pidin enemmän kukkamaalauksista kuin rynnäkkökiväärin lippaita kuvaavista tauluista. Näyttelyn yhteydessä näytettiin videolta taiteilijan haastattelu. Hän maalaa ne hienot kukka-asetelmat kertakäyttöhanskojen peittämillä sormillaan ilman sivellintä. 

Tähän perään kaupallista pikkusälää:

Ostin korealaista ripsiväriä ja se on ainut väri, joka edes jossain määrin pysyy ripsissäni. 

Keskustan viimeinen kivijalkalankakauppa lopetti. Sitä piti nainen, joka oli aina yhtä töykeän oloinen. Ehkä hänen kommunikaatiotapansa oli vain sellainen.  Hän on varmasti herttainen ihminen. Minulle tuli aina tarve mielistellä häntä, saada hänet puolelleni, joten lankaostosten tekeminen oli uuvuttavaa. 

Kuva: Teatteri Telakka, Petteri Aartolahti, kukkakuva on meikäläisen, joten siitä ei voi syyttää Aartolahtea